Lakanapaja julisti "naisen eurosta", mustavalkoinen urheiluseura saarnasi sateenkaaren väreistä ja reaktiot olivat (odotetun) vaihtelevia.
Jokaisen organisaation markkinointipalavereissa puhutaan nykyään yhteiskuntavastuusta eli siitä, kuinka paljon myyntiä kasvattavaa goodwilliä olisi saatavissa sopivilla ulostuloilla. Auki on ketunhännän koko kainalossa eli saattaa siellä idealismiakin olla.
Mikä on itsestäänselvän kannatettava asia ja mikä "aidommin poliittinen" sellainen, josta voisi uskottavin perustein olla puolesta ja vastaan?
Onko nähtävissä, että organisaatiot alkaisivat ottaa kantaa selkeästi kiistanalaisiin asioihin ja jakaa asiakkaitaan ihastujiin ja hylkääjiin?
torstai 31. elokuuta 2017
keskiviikko 30. elokuuta 2017
Sivistyksen ohut pintakiilto
Uusintaluvussa oleva Savage continent muistuttaa, miten ohut oli sivistyksen pintakiilto Euroopassakin, kun ruoka oli lopussa ja esivalta kateissa.
Ja miten loputtomiin ihmisjoukot löytävät syitä rääkätä ja tappaa toisiaan.
- - -
Jossain muualla oli sitten se ajatus, ettei maailma välttämättä olekaan mitenkään vääjäämättä kehittymässä kohti sivistynyttä demokratiaa.
Jospa demokratia edes nykymuodossaan onkin harvinaista herkkua, poikkeus ja kenties katoava asiaintila?

maanantai 28. elokuuta 2017
Urheilutarinoita 2
WC:t vain asiakkaille, varoitti Kirkkonummen jäähalli, mutta vinkkasi ystävällisesti, että viereisen pukuhuonerakennuksen päädyssä on lisää. Ei vain maininnut, että ne ovat lukossa. Hallin takana rehotti kuitenkin tiheä sekametsä.
Parkkipaikalla starttaili sateen jäljiltä Tivoli Sariola. Melkoinen roudaaminen oltava semmoisenkin pystyttelyssä.
Taasko poikia on vajaa joukkue, saatiin todeta vipeltäjien lämmitellessä nurmella, ja siihenkin oli tarvittu yksi ystävällisesti avuksi lupautunut.
Edelliskerran rohkaisemana ei vastustajan johtomaalikaan masentanut, mutta isäntien maalivahti osoittautui liian kovaksi palaksi. Haki rangaistuspotkun näyttävästi alakulmasta ja peitti oman suosikkipelaajani parhaan maalipaikan neljään vuoteen ja vielä jokusen samanmoisen päälle.
Lopussa sitten repesi rumaksi tappioksi kun kymmenestä urhoollisestakin kaksi kykeni kolhujen jäljiltä enää ontumaan kentällä irvistellen. Hyökätkää oikeelta, se pakki ei pysty juoksemaan, huomasi vastustajakin.
Hieno usva alkoi nousta niityltä kentän takaa samalla kun Kirkkonummen ilta tummui.
Fiksu katsoo numeroiden taakse, ja taistelitte loppuun saakka ja vieläpä puhtaasti, ei ainuttakaan varoitusta koko pelissä, muistutin takapenkin nuorukaisia kotimatkalla.

keskiviikko 23. elokuuta 2017
Toisella korvalla
Kertovat korkean viranomaisen lausuneen:
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee.
Viime päivien uutisia Länsi-Suomesta lukiessa on alkanut tuntua, ettei korkea viranomainen ole ollut ihan tilanteen tasalla.

