Yksi ratkaisu

Aseet tappavat Yhdysvalloissa jo enemmän kuin autot, luki otsikossa.

Aseet ja autothan voitaisiin viedä erämaahan ja sulkea aitaukseen, jossa ne tappaisivat vain toisiaan.

Muiden mukana mutaan

Verkkoviestinnän historia on lyhyt, mutta mielestäni muistan vielä sen ajan kun Yle jätti tällaiset otsikkotyylit iltapäivälehdille.

Ehkä toimituspäälliköiltä on sielläkin tullut painetta, että vain klikkausmäärät lasketaan.

Toisaalta olen ollut huomaavinani tämän tyylin painottuvan Ylellä nimenomaan urheiluotsikoihin.  Ehkä urheilun puolella istuvat ne nuoret äijäilijät, jotka muutenkin surffailevat tämäntyylisten tekstien maailmassa ja imevät sävyt itseensä.

Olisi hienoa, jos Yle olisi suomalaisessa mediakentässä vähän fiksumpi, vähän aikuisempi, vähän tyylikkäämpi. En tiedä, onko BBC omalla alueellaan sellainen. Mielikuvissani on.

Keskeneräisiä ajatuksia: Hyvät veljet urheilevat

Olympiakomitean rahankäyttöä on tutkittu, Valoa tutkitaan ja Yle on tarttunut.

Poreilee kevyesti.

Julkista (verkko)keskustelua aiheesta en kuitenkaan löydä. Ehkä aihe on suurelle yleisölle kuitenkin etäinen, ja (me) urheilujärjestöpiirit olemme liian cosa nostra avoimeen keskusteluun. Jokaisella on joku tuleva yhteistyösopimus, tulevaisuudessa ehkä haettava työpaikka tai tuttu kaveri liian lähellä. Kovin sopivaa, että aiheesta on tehnyt kantelun eläkkeellä oleva virkamies, jonka ei enää tarvitse murehtia tällaisia asioita.

Keskustelua voisi olla sekä muodoista (kaveri valvomassa kaveriaan) että rahankäytöstä sinänsä: kuinka paljon urheilujärjestöt saavat julkista rahaa, kuinka paljon siitä jää järjestötasoille ja kuinka paljon päätyy urheilijoille ja valmentajille.

(Itsekin urheiluorganisaatioille kirjoittavana ja siitä pientä korvausta saavana kuulun tuohon järjestötason osuuteen.)

Ja sitten rahankäytöstä järjestötasolla. Mikä ja mihin on kohtuullinen määrä edustuskuluja, jollaisia kai myös tarvitaan, jos potentiaalisia yhteistyökumppaneita halutaan syöttää, ryyppäyttää ja majoittaa? Millaisia ovat kohtuulliset urheilujärjestöjen toimihenkilöiden palkat, luontaisedut ja lahjat? Ymmärsinköhän oikein, että joidenkin liksa olympiakomiteassa olisi ollut enemmän kuin 70 000 euroa vuodessa? Wow.

...että valtion avustusrahalla saa maksaa järjestön työntekijälle vuosipalkkaa enintään 70 000 euroa sivukuluineen. Omista rahoista saa maksaa lisää palkkaa niin paljon kuin haluaa. Olympiakomitean tarkastusraportissa todetaan, että järjestön viidestätoista henkilöstä kahdeksalla palkkakatto on ylittynyt - enimmillään 70 000 eurolla.

Keskeneräisiä ajatuksia: Signaalit

Lasse Lehtinen kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnissaan, kuinka polkupyörät ja asvalttivihreys valtaavat Helsingissä tilaa autoilta ja muilta kaupunkilaisilta.

Persujen puhis on kuulemma käyttänyt plokissaan sellaisia termejä kuin polkupyöräkommunismi ja nytliiteläisyys.

Ja edistykselliset ovat kilpailleet moisten termien pilkkaamisessa kuten eri mieltä olevien  länsimaisessa yhteiskunnassa tietysti kuuluukin.

Kirjoittajien käyttämien termien osuvuudesta en mene sanomaan, mutta näkisin sekä Lehtisen että Soinin tekstien heijastelevan joitain sellaisia olemassaolevia reaalimaailman ilmiöitä, joista itsekin olen tehnyt havaintoja.

Ehkä tilannekuva jatkossa selkiytyy.

Laskutelineet alhaalla

Pään yli jylisevät lentokoneet ovat vantaalaisille arkea mutta niemeltä tuleville harvinaista herkkua, joten kamera loksahti monta kertaa.

