tiistai 30. kesäkuuta 2009

Keskikesän klassikko

lintsi

Yllättäen ei Linnanmäellä ollut tungosta. Naapuri kyllä, ja opettaja.

Ahneita röyhkeitä lokkeja. Asvaltille kierähtänyt jäätelöpallo mietitytti niin niitä kuin roskapihtien kantajaakin. Jälkimmäinen keksi paperin, johon kääriä ja nostaa roskikseen.

Käveltiin Töölönlahden rannan kautta.

Tällaiseen iltaan sopivat Joao Gilberto ja Tom Jobim.

Tempora

"Vanhempi nainen hukkui." "Mies meinasi hukkua".

Nykyään näkee otsikoissa ilmaisuja, joista meidän aikoinamme sai äidinkielenopettajalta punakynää.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

... lauloivat Lapinlahden Linnut

Aamulla katselin jalkapalloharjoitukset. Alkuillasta jalkapallon liigaottelun. Iltayöstä Confederation Cupia teliviisiosta.

Iltapäivällä Hietarannassa asteli mustastamaijasta kolme virkamiestä sinisissä haalareissaan. Sivummalta kaksi lisää ennen kuin joukkio hajaantui ihmismereen. Uimavalvojia keltaisissaan juoksi. Särisevä kuulutus kertoi jonkun tai jonkin löytyneen, ja tilanne rauhoittui.

Hiekkaa vaatteissa, repussa ja hampaissa.

Kodin ja suihkun kautta Bolliksen lehtereille.

Pallokenttä scorchioAurinko paahtoi katsomon kuivaksi saunaksi, valkoinen hehku häikäisi silmät. Paljaita jalkoja, lämmintä limsaa. Puolitahatonta retrotunnelmaa. Tauolla vessasta kylmää vettä. Kisamakkaran tuoksu. Ja viihdyttävä ottelu. HS:n sivujen yleisökuvaankin näemmä päädyttiin, onneksi turvallisen pieninä.

Kotimatkalla lähti yhtäkkiä auto päin punaisia.

Keskiyölläkin kuuma.

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Helleallas

helleallas

Pyrypuut

Kivikorttelipiha voimistaa helikopterin läpätyksen komeaksi.

Puistossa pyrytti puista siemeniä, mutta kunnon kuvaa en saanut. Ja jylisi yli koneita ja pörisi piensellainekin. Sireenien vouvotus ja risteyksestä toiseen spurttailevat poliisimoottoripyörät kielivät saattueen tulosta Mecklua. Niitä kiinalaisia kai.

Lopulta malttoivat pienet rantautua kahluualtaasta.

Illalla polvet vihreiksi Copa de Sammonpuistossa. Barca ja Inter eivät saaneet toisistaan selvää, joten luvassa on uusintaottelu.

Los Serrano koneelta.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Vihreä juliste

samikki ei saanut valvoa myöhään, minä sain. Siksi Charlien enkelit olivat kova juttu. Vihreäsävyinen Suosikin juliste seinällä laverini päädyn kohdalla. Taisi siellä olla tuokin, jota kai kuvattiin näin.

Sitten Farrah vaihtui Cheryl Laddiin, mikä oli pettymys paitsi V:n mielestä.

Michael Jackson ei ollut minun juttujani vaikka Thriller ihan ansiokas video.

torstai 25. kesäkuuta 2009

VR-bingo

Mikä vika tällä kertaa?

(via Linko)

Aurinko, meri ja pallo

Pienten puistolounaan jälkeenkin ehti mainiosti Pukkisaareen. Mereen ei pudonnut kukaan, kun pikkupludauksia ei lasketa. Onko tästä mennyt tämän näköistä kajakkia, kysyi meloja. Oli mennyt, tuonne päin. Vesipistoolit saatiin lopulta täyteen, mikä saattoi olla virhe.

240620091306Selällään heinikossa alkoi kättä kirvellä tutusti, mutta oireet selittäviä nokkosia ei alta löytynyt. Sen sijaan kutina niskassa paljastui kellerviksi muurahaisiksi. Älkääkä koskaan edes kiireessä ja alle eurolla ostako Amissan "Juhlalihapiirakkaa". Paitsi että jo nimi on paradoksi, on maku sahajauhoon imeytetty öljyvahinko. Puolet päivän energiatarpeesta se toki kattaa.

Illan treenien jälkeen ihailtiin tovi HJK:n ja TiPS:n kohtaamista Bolliksen aidan takaa. Tuija Hyyrynen jatkoi kulmasta illan avausmaalin.

Väiskillä oltiin vaihteeksi Veikkausliigaa, jossa Klubi vei Popovitshin ja Mäkelän johdolla Interin konkareita. Väliin tosin soi samba veteraanien siirrellessä yhdellä kosketuksella. Mölkkyäjät palauttivat eksyneen pallon ja krokettiryhmä auttoi mailalla puuhun lentäneen alas. Vammoilta vältyttiin vaikka ikähaitaria oli 38 vuotta ja jalkineita nappiksista sandaaleihin.

Illalla pieniä nukutti ja USA yllätti Espanjan 2-0.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Keskikesää

Paahtava aurinko, kuuman asvaltin, nurmikon ja puiden tuoksut.

Jättis, jonka syöminen aloitetaan kuorimalla yläosan muovikelmu. Lemminkäisenkujaa kaltseille noustessa muistin, että tästä kuljettiin myös keskikoulun päättymispäivänä 1980. Oli Adidas Jaguarit, farkut, sininen takki ja iso pullo Golden Vodkaa.

Nurmi leikattunakin hiukan pitkä ja aurinko hiukan kuuma jalkapalloon, mutta Kastilian ja Katalonian ylpeydet kävivät urheasti El Clásicoon. Itse olin Raúl.

Voikukkaseppele.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Maanantain lainaus

Kuka muuten on koskaan nähnyt kenenkään [netti]surffailevan laiturilla? Taitaa olla vain mainosmiesten harhaista elämää.

- Kaukalo ja nahkakuula

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Jälkeinen sunnuntai

Aurinko tulossa esiin ja ihmiset palailemassa kaupunkiin, kai. Lenkkeilijöitä, koiranulkoiluttajia, flaneeraajia, turisteja, turisteja, turisteja. Etenkin Sibeliuspuistossa, jonka kupeessa Mecklulla bussijono.

sairaalan reheviköstäMustasaaren vesibussin laiturilla onkijoitako ja kameramies. Hietarannassa jokunen auringonpalvoja. Nainen talutti pikkupilttiä vesirajassa, mies lähestyi haettuaan järjestelmäkameran.

Kaksi kymmenen hanhen auraa kaarsi hallitussa muodostelmassa laskeutuen vesirajaan. Miksi juuri kymmenen? Hanhenpaskaa. Kolme kipitti edelläni karkuun vesirajassa ennen kuin älysi väistää veteen. Ehkei ihme, että fekaalisten bakteerien määrä ylittää rajat. Joutsenpoikueessa kolme pientä harmaata.

Hautiksen takana puuttuu sairaala-alueen aidasta pätkä. Poikkesin pikaisesti kielletyllä puolella. Viheryys, rehevyys. Aluskasvillisuuden seassa kaksi olutpulloa. Corona ja Laiska-Jaakko, de la Gardieko? Ei tyhjätaskuja.

Kävely stimuloi aivoja, joten piti pysähtyä kirjoittamaan ideoita muistivihkoon. Half a page of scribbled lines, lauloi Pink Floyd.

Hautiksella orava yritti nakertaa roskapussia puhki. Biojäte, luki vieressä.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Kesän taitteella

Hiljaiseloa hiljaisessa Helsingissä.

Sikeitä unia. Jalkapalloa nurmella, Väiskin lanaa huutavalla hiekalla, TV-ruudussa ja kirjoissa.

Silliä ja vielä vetisehköjä uusia perunoita, lämminsavulohta, salaattia ja makkaraa. Juomapuoli puolukkaista marjamehua.

Mitä sitä pitäisi.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Vähän jalkapallopainotteiseksi

Brakulla pilkahteli aurinko, kolea tuuli pyöritteli hiuksia. Pari taitavinta ikätoveria koulutti pikku-ukkoa yksi-ykkösissä, mutta maalivahtivuorolla ei takaiskuja tullut. Ai teilläkin pelataan, tuli vastaan vuosien takaisia naapureita tälläkin kertaa.

Kasi vilahti nenän edestä, siispä käveltiin kotiin. Terasseilla tungeksittiin ja junaradan alla miehiä virtsasi rivissä, joten konserttitunnelma oli löytymässä. Stadikalta jymisi, mutta kappaletta en tunnistanut. TNT - Dynamite, alkoi päässä silti soida, etäisesti asiaan liittyen.

Vielä iltayöstä tulvi raskasta musiikkia avoimesta ikkunasta. Uniaisiksi Champions Leaguen finaalin avausjakso.

Yksi ja toinen tuntuu tekevän lähtöä jonnekin juhannukseksi. Emme me.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Normisuoritus

Yksi pyöräilijä viiletti mäkeä alas jalkakäytävää, toinen samaan risteykseen ajorataa mutta päin punaisia.

Epäröivät tovin, kumpi väistää.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Mitä tapahtuu todella

Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta:

Twitter-tuttujeni avatarit (profiilikuvat) alkoivat eilen muuttua vihreiksi. Ihmiset osoittivat tukea Iranin mielenosoittajille. Iranin presidentinvaalien jälkeiset tapahtumat olivat saaneet oman värin. Miksi vallankumoukset brändäytyvät juuri värien mukaan? Mistä on kyse?
- - - - -
Twitterissä oltiin onnen kukkuloilla. Ei oikein tiedetty mitä Iranissa tapahtuu mutta ei sillä ollut niin väliäkään pääasia oli, että tietolevisi juuri Twitterissä. Perinteinen media oli niiiin hidaaas. Hurraa Twitter!
- - - - -
Nyt netissä parjatulla perinteisellä medialla olisi tuhannen euron paikka osoittaa kyntensä. Taustoittava juttu Iranin tilanteesta ja käynnissä olevasta vyörytyksestä osoittaisi hitaan ja harkitsevan tiedonjaon voiman.

Ei sillä että minäkään oikein tietäisin, mistä on kyse.

Jalkapalloviikonloppu

Kätilöopistolla syntynyt vieraili toista kertaa eläissään Laajasalossa. Idyllistä, ja kentät kunnossa. Aurinko, nurmen tuoksu, grillissä tirisevät turnausmakkarat ja puhvetin kahvi. Päivän päätöspeliä ehätti jännittämään perheen pääjoukkokin.

Illalla veivät vielä rullat ja renkaat kohti Keilaniemeä tumman taivaan lähetessä. Seuriksen mäen kohdalla aukenivat taivaat ja vesivyöry liimasi vaatteet ihoon. Salamat ja jyrinä kävivät viihteestä. Piha kuohui enemmän vettä kuin viemärit ehtivät vetää.

Sunnuntaina toiset kolme peliä ja lopuksi kaikki mitalisteina kotiin. Voimia ritti vielä illan Copa de Sammonpuistoon, jonka kokenut Saksa tasoitti viime hetkillä mutta hävisi Puyolin kultaisella maalilla.

Myöhemmin oikea Torres teki Uuden Seelannin verkkoon kolme, mutta ne katsottiin kovalevyltä vasta aamulla.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Helsinki-päivä

Helsinki tarjosi puistolapsille keittoa ja juhlan kunniaksi jäätelöä. Ja aikuisille raparperipiirakkakahvit.

Aurinko paistoi. Paahtoi, jopa.

Pyykkipäivä.

Illalla ennen saunaa pieni Barca-paitainen yritteli saksipotkua.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Läpinäkyvä toimittaja?

Menettääkö toimittaja uskottavuutensa jos hän vaikkapa Facebookissa kertoo poliittisen kantansa ja ottaa avoimesti kantaa puolesta ja vastaan?

Vai ollaanko silloin päin vastoin pääsemässä irti kaksinaamaisuudesta, jonka vallassa olemme tottuneet käyttämään erilaisia julkisivuja töissä, harrastuksissa, kotona...?

