lauantai 30. elokuuta 2008

Sporttivartti

Kunhan koiranläjät oli paikallistettu ja varoitusmerkitty, päästiin aloittamaan.

Herkässä kunnossa palloa siirrellyt Argentiina karkasi 5-0-johtoon, ja vaikka Brasilian avausosuma hylättiin paitsiona, peli oli lopulta 14-14. Iltapalan aika painoi päälle, joten Copa Américan voitto oli ratkaistava rankkareilla.

Heittäytyessä housut haukkasivat ruohoa pesukonekuntoon, mutta se veto pysähtyi. Nuorekas Argentiina kuitenkin kuittasi 2-1-voiton ja jäyhät gauchot kotimaan kapakoissa epäilemättä tanssivat pöydillä. Paikan päällä paidat lensivät tuulen mukaan voittajien juhliessa. Siinä vaiheessa kun housutkin uhkasivat pudota, piti puuttua asiaan ja uhkailla jopa iltasadun menettämisellä.

Nuorten lahjakkuuksien jo nukkuessa veteraani keskittyi lihashuoltoon.

perjantai 29. elokuuta 2008

Hietarannassa tuuli

Hietarannassa mies tutki hiekkaa metallinetsimellä. Pariskunta erivärisissä tuulipuvuissa kävi kohti rantaa. Valokuvaaja ampui hanhia. Minua vilkaisivat olkansa yli ja väistivät veteen kun kuljin pysähtymättä ohi. Hanhet.

Lentokone pilvipatjan yllä kuului muttei näkynyt.

Tuuli kohisi korvissa ja rypisti meren. Tyrkkäsi pihlajanmarjatertut keikkumaan.

Ja GF:n oman bloginsa kommentista askel kohti valokuvan todellista olemusta:

Itseasiassa ei tossa yhtään huonoa kuvaa ollutkaan. Kännykälläkin otetut ja suttuiset on MINULLE hyviä kuvia muistoina kesästä. Ei siis mitään ahdistusta.

Taivis 40 vuotta

leikkipuisto taivis 40 vuotta

Leikkipuisto Taivis juhlisti eilen perinteisillä puistobileillä myös 40 toimintavuottaan. Käsittääkseni aloitin käynnit siellä heti loppukesästä 1968 kun muutettiin kulmille Kalliosta.

torstai 28. elokuuta 2008

Elokuinen sade

elokuinen sade

Syksy ja sateet

Illalla satoi, ei satanut, satoi.

Ensimmäinen peli vielä ihmettelyä ja uinuntaa, toisessa löytyi jo jyviä. Saatte vetää suuren maailman tyyliin iltavalaistuksessa, kehaisin, kun isot ylhäällä alkoivat sykkiä hereille. Pelinohjaajatar keveissä kamppeissaan näytti loppua kohden alijäähtyvän horrokseen, mutta vihreä kortti toi yhdelle pelimiehelle ison ilon.

Kotona odottivat lämmin suihku ja iltapala. Ja ensimmäisen vanhempainillan kuulumiset.

Tänään kelpo sadeaamu. Veden ratina sateenvarjossa, sihinä autojen renkaiden alla, kaikuisa lorina viemäriin.

Lämpimän pehmeä kosteus ja värit, syksyn lehtien tuoksu.

Tapio Keräsen Rautatien arkea on yhden sortin aarreaitta, yhtenä jalokivenään vuoden 1967 otos Töölönlahden rantaa vielä kulkeneesta sokeritehtaan kapearadasta.Entäpä talvisesta höyrypilvestä sukeltava pikajuna Käpylän kaarteessa. Ja satamakuvien raanarivit.

Romantiikan kausi alkaa loppua siinä kohdin kun sähköistystopparoikat ilmestyvät rantaradalle.

Kirja on noteerattu ennenkin.

Soi: Turgan Trio: The average extreme

tiistai 26. elokuuta 2008

Aamun aistein

Jostain kantautui jo maatuvien syksyn lehtien tuoksua. Väiskin kaltseilta loikki kookas jänis ja seisahtui rinteeseen syömään juuri leikattua ruohoa.

Tallensin radion pikavalintoihin Radio SuomiPopin, GrooveFM:n ja YLEn Aikaisen. Muuna musiikkina Honey B:tä ja T-bonesia.

Podcastin teko palaa ajoittain kuumottamaan, mutta videot voi radionaamalla unohtaa. Tuija Aallon katsaus kotimaisen videobloggaamisen tilanteeseen on silti kiintoisa.

maanantai 25. elokuuta 2008

Porvoo - Tapanila all night long

Ihmettelin kylttien punaisia ristejä sanan Porvoo päällä, muttaporvoo tie 170 oli tosiaan poikki Karhusaaren risteyksen jälkeen. Bussi keinahteli kohdan ohi juuri ja juuri itseään leveämpää soraa pitkin. Ja Sibbo Areenan taa rakennetaan näemmä isoa koulua.

Kokonniemen tiellä tihkutti vettä ja kahvilan pöydässä katsottiin kisoja tshekiksi. Hyvät valot ja edellisyönä jenkkikuvaajien olympiablogeja lukeneena muutama pannausyritelmä. En ehtinyt jäädä loppupuintiin mutta lupasin soittaa.

Helsingissä ensin reissarikahvit ja sitten rivin jatkoksi kamerakulmaan. Välillä ISO tappiin ja välillä lisää pannauksia. Liian vähän kasvoja.

Viimeisenä lähtijänä sammutin valot, totesin aikataulun olevan pysäkillä eri kuin netissä ja laahustin sateessa ison tien varteen. Vartin odotus edessä sielläkin kunnes yhtäkkiä valkoinen auto kaarsi pysäkille ja veikin kotiin asti. Kaupan päälle vielä havaintoja Arsenalin taktiikasta. Höveliä.