Keltainen sunnuntai

Ei kellojen siirtely minun rytmiäni sekoita jos kohta ei kummemmin hyödytäkään. Siirrellään pois vain niin on jotain puhuttavaa.

Kello näytti yhdeksää, mutten tiedä, mitä aikaa, kun kömmin ylös. Maitokahvia, sunnuntain Hesari, TV:ssä Säbämestari. Alla urheilupitoinen lauantai, josta kirjoitin erikseen.

Onni on sellainen sunnuntai, jolloin tunnit saavat kerrankin vain valua jonnekin pois.

Ulkona pitkästä aikaa tuuli, joka puhaltaa korvista sisään ja saa pään särkemään. Hesperian esplanadilla puissa vielä keltaista ja vihreääkin, maassa kirkas lehtimatto, joka kahisee jaloissa. Vielä, ennen kulman takana jo häämöttävää marraskuun mustaa märkää pimeyttä.

Vanhan puhelinlaitoksen kulmalla pyörivässä telineessä Tintti-elokuvan mainos. Ollapa filmi ilmestynyt 1975. Vaikka olihan meillä Tintti Haijärvellä ääniraitanaan Bowien Did you ever have a dream.

Illalla alkoi sade vihmoa kasvoille.

Ziljardi biljardia

Väsyneet miehet ja naiset latelevat uutismikrofoneihin vakavalla naamalla täysin absurdeja lukuja.

Miljardi euroa. Sata  miljardia euroa. Ziljardi euroa. Ziljardi biljardia euroa.

Mitään kriisiä ei ole tulossa. Kriisi on uhkaamassa mutta estettävissä. Niskalenkki tilanteesta. Kriisi on nyt täällä. Vaihtoehtoja ei ole. Suomen vastuut ovat korkeintaan x. Suomen vastuita ei tulla missään tapauksessa kasvattamaan. Ehdottomasti takuudet. Riittävät vakuudet. Naurua Suomen vakuuksille. Ei enää puhetta vakuuksista. Suomen vastuut ovat korkeintaan 100 kertaa x. Paitsi jos, jolloin. Vivutus. Vaihtoehtoja olikin. EVRK. EMK. EVVK.

Mahtaakohan heistä kukaan todella itsekään tietää, mitä he ovat sopineet, tiivisti Kalle Isokallio aamun Jälkiviisaissa.

Ruokaa pankista

Prosessi Alepan hihnalla hidastui kun iäkäs mieshenkilö luullakseni näytti kassaneidolle setelinippua ja kertoi halustaan tallettaa. Onhan S-kauppa nykyään myös S-pankki.

Kohta koolla oli kolme kassaneitoa pohtimassa, painelemassa nappeja ja pläräämässä ohjeita. Toisella kassalla asiakasvirta soljui sujuvasti.

Aikanaan suma purkautui ja tukit taas paukkuivat kuohuvaa koskea alas. Eiku.

Paluuta vanhaanhan tämä. Alepan tiloissa toimi aikanaan SYPin konttori. Kadun toisella puolella oli KOP, nykyinen Nordea, ja siitä kadun yli komeili STS, nykyinen keittiötarvikemyymälä. Ja seuraavat konttorit jo heti näköetäisyyden päässä Töölöntorilla.

Ei se silloin oudolta tuntunut.

Kahvilla perinnemaisemassa

Sunnuntaikävely vei ensivisiitille Hietarannan uuteen kahvilaan, joka lupaa olla talvellakin viikonloppuisin auki.

Yksi ikkunapöydistä vapautui parahiksi, kulkijoita liikkeellä muitakin. Yhdestä pöydästä nousi eläkeläispariskunta, toisessa tumma mies lusikoi keittoaan, kolmanteen istui kaksi rouvashenkilöä valkoviinilaseineen. Viereisessä nuoret aikuiset keskustelivat saksaksi.

Kahvi oli peruskahvia, pulla painava, täyttä tavaraa. Vitriinissä peräti herkullisen näköisiä lohi- ja katkarapuleipiä sekä juustokakkuviipaleita. Lämmintä ruokaakin ilmeisesti  saa, mutta listaa tai muuta lisätietoa valikoimasta en nähnyt missään. Merkillistä. Toivottavasti myös seutukunnan johtava kahvila-arvostelija ehtisi käydä keräämässä omat vaikutelmansa.

Ulkoa rakennus tuo mieleen Atlantin vallin, mutta näköala perinnemaisemaan tietenkin vailla vertaa, ja juuri tuossa kohdassakin, johon kahvila nousi, on aikanaan tapahtunut monenlaista.

Kajakki lipui rannan ja Taivalluodon välistä, ulompana nostatti peräaaltoa moottorivene.

(Paikalla ja Atlantin vallilla on muutakin yhteistä)

Radikaalit tulivat ja menivät

Televisioteatterista kertovan sarjan toinen osa oli sen verran mielenkiintoinen, että ensimmäisen missaaminen jäi harmittamaan.

Jossain vaiheessa vain alkoi tuntua, että mukana olleiden muistelussa poliittisuudestaan oli kovasti selittelyn makua. Alkoi kuulemma sitten vähitellen se puoluepolitisoituminen harmittaa ja oli siihen aikaan sellainen henki, että jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan, ja oli vaikea saada töitä jollei kuulunut joukkoon.

Kovasti samantapaisilla sanamuodoilla taidettiin perustella omia tekemisiä Saksassa kevään kääntyessä kesäksi 1945.

Mutta ei sillä, kaipa vielä 60-luvun Suomessa oli sen verran porvarillista hegemoniaa ja ilmapiiriä, että se kaipasi piikkejä lihaansa.

Ja Aliisa elämänsä viimeistä roolia tekevine Siiri Angerkoskineen oli pysäyttävää TV-teatteria. Ehkä se pitäisi esittää joka vuosi.

Kahta linjaa

Jollet pidä työstäsi, vaihda työtäsi tai asennettasi, tiivistää Katleena Kortesuo.

Enkä väitä hänen olevan väärässä. Mietin vain, miten erilainen tilanne voi olla dynaamisella media-alalla Etelä-Suomessa työskentelevällä sinkku-Annikalla tai toisaalta työuransa loppupäässä olevalla kainuulaisella Mirjalla, joka pitkän työttömyysjakson jälkeen sai paikan keittiöapulaisena palvelutalolla.

Samaa teema on mietityttänyt ennenkin.

Märkien lehtien tuoksu

Sähköistä sisältöä

The Daily on volyymiltään aika vaikuttava sähköinen lehti. Uutisia, urheilua, teknologiaa, juorujakin päivittäin suoraan iPadiin. Kaksi viikkoa ilmaista kokeilua, ja sen jälkeen 79 senttiä viikossa tai tai 31,99 euroa vuodessa. Sisällön määrään suhteutettuna aika vähän. Saattaisin ostaa säännöllisestikin yksittäisen viikon, mutta kun tilaaminen merkitsisi jatkumista viikko kerrallaan sen päättämiseen saakka, jätän epäluuloisena väliin. (Ja koska urheiluosasto on niin silkkaa jenkkifutista ja baseballia.)

Epäluuloinen kuuluu tietysti olla, koska kyseessä on pahamaineisen Murdochin tuote. Ja tekniikkakin on herättänyt soraääniä. Eikä yhtälö välttämättä toimi taloudellisestikaan edes englanninkielisen kokoisilla markkinoilla.

Mutta entä jos olisi saatavilla vastaavan laajuinen päivittäinen suomalainen sähköinen lehti? Paljonko olisin valmis maksamaan siitä?

Huippuvalokuvaaja Kari Kuukka näkee sähköisen median olevan jo tappamassa printin. Niin lienee, mutta aikataulun suhteen saatan olla skeptisempi. Luulen, että minun tuttavapiiristäni ylivoimainen enemmistö lukee edelleen aamukahvinsa kanssa painettua sanaa. Kuinka nopeasti muutos tapahtuu?

Kiihtynyt väkijoukko

Pitäisi sanoa libyalaisesta everstistä jotain pouhevaa, mutta ei tule mieleen kuin silppua.

- Mitä se teki?
- Kuoli.
Lehdon huulet olivat kapeina viiruina.
- Yrittikö se karkuun?
- Yritti.

Kenties kanisterin ontto hölskyntä ja klunksahtelu taustanaan tykistön kumu, kun Erich Kempka hölvää autojen tankeista imettyjä bensiinilitroja Reichskanzlein öisellä pihalla.

Kaksi hahmoa roikkumassa jaloistaan Piazzale Loretolla, naisen hame jossain vaiheessa häveliäästi paikalleen sidottuna.

Rakeiset uutiskuvat Ceausescujen jäännöksistä.

Häikäistyneenä siristelevä partainen Saddam kömpimässä maakuopasta taskulamppujen valoihin.

Mutta nehän ovat niitä, joiden valtakunnat kaatuivat sopivalla tavalla. Listalla ei ole Stalinia, ei Idi Aminia eikä sen puoleen Bomber Harrisiakaan, venyttääksemme kaavaa hiukan.

Sateinen syysilta

Ensin kolme ja sitten toiset kolme BK-fania punavalkoraitaisissa paidoissaan ja kaulaliinoissaan astui Päätyyn, asteli tiskin ääreen ja tilasi terävät. En pystynyt päättelemään illan ottelun tulosta heidän käytöksestään, joten tarkistin puhelimen ruudulta.

Klubi 04 - BK-46 0-1.

Onnittelut voitosta, baarimikko sanoi. Kiitos, yksi vastasi. Se on sitten seuraavaksi Seinäjoki, sanoi tiskin ääressä istuva asiakas.

Ulkona ripotteli, mutta vain yltyäkseen kohta kohisevaksi sateeksi. Töölöntorilla välähti sinisenä, perään jyrähti.

Kotona ripustin takin kylppäriin ja kuivasin hiukset pyyhkeellä.

Inf. resp. ac.

Karheana pysyvä kurkku vaatii kuumaa teetä, hunajapurkki vain on edelleen hankkimatta. Ja se teekin tämän viikon kulutuksella kohta kaapista lopussa.

Tänäänkin saa höyryävä muki Earl Greytä korvata kylmän olvin Real Madridin ja Lyonin temmellyksen painikkeena.

Museokadulla

Kuului läpsähtävä ääni, kun vastaan kävelevän miehen läppärilaukku osui maahan irronneen hihnan retkottaessa valloillaan.

Seuraavassa kulmassa valo oli vielä vihreä.

Road movie, lyhytsellainen

Ilmeisesti Nelostie Heinolan ja Vaajakosken väliltä alkaa olla tällä erää valmis. Keltaiset vilkkuvalot, kaivurit, dumpperit ja kiertoteiden jyrkät kaarteet ovat vaihtuneet loivan sujuvaan menoon.

Mukavia mutta tylsiä kilometrejä suorilla leveillä teillä, jotka vihreät ja keltaiset ABC:t rytmittivät pätkiksi. Radioasemat kohisivat, menivät, tulivat ja harvenivat, ehkä 20 vuotta vanhan vastaanottopäänkin vuoksi. Eikä ollut mukana C-kasetteja Beckerin veivattavaksi. Radio, Novaaaaa kuului useimmin, Radio Jyväskylä oman aikansa. Tiktakin Sankaritar rätisi, Martti Syrjä itki vähän kun tiskasi ja lakaisi, kirkkaasti.

Ennen vanhaan Kuopion suuntaan ajettiin jostain Lievestuoreen kautta, siihen aikaan kun Lievestuoreen Liisa oli tuore hitti. Ja kaupunkien keskustojen läpi. Lahteen Hennalan kasarmien viertä, sitten helteisessä perjantairuuhkassa ylös sitä keskustan leveää mäkeä. Öljysoraa, kapeita asvalttiteitä, Shellit, Essot, Gulfit, Kesoilit. Kahvion pieni kuppi, keltainen Jaffa ja juustosämpylä. Pöydissä peltiset tuhkakupit. Auton ovitaskussa tuhanteen kertaan taiteltu ja saumoista repeillyt maantiekartta. Oktaaniluku 92.

Tänään Vaajakosken motarilla tienvarressa säliöauto, paloauto ja mustamaija. Keski-Suomessa puut ovat jo paljaampia kuin etelärannikolla.

Samat kilometrit vilistävät vuosi vuodelta nopeammin. Niin saman mittaisiksi väitetyt vuodetkin.

Saunassa keskityin nauttimiseen.

Hiukset märkinä greippilimsaa ja Urheiluruutu, jossa Klubin kotivoittoputki katkesi.

Berliini, Helsinki, mukamas

Unessa astuin isoon toimistoon, jossa ihmisillä oli jonkinlaiset natsiunivormut. Ilmassa leijailevan pölyn tahrimat, ikkunoita rikki. Muistelin oikeita sanoja kertoakseni saksaksi, että venäläiset olisivat täällä hetkenä minä hyvänsä ja että heidän tullessaan kannattaisi välttää nopeita liikkeitä.

Epäilemättä, koska katsoin eilen pätkiä Der Untergangista.

Samassa oltiin jo syksyn 1944 Suomessa. Kerroin sohvalla rivissä istuville vakaville ihmisille,  että edessä olisi parikymmentä niukkuuden vuotta mutta sotakorvaukset saataisiin lopulta maksettua etuajassa ja 1960-luvulla maa alkaisi vaurastua. Monilla perheillä omat autot ja vaikka mitä.

Myöhemmin päivällä tajusin unohtaneeni mainita Korean sodan tuoman noususuhdanteen.

Saksalaisen turistin näköinen mies on poissa

Toivottavasti kukaan ei kovin pahoittanut mieltään kun erehdyin julkisesti äimistelemään Apple-uskovaisten suurta surua Mestarinsa poismenon johdosta.

Henkilö ei merkinnyt minulle oikein mitään kun en ole kuullut puheitaan, katsonut esityksiään tai lukenut mietteitään. En olisi tunnistanut kumpaakaan, jos olisivat Bob Gatesin kanssa tulleet kadulla sanomaan kädestä päivää. Saksalaisiksi turisteiksi olisin ulkonäön perusteella arvioinut.

Lähinnä oikeastaan ihmetytti Twitter-virtani pohjavire: Yleensä niin trendikkään ironiset ja mitään liikaa kunnioittamattomat käyttäjänimet suolsivat nyt järkyttyneen oloisen mitä hän minulle merkitsi -muistelon toisensa perään. Tosissaan kai, vaikka välillä en siihen tutumpaan sävyyn tottuneena ollut ihan varma. Tänään tunsi helposti itsensä sosiaalisessa mediassa ulkopuoliseksi.

Ei sillä, luin uutisen aamulla iPadista, aloitin tietokone-elämäni ammoisella MacPlussalla ja nyt kirjoitan tätä iMacilla, mutta tietokoneitahan ne vain. Näppäriä ja tyylikkäitä, vaan en silti huomaa maanmullistavaa eroa vaikka tuohon viereiseen FujitsuSiemensiin.

Jostain oivalluksesta olen siis vielä jäänyt paitsi. Ehkä siinä uskontovertauksessa on kuluneisuudestaan huolimatta jotain.

Konfrontaatio kadulla

Äänekäs keskustelu herätti huomioni matkalla kulman kauppaan.

Maastomallin farmari-Volvo pysäytettynä puoliksi jalkakäytävälle, hätävilkut päällä.  Keski-ikäinen herrasmies ulko-ovella. Polkupyöränsä puoleen kumartunut nainen.

Ei tänne meinaa mahtua sekaan kun te ajatte miten sattuu, kohosi naisääni. Mihin sitten pitäisi auto laittaa kun tuo muuttotavaroita, kysyi miesääni. Hankkisit polkupyörän, siihen naisääni.

Olisin voinut tuoda keskusteluun yhden tason lisää kysymällä, miksi te pyöräilijät täällä päin ajelette jatkuvasti jalkakäytävillä ja päin punaisia.

Jatkoin pysähtymättä.

(Jatkoksi uutislinkki hiljaisista tappajistamme.)

Ars longa tai ikiliikkujan ihmettelyä

Kieltämättä nimet ja summat pistivät silmään HS:n Kuukausiliitteen jutussa kirjailijoiden apurahoista. Näin maallikolle tuli vaikutelma, että jotkut ovat saaneet mukavasti rahaa kirjoittamalla joskus aikanaan jotain tai tuntemalla sopivia ihmisiä.

Pienellä googlauksella löytyy heti pari jatkopalaa aiheesta. Ehkä piireissä keskustellaan.

Samansukuista aihetta sivuaa Twitteristä vastaan tullut Tuomo Railon esittelemä visio eräiden taiteilijain työllistämisestä (vai toimeentulon turvaamisesta) tavalla, jota kuulemma on kokeiltu Paltamossa laajemmin.

Kokeilussa kunnan kaikista työttömistä tulee siis työllisiä. Sosiaalietuudet muutetaan palkaksi, työsuhteen perusteella kertyy eläkettä ja tulonsiirrot – työmarkkinatuki, asumistuki ja toimentulotuki – tulevat tarpeettomiksi.

Ruotsissa, luen, toimivat vastaavaan tapaan taiteilijoille suunnatut Teateralliansen ja Dansalliansen.

Käytännössä Alliansen maksaa siis työntekijöilleen kuukausipalkkaa riippumatta siitä onko työntekijä töissä jossain instituutiossa vai ei. Työntekijän sosiaaliturva on kunnossa ja eläkettä kertyy koko ajan. Tällä hetkellä Teateralliansen työllistää 119 näyttelijää ja Dansalliansen 61 tanssijaa vakituisesti. Allianssenien tarkoituksena on ollut antaa taiteilijoille mahdollisuus toteuttaa taiteilijuuttaan joustavasti. Taiteilija voi halutessaan työskennellä freelanceprojekteissa, joilla ei ole taloudellisia resursseja maksaa Alliansenille tai taiteilija voi vierailla suurissa instituutioissa, jolloin instituutio ostaa Allianssenilta taiteilijan työn.

Ja:

- - - ei tarvitse stressata siitä, onko sopimus määräaikainen vai vakituinen. Työntekijä ja työnantaja voivat keskustella minkälaisia yhteisiä taiteellisia tavoitteita heillä on, ja millä tavalla ne voivat kohdata pitkällä aikavälillä.

Kuukausipalkkaa riippumatta siitä, onko töissä. Eläketurva kunnossa. Ei tulostavoitteita. Kuulostaa mahtavalta paketilta, melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta. Eikä tietenkään vain taiteilijoille vaan koko väestölle.

Mutta mistä rahat? Siitäkin mainitaan:

Ruotsin valtio rahoittaa yrityksiä työllisyyden edistämiseen varatuista määrärahoista.

Entä siellä Paltamossa?

Ilman ulkopuolista tukea kokeilu ei pyörisi. Valtio panee nelivuotiseen kokeiluun 22 miljoonaa euroa, kertoo HS.

Jokin näissä kuulostaa nyt ikiliikkujalta.

Koska oletan tämän blogin lukijoissa olevan taidemaailmaakin ymmärtäviä, olisi mukava kuulla, olenko ymmärtänyt jotain ihan väärin.

Sadik, Higuain ja juniori

Kyllähän jalkapallon takia voi nousta lauantaiaamuna kuudelta vaikka olisi työskennellyt aamuyhteen.

Turnauksen ensimmäinen peli vihelletään käyntiin samalla kun talkooväki vasta pystyttää puffettia ja liikenteen äänet Itäväylällä alkavat vilkastua. Puut vielä vihreinä, mutta Puotilan uudella tekonurmella tuuli pyörittelee jo pudonneita lehtiä.

Korkeammalla yltäessään aurinko alkaa lämmittää, ei tarvitse enää puikahtaa palelemasta huoltorakennukseen. Sisäseinään maalatun seuralogon muotokieli ja sen vuosiluku 1946 kertovat, että porvariseurasta ei ole kyse. Turnausklassikot kahvi, mokkapala ja kisamakkara. Vaaleaa rakeista sinappia.

Pelipaitojen värisirkus, juniorivilinä, kielten sekamelska. Isäntien keltaista ja vihreää, IFK:n punaista, KäPan mustaa ja valkoista, NJS:n sinistä, Klubin sinivalkoraitaa, KontUn sinistä ja valkoista. Venäjää, ruotsia, suomea, joitain, joita en tunnista. Pomppivia, vieriviä, pysähtyneitä, kentälle eksyviä palloja.

Pusku kulmurista tolppaan, vapaapotku kierteisenä ylärimaan. Seuraavasta tilanteesta vastustaja iskee maalin. Tasapeli, voitto, tappio. Maalierojen ynnäämistä ja lohkon viimeisen tuloksen odottelua.

Sunnuntaina sama uudelleen mutta iltapäivästä. Käy koleaksi sitä mukaa kuin aurinko painuu mailleen, hämärtyy, pimenee, kentän valonheittimet heräävät hehkumaan ja kirkastuvat.

Maalivahti kiipeää aidan yli hakemaan pallon maalipotkua varten.

Viikonlopun viimeinen vihellys.

Se vastustajan vapari olisi uponnut varmaan Ville Wallenillekin, mutta suurempi ongelma oli, ettei tällainen paikanhaku ja syöttöjen laatu avannut omia maalipaikkoja, järkeistän pettyneelle juniorille. Mutta ei toki niin suurta pettymystä, etteikö jäätelö auttaisi.

Illalla Twitter kertoo ensimmäisenä, että Maarianhaminassa Sadik on niitannut pilkulta 0-2. Klubin 24. mestaruus varmistuu viisi kierrosta ennen sarjan loppua.

Vielä illammalla Higuain vie Realin johtoon, mutta silmät eivät enää pysy auki. Suljen television ja lähden nukkumaan.