Mika Rahkonen: Tarkkana siellä Facebookissa

Kommenteissa Tuija Aalto:

Journalismin ismeissä objektiivisuuden pyrkimys on aikanaan ollut tarpeellinen oppisuunta ja subjektiivisuuden tunnustaminen sille tarpeellinen vastavoima. Asianajojournalismista yleisö osaa tehdä omat tulkintansa.

Olisiko uuden ajan doktriini täydellinen avoimuus? Tällainen on tämä toimittaja, kullaisena digitaalisissa ympäristöissä näyttäytyy, repikää siitä TV-yleisöt ja arvioikaa luotettavuus siltä pohjalta.

Mielestäni luotettavuuden näkökulmasta ongelmana tässä eivät ole ne medialukutaitoiset diginatiivit, jotka pystyvät tällaista karaktääriarviointia jo itse tekemään, vaan tietoa toisen käden lähteistä omaksuvat suuret yleisöt. Tämän medialukutaito- ja hahmottamis-ongelman ratkaissee vain aika ja sosiaalisen median lukutaidon kehittyminen.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Naapuri kylässä

Pienten peli-illaksi luvatusta rankkasateesta tulikin auringonpaiste ja puitteet olivat muutoinkin kohdallaan. Laadukas tuoksuva nurmi etunenässä.

peli-iltaVierellä valmistauduttiin illan MM-karsintaan, josta jo Töölön katuja kansoittaneet eri kokoisia Venäjän lippuja kantaneet kielivät. Fanimassoja kulki eestaas aikaa tappamassa, pysähtyi välillä katselemaan pienten pelejä. Davai, davai, kannustivat vieraat. Suomi, Hoojiikoo, Suomi, Hoojiikoo, avasivat ääntään sinivalkoiset. Yllä rajavartiolaitoksen helikopteri leijaili läpättäen kauemmas ja takaisin taas. Sireenien ulvonta lähestyi, kohta joukkueen bussi kaarsi poliisisaattueessa esiin ja matoi väkijoukon läpi Stadionille.

Minuutti minuutilta harmitti enemmän ettei taskussa ollut lippuja peliin.

Kotiinlähtiessä oli Urheilukatu jo tukossa. Katumaastureita ajeli etsimässä parkkipaikkaa sini-puna-valkoiset liput ikkunoista lepattaen. Yksi kerrostalopiha alkoikin olla jo aika täynnä. Liekö Suomen maaperällä ollut yhtä aikaa näin paljon naapureita sitten vuoden 1944?

Kulmilla kotimaiset ottivat pohjia, yksi kellahti pyllylleen pensaaseen.

Kotona TV:tä katsoessa lipun puuttuminen ei enää harmittanut. Ja ne kaikki poliisitkin olivat ilmeisesti paikalla aiheesta.

Ulkona kopterin läpätys tuntuu viimein lakanneen.

Samansuuntaisia havaintoja

Iltaselailuna Joe McNallyn kirja valokuvaamisesta, mutta päivän epistola blogistaan. Samaa aihetta mietin eilen kaupan kassalla kun se edellinen rouva alkoi availla käsilaukkuaan ja etsiä lompakkoaan vasta kuullessaan summan.

Eventually, the wallets were found, and the aforementioned pizza was bought. Why do women do that? Wait for the cashier to tell them the total and have a hand out before they in turn reach for the dough? I mean, they hadda zip open these bags and begin a rummage that would make the search for the holy frikkin’ grail look as easy as a connect the dots game on a Denny’s placemat.
- - - - -
See, men don’t do that. They belly up to the counter, $20 in hand, and just fork it over. Like Robin Williams says, you get your McBurger and fries, grab your McChange and get the McFuck outta there. Maybe it’s cause we all remember our first illegal beer bought at a bar and we had no idea what it was gonna cost so we had a twenty ready to go so as not to get embarrassed by having to fish out some extra dough on the spot. Dunno. Might be genetic. Might be that chromosome right next to the one that causes Male Refrigerator Blindness.


