Illalla satoi, ei satanut, satoi.
Ensimmäinen peli vielä ihmettelyä ja uinuntaa, toisessa löytyi jo jyviä. Saatte vetää suuren maailman tyyliin iltavalaistuksessa, kehaisin, kun isot ylhäällä alkoivat sykkiä hereille. Pelinohjaajatar keveissä kamppeissaan näytti loppua kohden alijäähtyvän horrokseen, mutta vihreä kortti toi yhdelle pelimiehelle ison ilon.
Kotona odottivat lämmin suihku ja iltapala. Ja ensimmäisen vanhempainillan kuulumiset.
Tänään kelpo sadeaamu. Veden ratina sateenvarjossa, sihinä autojen renkaiden alla, kaikuisa lorina viemäriin.
Lämpimän pehmeä kosteus ja värit, syksyn lehtien tuoksu.
Tapio Keräsen Rautatien arkea on yhden sortin aarreaitta, yhtenä jalokivenään vuoden 1967 otos Töölönlahden rantaa vielä kulkeneesta sokeritehtaan kapearadasta.Entäpä talvisesta höyrypilvestä sukeltava pikajuna Käpylän kaarteessa. Ja satamakuvien raanarivit.
Romantiikan kausi alkaa loppua siinä kohdin kun sähköistystopparoikat ilmestyvät rantaradalle.
Kirja on noteerattu ennenkin.
Soi: Turgan Trio: The average extreme
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti