keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Kenkien alla natiseva popcorn

Takaovesta Tennispalatsiin, jonne oli löytänyt muitakin välipäivien päivänäytöksiin.

Jotenkin Ponyo rantakalliolla oli enemmän lapsille kuin vaikka Porco Rosso tai Liikkuva linna, ja tykkäsiväthän nuo. Isäkin piti monista kauniista kohdista ja sävelistä ja Meren jumalattaresta ja tuonpuoleisen portista ja velhon sukellusveneestä, joka toi mieleen kapteeni Nemon ajopelin. Mutta ihan kaikein eniten juuri oikeanlaisista rahtilaivoista ja niiden kulkuvaloista ja koneiden jyskytyksestä. Ja radioyhteydestä isään, vilkkuviestityksestä puhumattakaan.

Vilkkua ei meillä ollut kotona mutta joskus puhelunvälittäjä kertoi toisesta päästä, että tulee radiopuhelu laivalta.

Isointa popcornlaatikkoa ei edes nelihenkinen perhe saanut loppuun. Kovetetulla siirapilla kuorrutettu versio aika imelää.

Lähtiessä oli väkeä vielä enemmän.

Aina vain lisää lunta.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Iltapäiväpastelli

museot

Ihan asian sivusta

Hänet teloitettiin tiistaina korkeimman oikeuden hankkimilla myrkkyruiskeilla, kirjoittaa HS:n Petteri Tuohinen.

Mitä mahtaa tarkoittaa.

Tiistaina

Liikenteen sihisevä ääni kertoi suojasäästä.

Sporttidivarista löytyi pienille uudet käytetyt luistimet ja monta huonetta jäi vielä tutkimatta. Jumalaan luotetaan, muut maksavat käteisellä, ja myymälävarkauksia ei ilmoiteta poliisille vaan asia hoidetaan itse, kertoi kyltti pesäpallomailan kuvan kera. Katonrajassa nostalgiasomistuksia: IFK- ja Jokerirotsit, vanhanajan hokkareita, kypärä, jollainen pikkujunnu Jari Kurrilla oli kirjan kuvassa. En malttanut olla sovittelematta kiekkoveskarin räpylöitä muutamien hanskakäden heilahdusten kera. Isoja ovat nykyään.

Väiskillä jää oli krömyliäinen ja tahmeaksi kuorrutettu, mutta tolppa kilahti tutusti. Yksi valkea Montreal Canadiens -paitakin. Selkä aristui asennosta.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Hiljaista eloa

Joulun aikaan sateli koko ajan hiljakseen lunta mutta uumoiltu myrsky jäi kokematta.

tapaninaNormandiassa laivatykkien kranaatit heittelivät Tiikereitä kumoon, 88-milliset räjäyttivät Shermanin toisensa jälkeen liekkeihin ja Lancasterien kylvämät pommitonnit hautasivat ranskalaissiviilit Caenin raunioihin. Steel Panthersissa tarvittiin raskaiden vaunujen ja pioneerien yhteistyötä konekiväärejä ja pst-kivääripartioita vilisevien puolalaiskukkuloiden vyöryttämiseen.

Unirytmi luisui aamupäivään.

Tapanina varovasti ulos. Väiskillä lumi kinostui jäälle ja kopit olivat tiukasti lukossa, vaan valonheittimet sentään syttyivät.

Kovalevyltä loppuun Michael Caine ja Ipcress file. Kuusikymmenluvun Lontoon tyylikkyyttä, mutta pienellä budjetilla ei päästy lähellekään yhden suosikkikirjani loistavuutta.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Armorikas syntymäjuhla

Pakkanen oli kovettanut eilisen sohjon jäätaiteeksi, joka rouskui askelten alla. Räystäillä lumilepereet, jalkakäytävällä varoituksena keltapunaiset puomit. Eihän täällä ole hiekoitettu ollenkaan, päivitteli ulko-ovesta uskaltautuva vanha pariskunta.

Keskustassa japanilaisia, venäjää, jokunen ostostelija. Stockalta ja Suomalaisista viimeiset. Ohitin kerjäläisen hidastamatta ja ujutin setelini Pelastusarmeijan joulupataan.

Riisipuuroon vielä lisää luumusoppaa. Suorassa lähetyksessä Turusta ei näkynyt tuttuja kasvoja.

Väkeä valui kohti Temppeliaukiota. Lenkkareissa kulkeva Joosef oli nykyaikaa ja suuri joukko taivaallista sotaväkeä ei näyttänyt kovin pelottavalta mutta kuvaelma kelpo. Virren 21 viimeinen säkeistö säväyttää yhä urkujen yltyessä pauhuksi.

Ulkona vielä valoisaa, täällä alkavat aikaisemmin kuin Keski-Suomessa.

Sauna, lahjarituaalit, ateria. Tämän vuoden hitiksi katson graavilohella ja sipulisilpulla päällystetyn saaristolaisleivän sekä kotikaljan. Jälkkäriksi muun muassa Vihreitä kuulia.

aattovalo

maanantai 21. joulukuuta 2009