tiistai 30. syyskuuta 2008

Mikä menee teidän kaaliin hä

Nostalgiaa YLE Teemalla: 70-luvun sekahaku.

Lähde Lappeenrantaan ja Jätkän humppa. Lauantaitanssit, lavakulttuuri ja Dj Nite. Jota tietenkin olin liian nuori itse näkemään mutta joka oli Suosikista tuttu. Yes sir, alkaa polttaa. Danny Show ja Armi Aavikko.

Koulujaksossa, tosiaan, uusi matematiikka. Alkiot, unioni, leikkaus ja funktiot. Tommi Hoikkala arveli, että se olisi edistänyt ikäpolvemme ajattelukykyä jollain lailla. Missä vaiheessa siitä luovuttiin? Opparissa oli jo perinteisempää. Peruskouluun siirtyminen näkyi vain siinä, että keväällä päästiin oppikoulun toiselta ja syksyllä aloitettiin seiskaluokka. Eikä ollut lukukausimaksuja ja kouluruoka muuttui ilmaiseksi. Optussuunnitelma ei kuulemma muuttunut miksikään, ehkä hyvä niin.
- - - - -
Puhelimessa, että Koillis-Savossa paraikaa tähtikirkas taivas. Ja Hornetit lähestymässä järven yli.

Ei kommentteja: