Akanvirrassa

Varsinkaan nykymaailmassa ei saisi juuttua yhteen elokuvaan, mutta Tinker, tailor, soldier, spy ei päästä täydentävän kirjan lukemisenkaan jälkeen irti. Niin täynnä herkkuja kokonaisuus yksittäisinä kuvina, ääninä ja kohtauksinakin on.

Kuten se, jossa autokorjaamossa radiosta soiva kappale Mr. Wu's a window cleaner now sitoo linjan välityksellä ihmiset ja paikat yhteen kun Guillamia haetaan arkistosta puhelimeen. Korjaamon omistaja rummuttaa lenkkiavaimilla pöytään, autoa korjaava mekaanikko keinuu mukana, korjaamon miestä esittävä vakooja samoin, puhelua toisessa päässä välistä kuunteleva salaisen palvelun virkailijarouva hyräilee kynä sormissaan ja lehtiö edessään mukana ja naputtaa kengällään tahtia.

Entä sanaton loppujakso, jossa viimeiset langanpäät kietoutuvat yhteen La Mer'n soidessa. Ja päättyessä aplodeihin, jotka tuntuvat kuuluvan melkeinpä neljännen seinän tältä puolen.

Ja kuinka voisinkaan olla ihastumatta elokuvaan, jonka sankari, jos sitä sanaa lainkaan voi käyttää, on juuri oikeanlainen. Jotain ilmeisen yhteistä on suosikeissani Jeevesissä, Gandalfissa, vanhassa Ben Kenobissa ja tässä George Smileyssa.

Luonnehtii Richard Rayner:

Gary Oldman, another chameleon of an actor, delivers a performance of different effect. He just breathes, sometimes barely, and yet he too conveys a sense of Smiley’s cool formidableness. Those hidden eyes miss nothing, and the emotion they exhibit is, not disgust at treason, but a wider and more philosophical sadness for the entire human endeavor, the mire and fury that runs through men and women’s veins. Knowledge is the weapon that this character carries, and the burden too. James Bond, obviously, he isn’t. Smiley’s almost a cipher, but Oldman, like Guinness before, gives him a poetry.

Mestarillista.

Kruunuksi Netflix kysyi, haluaisinko katsoa muitakin vähäeleisiä filmejä.