Huomasin Yle Puheen aamun keskustelun Hannes Heikuran valokuvista hiukan myöhässä, mutta onneksi ohjelma ilmestyi pikimmiten myös Areenaan. Sieltä sopi paikata alku.
Puhetta kuvista ja niiden taustoista eikä kameroiden ominaisuuksista. Valokuvauksesta onneksi onkin aika paljon esimerkiksi katsottavia dokumentteja YouTubessa.
Vimeosta löytyi myös aamun ohjelmassa mainittu mestarin viimesyksyinen videohaastattelu.
Alkaa tehdä mieli tehdä itsekin joskus hyvä valokuva. Siis tehdä, ei ottaa, koska nähdäkseni kuvat nimenomaan tehdään.
Kiintoisa oli myös ohjelmassa vilahtanut termipohdinta esimerkiksi lehtikuvaajan, taidevalokuvaajan ja valokuvaajan välillä. Miten kukakin haluaa itseään kuvien suhteen määritellä.
Itse olen tyyppi, joka joskus räpsii erilaisilla kameroilla kuvia.
perjantai 25. syyskuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Jokunenaamu sitten oli myös valokuvaaja Lauri Eriksson jossain mediassa.
Meni ohi mutta olis ollu kiva kuunnella hieman vanhempaa entistä Herttoniemeläistä vuosien jälkeen.
Silloin tällöin nimi vilahtelee kuvien yhteydessä tms.
Lähetä kommentti