maanantai 21. elokuuta 2017
Urheilutarinoita
Kun vastassa on jo muutenkin ennalta itseä kovempi porukka. Ja sitten tulee vielä samana päivänä poisjääntejä, joiden myötä joudutaan pelaamaan alusta asti miesalivoimalla.
Ja vastustaja menee avausjaksolla johtoon ja kaikilla on kiusallinen tunne, että kohta alkaa ropista lisää.
Mutta vastustaja pelaa jotenkin tahmeasti, ja yhtäkkiä peli onkin oman yhden toisen jakson onnistumisen jälkeen 1-1.
Sitten katsellaan kelloa ja kävellään kynsiä purren ympyrää sekuntien mataessa hitaasti ja vastustajan hakiessa vimmalla voittomaalia.
Kunnes erotuomari laittaa pillin suuhunsa ja puhaltaa ne kolme vapauttavaa ääntä.
Toki ekstralämpöä siitä, että tasoitus oli oman suosikkipelaajan tämän kauden kiintiömaali. Ja kuriositeettina, että puolustavana pelaajana paini ottelunsa keskikentällä sitä vastapuolelle vaihtanutta oman joukkueen monivuotista maalikuningasta vastaan. Joka tällä kertaa jäi ilman onnistumista.
Välillä saa Casemirokin väläyttää.

lauantai 19. elokuuta 2017
Turku
Kahtiajakautuneessa Suomessamme kommentoijat solahtavat rooleihinsa jo harjoitellun sulavasti.
Miukujen mielestä Turun toreilla juoksentelee päitä irti leikkaavia muukalaisia eikä kukaan tee mitään vaikka kuljetusten leireille olisi pitänyt jo alkaa.
Maukujen mielestä Turussa oli jokin ikävä onnettomuus, mutta onneksi sankarit Ahmed, Ibrahim ja Suleiman pelastivat satojen nössöjen suomalaisten hengen.
Tosin omissa siisteiksi kitketyissä virroissani kommentoi käytännössä vain maukuja, joten olen päätellyt keskustelun ikään kuin puhelimessa puhuvaa ihmistä kuuntelemalla.
Kun muut ovat puineet pääasian, mietin sivuseikkoja. Muistelen poliisin ennen vanhaan ohjeistaneen, ettei siviilin pidä lähestyä aseistautunutta väkivallantekijää vaan soittaa hätänumeroon ja korkeintaan seurata kaukaa. Se on ehkä nyt muuttunut. Ja miten poliisi on onnistunutkin pysäyttämään tekijän yhdellä laukauksella sopivaan kohtaan, semmoista kun on sanottu tosipaikassa varsin vaikeaksi. Ehkä etäisyys on ollut lyhyt ja maali paikallaan.
Seuraavan ikävän tapauksen alustaksi veikkaan jo Helsinkiä.

perjantai 18. elokuuta 2017
Miehiä ja ihmisiä
Sinä kesänä kaikki tapahtui ensimmäistä kertaa.
Pokkarihyllystä pikaselailulla pakaasiin Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä. Kannatti.
Kasvu pojasta mieheksihän se on, kärjistetysti yhteen kesään pakattu ja jämäkkäkin, mutta romaanille sallittakoon. Oppikoululaisesta vastuunottajaksi muistakin ihmisistä perheessä ja töissä. Pertsa ja Kilu -kirjojen tapaan teini ei piehtaroi fiiliksissään vaan tekee kodin työt ja laittaa perunat ja kastikkeen kiehumaan ennen kuin vanhat ja väsyneet vanhemmat saapuvat töistä.
Miehenä olemisesta ja sellaiseksi tulemisesta, rinnalla tarkkailussa kohtalotovereita, omiin rooleihinsa ja olemisiinsa kasvaneita ja juuttuneita ja jo historiaan väistymässä olevia miehiä. Ja naisiakin, mutkattoman inhimillisiä, nuoren miehen näkeminä.
Jokin konstailemattoman toteavassa tavassa kertoa asioista tuo mieleen Alpo Ruuthin ja Hemingwaynkin.
Radiojuonne virittää tarinaa, samoin viittaukset vanhempien henkilöhistorian niihin piirteisiin, joita ei omille lapsillekaan kerrota. Ja plussaa hienovaraisesta 70-luvun alun ajankuvasta ja itselle varusmiesvuodelta tuttuja paikannimiä vilisevästä miljööstä. Merve, Aulanko, Hätilä...
Ei miestä käsketä kuin töissä ja armeijassa, vanhempi voi käskeä nuorempaa ja ylempi alempaansa, silloin se ei tunnu, siihen on tottunut ja voi totellakin, mutta muuten ei voi koska mies tietää parhaiten itse. Neuvoja voi kuunnella ja noudattaa mutta toisen sanomisen alle ei mies itseään jätä koska muuten on tahdoton ja näyttää muillekin että on.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)