torstai 6. marraskuuta 2008
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Junan kulkusuunta vaihtuu
Kaksi pesällistä koivua takasi, että salin sohvalla tarkeni nukkua.
Kirpeä yö laimeni harmaan tihkuiseksi päiväksi.
Vanhojen muistelua pirttipöydän ääressä, päikkärit puukantisella sohvalla. Pimeä laskeutui kuin varkain.
Sen verran kantamuksia, että torjuin isommat viemiset. Kissa halusi ulos samalla ovenavauksella.
Muurutvirran silta.
Viiman kommentti Soininvaaran blogiin paljasti, miten Junamaatista saa lunastettua PC-paikan. Kiitos.
Pikajunan väljässä sinisessä vaunussa matkustettiin herroiksi.
Pieksämäellä pätkä ihan oikeaa kiskojen kolkettakin. Radan alitus ja Pendolinon kyytiin. Vaikea löytää mukavaa asentoa. Työrupeaman jälkeen kirjan uumeniin. Egyptiläiset tulvivat kanavan yli Siinaille ja Mendlerin panssariprikaatien vastahyökkäys tyrehtyi hiekan seasta suhahteleviin pst-ohjuksiin. Golanilla palavien syyrialaisvaunujen takaa tunki esiin yhä vain uusia. Olisi melko varmasti tökeröä verrata Zvika Greengoldia Michael Wittmanniin.
Taksikylttien keltainen meri Kaivokadulla.
Kirpeä yö laimeni harmaan tihkuiseksi päiväksi.
Vanhojen muistelua pirttipöydän ääressä, päikkärit puukantisella sohvalla. Pimeä laskeutui kuin varkain. Sen verran kantamuksia, että torjuin isommat viemiset. Kissa halusi ulos samalla ovenavauksella.
Muurutvirran silta.
Viiman kommentti Soininvaaran blogiin paljasti, miten Junamaatista saa lunastettua PC-paikan. Kiitos.
Pikajunan väljässä sinisessä vaunussa matkustettiin herroiksi.
Pieksämäellä pätkä ihan oikeaa kiskojen kolkettakin. Radan alitus ja Pendolinon kyytiin. Vaikea löytää mukavaa asentoa. Työrupeaman jälkeen kirjan uumeniin. Egyptiläiset tulvivat kanavan yli Siinaille ja Mendlerin panssariprikaatien vastahyökkäys tyrehtyi hiekan seasta suhahteleviin pst-ohjuksiin. Golanilla palavien syyrialaisvaunujen takaa tunki esiin yhä vain uusia. Olisi melko varmasti tökeröä verrata Zvika Greengoldia Michael Wittmanniin.Taksikylttien keltainen meri Kaivokadulla.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Koivu ja tähti
Huoneen luovutuksen jälkeen jäi aikaa, joten maleksin sataman kautta. Veneet, Osmo, Karjalankoski, muut sisävesilaivat. Pressut. Museokatu löytyi, ja kirjasto. Sekaisin puutaloja ja ultramoderneja rakennuksia, ihminen siellä, toinen täällä.
Hiljainen kulunut rautatieasema, kahvilan ja muiden uljaat kirjasintyypit. Toivottavasti edes ne säilyvät. Haahuilin ylös laiturille räpsimään, junanodottajat vilkuilivat kulmiensa alta. En jäänyt odottamaan Helsingistä kohta saapuvaa InterCityä. Linja-autoasemaakaan ei enää löytynyt, vain ahdas R-kioskin ja Matkahuollon palvelupisteen yhdistelmä. Maksoin pikkukahvini ja mustikkatassuni ystävälliselle rouvalle ja istuin ikkunatiskin ääreen. Reunarinteen hienot talot, etenkin se yksi valkoinen.
Bussit, ei, linja-autot, Joensuun tien suuntaan laiturista kolme. Mäkeä ylös ihan niin kuin ennen. Kamera jäätyi taskuun kun iso dieselveturi jyrisi pohjoisesta Kallansilloille säiliövaunut ja betoniharkot perässään. D'oh! Jännevirralla puomit alhaalla, liikenne seisoi. Riistavesi, Juankoskelle mänijöillä auton vaihto, kuljettaja kuulutti mikrofoniin. Oikeasti hän kyllä sanoi menijöillä. Muuruvesi, edesmenneen osuuskaupan haalistuneet kirjaimet yhä seinässä. Pipopäiset koululaiset hälisivät kyytiin tömpsäyttäen matkakorttejaan. Aurinko tuli esiin, maalasi maiseman matalalla lämpimällä valolla. Syyskynnettyjä peltoja, traktoreita. Yksi kerrallaan koululaiset kolistelivat ulos omilla pysäkeillään ja väliin kai ilmankin. Heippa, sanoi jokainen kuljettajalle ja sai vastauksen. Hyppyrimäen kyltti. Juicen tori. SEO ja väliaikainen Matkahuolto. Otin ison kahvin ja Koillis-Savon. Melkein odotin Matti Pellonpään ja Juuso Hirvikankaan istuvan nurkkapöydässä edessään rahatukko ja revolveri. Eikä pihalla ollut viininpunaista Volgaakaan.
Kaavin keskusta komistuu koko ajan. Kalatiskissä norjalaista savulohta. Keskikokoinen pyrstöpala. Hautuumaan kautta. M oli hiekkapuhalluttanut ja kultauttanut kiven uusiksi.
Iltayöstä uskomattoman pimeää, mutta rantakoivujen siluetit. Seisoin höyryten saunan kuistilla pää kenossa ja ihmettelin, miten kohisevan musta taivas voi olla niin täynnä kimaltavia tähtiä. Ja niiden heijastukset peilityynen järven pinnassa. Katseleminen alkoi kirjaimellisesti huimata.
Saunalta palattaessa raksahti jalan alla. Lätäkkö jäässä.
Kahvipöytä oli katettu. Kissa hyppäsi pirttipenkille viereen ja puski pöydänkulmaa.
Hiljainen kulunut rautatieasema, kahvilan ja muiden uljaat kirjasintyypit. Toivottavasti edes ne säilyvät. Haahuilin ylös laiturille räpsimään, junanodottajat vilkuilivat kulmiensa alta. En jäänyt odottamaan Helsingistä kohta saapuvaa InterCityä. Linja-autoasemaakaan ei enää löytynyt, vain ahdas R-kioskin ja Matkahuollon palvelupisteen yhdistelmä. Maksoin pikkukahvini ja mustikkatassuni ystävälliselle rouvalle ja istuin ikkunatiskin ääreen. Reunarinteen hienot talot, etenkin se yksi valkoinen.Bussit, ei, linja-autot, Joensuun tien suuntaan laiturista kolme. Mäkeä ylös ihan niin kuin ennen. Kamera jäätyi taskuun kun iso dieselveturi jyrisi pohjoisesta Kallansilloille säiliövaunut ja betoniharkot perässään. D'oh! Jännevirralla puomit alhaalla, liikenne seisoi. Riistavesi, Juankoskelle mänijöillä auton vaihto, kuljettaja kuulutti mikrofoniin. Oikeasti hän kyllä sanoi menijöillä. Muuruvesi, edesmenneen osuuskaupan haalistuneet kirjaimet yhä seinässä. Pipopäiset koululaiset hälisivät kyytiin tömpsäyttäen matkakorttejaan. Aurinko tuli esiin, maalasi maiseman matalalla lämpimällä valolla. Syyskynnettyjä peltoja, traktoreita. Yksi kerrallaan koululaiset kolistelivat ulos omilla pysäkeillään ja väliin kai ilmankin. Heippa, sanoi jokainen kuljettajalle ja sai vastauksen. Hyppyrimäen kyltti. Juicen tori. SEO ja väliaikainen Matkahuolto. Otin ison kahvin ja Koillis-Savon. Melkein odotin Matti Pellonpään ja Juuso Hirvikankaan istuvan nurkkapöydässä edessään rahatukko ja revolveri. Eikä pihalla ollut viininpunaista Volgaakaan.
Kaavin keskusta komistuu koko ajan. Kalatiskissä norjalaista savulohta. Keskikokoinen pyrstöpala. Hautuumaan kautta. M oli hiekkapuhalluttanut ja kultauttanut kiven uusiksi.
Iltayöstä uskomattoman pimeää, mutta rantakoivujen siluetit. Seisoin höyryten saunan kuistilla pää kenossa ja ihmettelin, miten kohisevan musta taivas voi olla niin täynnä kimaltavia tähtiä. Ja niiden heijastukset peilityynen järven pinnassa. Katseleminen alkoi kirjaimellisesti huimata.
Saunalta palattaessa raksahti jalan alla. Lätäkkö jäässä.
Kahvipöytä oli katettu. Kissa hyppäsi pirttipenkille viereen ja puski pöydänkulmaa.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Halki aution kaupungin
Onneksi kurkkasin vielä kerran olkani yli koppiin. Kameran akkujen laturi pöydän alla. Trukit lasteineen jo poissa, viimeiset ihmiset keräämässä roskia, osa jo ulkovaatteet päällä.
Viileän kuulas iltayö. Kolmantena iltana peräkkäin Karjalankatua, Minna Canthin katua ja Snellmaninpuiston poikki. Plus kolme astetta, torinlaidan katonrajan punaiset numerot kertoivat. Kaupunki autio kuin neutronipommin jäljiltä. Bussipysäkillä sentään kolme varjoa, yksinäinen taksi. Pimeässä Mäkkärissä tuolit pinoissa.
Kirkonkello löi yksitoista juuri kun ohitin Kallaveden lukiota.
Kun samaa kappaletta soitetaan tarpeeksi monta kertaa läpi viikonlopun, se pitää kuulla vielä kerran verkosta. Ja sitten vielä kerran.
Viileän kuulas iltayö. Kolmantena iltana peräkkäin Karjalankatua, Minna Canthin katua ja Snellmaninpuiston poikki. Plus kolme astetta, torinlaidan katonrajan punaiset numerot kertoivat. Kaupunki autio kuin neutronipommin jäljiltä. Bussipysäkillä sentään kolme varjoa, yksinäinen taksi. Pimeässä Mäkkärissä tuolit pinoissa.Kirkonkello löi yksitoista juuri kun ohitin Kallaveden lukiota.
Kun samaa kappaletta soitetaan tarpeeksi monta kertaa läpi viikonlopun, se pitää kuulla vielä kerran verkosta. Ja sitten vielä kerran.
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Manne ja Veera
Portaita ylös ja alas. Ja pitempi putki ja lyhyempi ja siltä väliltä.
Ulkona oli pimeää ja Niiralan mustalta taivaalta leijaili räntää. Keskustempana ei.
Reppu painoi enemmän kuin aamulla.
Ulkona oli pimeää ja Niiralan mustalta taivaalta leijaili räntää. Keskustempana ei.
Reppu painoi enemmän kuin aamulla.
lauantai 1. marraskuuta 2008
S41
Koiranunta, katse puhelimeen. Kello oli 5.19, minuutti herätykseen.
Helsingin pimeä taivas valui katulamppujen väristä vettä. Yritin pidellä sateenvarjoa niin, ettei selässä oleva eikä käsivarrella roikkuva kamerareppu kastuisi. Hinnan maksoi vaatekassi toisessa kyynärtaipeessa. Sen syvennyksiin syntyi lammikoita.
Pendolinon ovi sihahti, porrasaskelma kolahti. Kai tämä menee Jyväskylään, joku mietti. Sotajuttuja, pullakahvit ravintolavaunussa, horrosta pää kättä vasten. Kirjaa Yom Kippur -sodasta. Hämeenlinna. Tampere. Jämsä. Jyväskylä. Pieksämäen asemalla blues. Kuopion aseman kaakelikäytävä ja lapsuusmuisto. Täälläkin satoi ja kylmästi, joten checkinin jälkeinen pätkä taksilla.
Omilla primeilla mieluista jälkeä. Tieto sulkimen rajallisesta iästä jäykistää etusormea.
Tauolla odotti tuttu Volvo parkkiksella ja vapaa pöytä Rossossa. Porkkanaraastetta, sitä toista raastetta, valkosipulikastiketta. Leipä oli lämmintä. Ilmari-pizza. Savulohen maku. Iso olut.
Et vastannut puhelimeen, murahdettiin palattuani. Olisi pyydetty tuomaan kalakukko.
Paluumatkalla kirkonkello löi kymmenen. Toria ylittävät neitoset puhuivat savoa.
Selostajat lähtivät katsomaan kaupungin yötä. Tässä iässä ei.
Helsingin pimeä taivas valui katulamppujen väristä vettä. Yritin pidellä sateenvarjoa niin, ettei selässä oleva eikä käsivarrella roikkuva kamerareppu kastuisi. Hinnan maksoi vaatekassi toisessa kyynärtaipeessa. Sen syvennyksiin syntyi lammikoita.Pendolinon ovi sihahti, porrasaskelma kolahti. Kai tämä menee Jyväskylään, joku mietti. Sotajuttuja, pullakahvit ravintolavaunussa, horrosta pää kättä vasten. Kirjaa Yom Kippur -sodasta. Hämeenlinna. Tampere. Jämsä. Jyväskylä. Pieksämäen asemalla blues. Kuopion aseman kaakelikäytävä ja lapsuusmuisto. Täälläkin satoi ja kylmästi, joten checkinin jälkeinen pätkä taksilla.
Omilla primeilla mieluista jälkeä. Tieto sulkimen rajallisesta iästä jäykistää etusormea.
Tauolla odotti tuttu Volvo parkkiksella ja vapaa pöytä Rossossa. Porkkanaraastetta, sitä toista raastetta, valkosipulikastiketta. Leipä oli lämmintä. Ilmari-pizza. Savulohen maku. Iso olut.
Et vastannut puhelimeen, murahdettiin palattuani. Olisi pyydetty tuomaan kalakukko.Paluumatkalla kirkonkello löi kymmenen. Toria ylittävät neitoset puhuivat savoa.
Selostajat lähtivät katsomaan kaupungin yötä. Tässä iässä ei.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