Myyrmäen stadionin liukkaaksi kuluneella tekonurmella piti vierailla kiirettä sarjakärjen kyydissä, mutta onneksi koulunpäätöspäivän jälkeinen sairastumissuma osui juuri tähän otteluun. Pisteitä tuskin olisi ollut näpeissä vaikkei loppua olisikaan pelattu vajaalla kahden vielä kolhiinnuttua pelikyvyttömiksi.

Tulostaulun lämpölukema vajosi alku- ja loppuvihellysten välissä viidestätoista kolmeentoista, ja lokakuisessa tuulessa huopa oli tarpeen. Käteistä ei nykyään juuri mukana kulje, joten tarjolla olleet kahvi ja kisamakkarakin jäivät testaamatta.

Tapahtui niinä päivinä

Tämä voi vähän kirpaista, päivystävä terveydenhoitaja varoitti, mutta ei se pahemmin. Selkäni takana leikkaushaavan metallihakaset kilahtelivat keoksi hänen kämmenelleen, tulkitsin äänet. Vielä viikko saunomatta ja uimatta, muokkasi komento tulevan saunaillan ohjelmaa.

Perjantai-iltapäivänä pölisi Hietarannan hiekka kun jääprinsessat ja taustat mittelivät jalkapallossa ja polttopallossa. Vajaakuntoisena keskityin dokumentoimaan rupeaman valokuvin. Taivaalla ajelehtivat pilvet ropsauttivat pari kertaa. Pyrin sittemmin rajaamaan taustalla oluttölkit kourissaan virnistellen tapittaneet äijät lopullisten kuvien ulkopuolelle. Veikkaan, että eivät mieltäneet neitosten olevan yhä lapsia.

Illan ruokapöydässä kehuttiin kokkia useaan otteeseen. Savulohitoast, kliseinen pippuripihvi, johon en koskaan sorru paitsi nyt, ja salmiakkinen creme brulee olivat kaikki niin hyviä, että yritin syödä hidastetusti tavoittaakseni jokaisen makumolekyylin. Mainio henkilökunta kruunasi aterian. Vielä pystypuolella porukalla muun muassa sen pohdintaa, voiko urheilukuva olla taidetta. Ensin on selvitettävä taiteen määritelmä.

Hakaniemestä kotiin spåralla pitkän kaavan mukaan Etelä-Helsinki kiertäen. Matkustajiston esi-isät eivät olleet ainakaan Iisalmesta. Hupparipäinen kertoi ylpeänä kaverilleen pitkistä päivistään ja tienesteistään ravintolan tiskissä. Viiskulman tienoilla jääneestä kolmikosta jokainen kiitti kuskia etuovesta ulos astuessaan.

Koulun kevätjuhlassa tunti kansainvälisen solidaarisuuden ylistyslaulua ja lopuksi Suvivirsi, josta oli riisuttu kaikki kristinuskoon viittaavat säkeistöt. Teinit keskittyivät olemaan cool kuten aina. Kuinka paljon he sitä murehtiessaan menettävätkään.

Ennen perinteisten päätöspäiväpizzojen hakua iltakävely. Entisellä viisvitosen päätepysäkillä kaksi mustaamaijaa, hautiksen takana Birger Käcklundin raitilla partioi poliisikaksikko ajopeleinään Segwayt. Ylhäällä kalliolla notkuneet pojat lupasivat heille olla kunnolla. Vedessä ja nurmilla valkoposkihanhia untuvikkopoikueineen.

Jalkakäytävällä Mechelininkadulla vaati pyöräilijäjoukko kellojaan kilistäen tietä. Eivät saaneet eivätkä halunneet keskustella reittivalinnastaan.

Kaksi Operaa, yksi Opera Special ja minulle perinteisesti Chicken Hawai: kanaa, ananasta, sinihomejuustoa ja valkosipulia.

Nukutti jo ennen keskiyötä.

Muodon vuoro

Jalkapallomaaottelun seuraaminen ilmaiseksi maksukanavalta olisi vaatinut jonkinlaisen katalan kapitalistin juoniman rekisteröitymisen todennäköisesti luottokortin numeroineen, pankkisalasanoineen ja esikoisen sieluineen, joten jätin väliin.

Sen sijaan Yle Teemalta tuttu Waltz with Bashir, joka oli edelleen pysäyttävä.

Sisällön oltua jo tuttu valtasi huomion nyt esitystapa. Animaatio flashbackeineen ja myrkyllisenkeltaisine ynnä muine outoine väreineen juuri omiaan korostamaan epämääräisyyttä muistojen, kenties konstruoitujen muistojen ja unohdettujen kauheuksien sekamelskassa.

Ja tietysti lopun dokumenttihetket muistuttamaan, että Sabra ja Shatila tapahtuivat todella.