Tuosta illegaalista oluesta tuli mieleen kouluaikainen anekdootti kun äitinsä päällystakkiin laittautunut K asteli 17-vuotiaana Autotalon Alkon tiskille ja ilmoitti napakalla nasaalilla: yks vään blaank.

Mutta se on toinen tarina. Samoin kuin tekstiilisokeuteni.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Tiistaimuisto

Luontoleiriläinen halusi esitellä kasvin, joka tuoksuu salmiakille. Tuli mieleen myös jokin mauste, joka sopisi keittoon.

Mechelininkadulla kimara kirpeää lehmusta, lämmintä asvalttia, hiekkaista pölyä. Juuri silloin toi tuulenvire Taivallahdelta mukaan meren vihreän aromin ja tajusin: tämä kaikki yhdessä on lapsuuteni tuoksu.

Tuuli ravistelee pihapuita mutta ainakaan vielä ei sada.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Metroartti

metroartti

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Idän pikajunan arvoitus

Kun mainos kestää kolme minuuttia, sisältää juonen ja on visuaalisesti upea, onko se enää mainos, kysyy rahina/blog.

Oli se aiempikin.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Gerald Ford Manskulla 1975

Vettä ripsotteli, mutta pelimiehet jaksoivat jatkaa palloilua virallisen osuuden päällekin. Heinä reunoilla niin pitkää, että yhtä palloa haettiin kauan.

Paluumatkalla päivysti ensimmäinen poliisi huomioliiveissään Seuriksen risteyksessä, taaempana häämötti moottoripyöräsellainen. Puolivälissä mäkeä tunnukseton valkea pakettiauto. Merikannontien alussa kaksi vihreää, jotka astelivat risteykseen viittomaan liikenteen seis.

Rajavartiostonko kopteri se vihelsi ja läpätti matalalta yli ennen kuin sinisten vilkkujen letka alkoi lähestyä. Pisimmän limusiinin lokarissa väpätti Venäjän lippu.

... Mäntyniemeen tapaamaan presidentti Halosta, kertoi kotona uutistenlukija.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Vielä päivä aurinkoa

Kaupunki tarjosi pienille lounaan, maistoin ja arvioin asialliseksi broilerikeitoksi. Sitten taas kiipeilytelineeseen. Välillä niin kuuma, että piti laahustaa varta vasten varjoon. Nuoret jalat viilensi kahluuallas.

kaksi instanssiaHelleillan iloksi hautiksentaus, Ruoholahti, Verkkokauppa, Länsisatama, Hietalahti, Ruoholahti, Lauttasaaren silta ees ja taas, hautiksentaus.

Polkupyöriä, polkupyöriä, polkupyöriä. Letkoina, ryppäinä, yksittäin. Ja ne kaksi pölypilven nostattanutta mopohurjaa.

Jätkäsaaressa pienehkö sota-alus, se lehdessä mainittu irlantilainen kenties. Larun sillalla kalastajat, sen alla komeita huviveneitä selälle ja takaisin.

Taivaalle nousemassa pilviä.

Hiuksista suihkussa kasvoille valuvan hikisen pölyn maku.

Joutui armas aika

Oli siellä lopulta Suvivirsikin, lentomatka-aiheisen kehyskertomuksen jälkeen. Hyvä niin. Kesäretonkeja, kauluspaitoja, kiharoita.

armas aikaMeidän aikoinamme ensimmäisen numerollisen todistuksen sai ekaluokan keväällä, nykyisin joskus myöhemmin.

Koulun pihalla odottivat kesä ja aurinko.

Rantaviikonloppu. Hiekkaa hiuksissakin, Tarvan muistelmia 60-luvun alusta, pakolliset amatöörin auringonpolttamat.

Lauantaina lähdettiin kun ne median kirjaamat 2000 puuhapussijuhlijaa alkoivat saapua. Sunnuntaina oli osa roskista siivottu, väkeä vielä enemmän ja lämpöä myös. Meressä polskuteltiin ihan kesäiseen malliin. En minä.

Ja pikkuneiti oppi ajamaan fillarilla ilman appareita.

Illan päätteeksi Wallander, jonka päätteeksi viimeinen pahis heittäytyi vaunun telaketjujen alle.