No ei yö eikä osastolla mutta viitisen tuntia Haartmanin päivystyksessä kumminkin. Kuluu tapaninpäivä niinkin.
Raid-sarjan sairaalakohtaus tuli väistämättä mieleen. Erilaisia etnisiä vähemmistöjä, mies sairaalapyjamassaan pää kääreissä teputtamassa loputtomiin edestakaisin, hämmentyneen oloinen vanhus rollaattoreineen yrittämässä turhaan sisään jokaisesta aukeavasta ovesta, nuori nainen kertomassa kännykälleen olevansa täällä vitun sairaalassa ja vaatimassa välillä lääkettä. Ääniraitana jossain sivummalla suoraa huutoa mylvivä mies.
Poikkesi aulassa myös mieskuoro tummissa puvuissaan esittämässä joulu- ja isänmaallisia lauluja.
Katonrajan TV:n Avarat luonnot ja repusta kaivettu Churchill's Iceman saivat ajan kulumaan nopeammin.
Lopulta huikkasi olemuksensa perusteella ehkä Eritreaan paikallistuva lääkäri nimeni. Pyysi kävelemään, nousemaan varpaille ja kantapäille, kurottamaan eteen sen verran kuin menee. Naputteli pitkään ja hartaasti tietokonettaan, ja lopulta humisi printteri reseptejä.
Vielä toiseen huoneeseen pritsille, jolla sairaanhoitaja löi yhden piikin ronkkaan ja toisen reiteen. Kipupiikkien lienee määrä olla jotain ekstravahvaa, mutta ainakaan nämä eivät muuttaneet velkoja saataviksi kuten jotkut ovat kertoneet. Kotimatkalla otti korttelin mitta autolta kotiovelle melkein puoli tuntia ja monta irvistelevää taukoa, niin ilkeästi juili jalkaan.
Mutta resepteissä niin kovia rohtoja, etten ole ennen törmännytkään. Ihan kuin alkaisivat purra.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti