Varpaita polttava hiekka, kirkas kannatteleva meri. Veden sileiksi hiomat kivet. Lämpö ja valo, joiden on riitettävä toukokuuhun.
Äänet ympärillä. Suomen eri murteet, joista yksi viiltää korvaa pahiten. Suomenruotsi ja riikin-. Norja, tanska, saksa, flaami. Jenkkiperhe, joka oikeasti sanoi big time. Perheen isä, jonka basso oli elokuvien trailereiden kertoja. Scuba. Tuuli, aallot, skootterit, lentokoneet, laivojen koneiden matala jyskytys.
Kone. Syg. Laege. Huske. Kun. Hilse. Spise. Ild. Mandt. Tandepine. Fjernsyne.
Stadionin kivillä vilistelleet vihreät sisiliskot paikallisella Akropoliilla.
Huoliteltu nainen, joka ajoi liikenteenohjauskartiot kumoon. Viimeinen plumpsahti auton alta vasta kymmenen metrin päässä.
Fetan ja tomaatin taivaassa solmittu liitto. Kylmät kahvijuomat.
Pienet vikkelät ärhäkkäät hyttyset. Kinttuja näykkivät pikkukalat. Kulkukissat ja koirat.
Pikakelatut auringonlaskut paratiisin värein.
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
perjantai 9. lokakuuta 2009
Iloa silmille ja korville
Lapsenmielisen loman kruunaavat kulkupelit.
Risteilylaivojen ja kantosiipialusten lisäksi hiekkarannan ja Turkin välistä lipuu tankkereita, konttilaivoja, kuivarahtialuksia, jollaisia ei Helsingissä enää näe kun satamat on häädetty syrjäseuduille.
Eilisen kohokohta olivat sattuneesta syystä hinaajat, jotka kiskoivat loistoristeilijän irti laiturista ja satama-altaasta ulapalle sumutorvien möristessä. Hinaustouvi värisi kireänä, ja liki liikkumattoman hinaajan perävantaan alla kuohui.
Ilmasilta ei ole ihan yhtä sankka kuin kesällä, mutta säännöllisesti yltyy kaukainen kohina jylinäksi ja vihellykseksi kun taas yksi kaartaa rannan yli. Nyt aukeavat luukut ja laskutelineet taittuvat esiin. Tuolla kimmeltää yksi laskevan auringon viime säteissä, pimeällä on enää äänet ja vilkkuvat kulkuvalot.
Tiistaiaamuna ei pauhu lakannut millään ja oli muutenkin eri luokkaa kuin matkustajakoneissa, mutten ehtinyt parvekkeelle näkemään. Tänään rannan yllä sitten viimein, kun ensin yksi ja sitten toinen hävittäjä suhahti saaren yli. F-16, kävi maallikon mielessä. Muistaakseni helleenisillä ilmavoimilla on niitä.

torstai 8. lokakuuta 2009
Lukijan ongelmat
Aurinko, aaltojen kohina rantaan ja hyvä kirja. Kuten "Män som hatar kvinnor", alkukielellä, jotta kestäisi pitempään. Pitempään oli kolmanteen päivään, koska tätä ei juuri malttanut laskea käsistään.
Eikä seuraavaa osaa saa ennen kuin kotimaasta. Täällä on kauppojen telineissä Grishamia ja sensellaista, mutta minä en maksa kolmeatoista euroa pokkarista, no sir. Kahden aurinkotuolin päässä naisella "Pigen som lekte med ilden" vai miten se menikään, mutten vienyt kaappaussuunnitelmaa toteutukseen saakka.
Hotellin oleskeluhuoneen hyllyn parasta oli Mankellin Wallander-prologi "Pyramiden". Norjaksi, ilmeni, mutta kestääpähän pitempään.
Välillä uimaan.

tiistai 6. lokakuuta 2009
Loma
Aamuöinen katuvalonkeltainen Helsinki. Taksi kiiti halki illan syysmyrskyn jättämien järvien, vesi kohahti auton alustassa ja lensi hyökyinä kauas sivuille.
Sade piiskasi lentoaseman plattaa ja toi mieleen erään englantilaisen koneen yrittämässä epätoivoisesti kiihdyttää nousunopeuteen Munchenin kiitotien sohjossa. Mutta se oli kauan sitten, ja ManU nousi sittemmin takaisin huipulle.
Moottorien vihellys syveni jylinäksi, selkä painui istuinta vasten, kiitotie vilisti nokkakameran pisaraisessa kuvassa yhä nopeammin ja A321 nousi Vantaan ylle. Saderintamassa ravisti, sitten meno tasaantui.
Ihmisiä jonotti vessaan, myyntikärryt kilisivät eestaas, lähdevettä, jääteetä ja appelsiinimehua, kiitos. Torkahtelua,havahtuilua, torkahtelua niska kenossa, niin kuin puolentoista tunnin yöunella vain voi.
Sama vanha näky: ruskeat turkkilaiset vuorenpoimut, kaarto oikeaan yli kaupungin ja hiekkarannan, loppuliuku auringonpolttamalle Kremastin kentälle. Tanskalainen kapteeni laskeutui ilman pomppuja.
Parkkipaikkajonossa kolmansina. Futiskenttä, ihan kuin Beechcraft Baron, El Alin 747. Huomioliivinen viittoi läpysköillään koneen oikeaan ruutuun.
Ovien avautuessa tuttu kostean lämpöisen suolainen tuoksu.
Antti Litjaa ei näkynyt.

Tärkeitä paikkoja
Saadapa jonain päivänä muuttua tuhkaksi juuri Krematoriossa, jonka ympäri aikanaan juostiin, näköetäisyydellä Väiskin kentältä ja kaltseilta. Ja beachilta.
Ja uurnalle paikka, jonka luota melkein näkee Seurasaarenselälle.
Holvari ei ollut enää se sama, jossa 1983 istuttiin, mutta kuitenkin oli. Eivätkä ihmiset, mutta kuitenkin olivat. Muutama kierros tietysti auttoi, mutta silti oli yllättävän vahvasti kuin vuosikymmeniä välissä ei olisi ollutkaan. Muistatko kun, alkoi moni repliikki, ja herätti uusia muistoja ja ne taas uusia. Ja yksityiskohtia ja asioita V:stä alkoi tuntua kokonaisuuksilta, linjoilta, tarinalta, jolla on alku ja loppu ja siinä välissä kokonainen elämä.
Tuli pilkku, sitten toisessakin paikassa, ja samaa tahtia pieneni joukko. Aikanaan viimeinen mietteliäs kvartetti astui kadulle Königistä, söi hotdogit kojusta ja lähti etsimään takseja.
Kotona vielä kone auki.

perjantai 2. lokakuuta 2009
Merkityksiä
Ovikello soi. Siellä oli nimipäivän kunniaksi kolme senttiä konjakkia silkkinauha kaulassa.
Siis kirpparille ostamaan aromilasia. Sellainen maksoi kaksi euroa mutta minua odottelemaan aseteltu Kemppisen Elämän varjo vain yhden.
Vasta kirja tuli korkattua.

torstai 1. lokakuuta 2009
Pitkän pöydän ääressä
Taiteilijan näköinen aadee puhui korkealentoisesti visuista. Tekniikkamies näytti miettiväiseltä ja teki tarkentavia kysymyksiä. Projektipäällikkö enimmäkseen kuunteli ja yritti pysyä hereillä. Asiakkaan joukkio kyseli tyhmiä.
Välillä salaattipöytä ja lindströminmureketta. En ottanut jälkiruokaa.
Pitkään pöytään oli katettu uudet kahvit, hedelmiä ja suklaakonvehteja. Kysyin uutispalstasta ja kuvien upottamisesta, lupasin kuvia ja vaikenin lopun aikaa. Monet bloggaajat kai viettävät arkensa tämäntapaisessa ympäristössä.
Kotona ehdin lukea aamun lehden. Puistossa palloilua kunnes pimeä laskeutui.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)