tiistai 26. heinäkuuta 2011

Miehen muistin mukaan yhä perjantai

Oslon pommi uutisoitiin ennen uintia.

Uimasta palattua mies laittoi molemmat paistinpannut kuumenemaan ja näki puhelimestaan Twitteristä, että nuorisoleirillä Oslon lähellä on ammuskeltu mutta että tapaus tuskin liittyy pommiin.

Korkeareunaisempi pannu paistoi räiskäleet tasaisemmin, laakeammassa tahtoi toinen reuna paistua liikaa. Mies paistoi kokeeksi osan voilla ja osan margariinilla muttei rehellisesti sanottuna huomannut lopputuloksessa eroa.

Räiskäleiden paistuessa mies kurkki puhelimensa selaimesta, mitä Norjassa tapahtui.

Paistamista valppaasti johtanut pikkuneiti sanoi, ettei kukaan muu isä varmaankaan osaa kääntää lättyjä heittämällä ilmaan. Mies oli otettu kehuista mutta arveli, että suurin osa isistä kyllä osaa saman.

Pannuilta roiskui ilmeisesti aivan pieninä pisaroina rasvaa, jota päätyi miehen silmälasien linsseihin ja lattialle, joka kävi ikään kuin liukkaaksi. Mies puhdistaisi aikanaan linssit tiskiaineella, vedellä sekä talouspaperilla ja lattian pelkällä talouspaperilla.

Kun koko taikina oli paistettu, mies käänsi räiskälepinon kahden lautasen välissä saadakseen jäähtyneimmät päällimmäisiksi ja nosti pinon keskelle pöytää. Hän esipesi käytetyt astiat, vispilän, kauhan ja paistinlastat sekä pyyhki taikinaroiskeet pöydältä ja liedeltä.

Yksi lapsijoukosta ahmi niin nopeasti ja niin paljon, että oksensi myöhemmin vessan lattialle. Olon kohennuttua hän halusi lisää.

Omat räiskäleensä mies söi anopin tekemän omenasoseen kera ja joi päälle rasvatonta maitoa.

Saunan jälkeen mies nojaili pyyhkeeseen verhoutuneena verannan kaiteeseen ja ajatteli kaikenlaisia asioita. Oli niin lämmin ettei iho edes kunnolla höyrynnyt.

Ennen nukkumaanmenoa mediat kertoivat poliisin kertoneen, että oli vahvistettu kymmenen kuolleen saarella.


Osa yhteyksistä todellisiin henkilöihin on tahaton ja satunnainen. Itse asiassa aika pieni osa.

Ei kommentteja: