tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ehdottomasti poikkeustapaus

Valmentajan työn laatu näkyy siinä, miten joukkue toimii hänen ollessaan poissa, luki jossain. Olisiko ollut Viktor Tihonovin kirjassa.

Sillä kriteerillä näytti hyvältä. Sana vain, ja kymmenkesäiset hölkkäsivät vapaalle nurmenosalle vetämään alkulämmön kapteenin johdolla. Ja nähdäkseni ihan kunnollisen.

Te voisitte vetää pelin kun kakkoskoutsikin on Oolannissa, oli valmentaja ilmoittanut Ukrainasta. Tulen viime tipassa, joten sinä varmaan voit hoitaa homman, oli "teistä" se toinen sitten soittanut.

Minä piirtelin auringonpaisteessa ruutupaperille nimiä koettaen hahmottaa, keitä oli paikalla ja kuka pelaisi milläkin tontilla. Yksi odotetuista oli kateissa ja toinen ontui paikalle kertomaan, että tällä jalalla ei tänään pelata. Vastustajan koutsille sopi, että täydennetään parilla pelaajalla juuri samalla kentällä oman matsinsa lopettaneesta rinnakkaisryhmästä.

Keskusta kiinni, kuului puolustajilta avausjaksolla niin monesti, että toiselle uskalsin poiketa ohjeista ja ilmoittaa meidän siirtyvän kolmen keskikenttään. Tästä juuri oli Eerikkilässä puhetta. Kaksi pakkia saisi riittää, ja yhdellä piikissä edelleen. Nyt paljon vetoja, kuului vastustajan puolelta kenttäpelaajan korvatessa loukkaantuneen maalivahdin.

Koutsit muualla, rutiinit hukassa, pyytelin anteeksi vastustajan valmentajan vaellettua lentän poikki kättelemään. Ja olisikohan meidän pitänyt valita heiltä vihreän kortinkin saaja? Nolotti.

Ihan kuin olisit ennenkin, kiiteltiin pölyn laskeuduttua. Tästä lajista mitään ymmärrä, mutta jokusen kerran kyllä joitain joukkueita peluuttanut, väistelin.

Kiva voittaa vaihteeksi, maisteli perillinen istuessaan autoon.
- - - - -
Maanantain treenien alkaessa olivat koutsit edelleen reissussa. Tyhmäähän se olisi perua kun on hyvä kenttä ja hieno keli, olin päivitellyt, joten. Kaikki tehtiin mitä sanottiin, mutta tänään on sijainen -tyylin hihittelyä toki kuultiin. Niin kyllä Canadiensissakin, kertoi Dryden The Gamessa.

Mutta tavaksi tämä ei tule. Note to self: Jos Muurinen on reissussa, älä vastaa Lyytikäisen puheluihin.

2 kommenttia:

/mek kirjoitti...

Jos antaa pikkusormen, sanovat ja ovat oikeassa. Hommahan on toki hauskaa kuin pitkälläsiimalla kalastaminen, mutta myös yhtä työlästä

Mika kirjoitti...

Hyvin sanottu.

Olen nähnyt sen tapahtuvan ihmisille, ja uskon nyt osaavani itse välttää saman.

Nimimerkillä "Kuivilla jo puolitoista vuosikymmentä"