torstai 4. helmikuuta 2016

Alueelle 51

Toivoin syntymäpäiväherkukseni runebergintorttua, ja toive toteutui. Yksi, kahvin kanssa. Herkullista.

Aamupäivälle yllätyksenä H:n soitto ja ehdotus lounaasta. Kunhan tapahtuu noin korttelin säteellä, jouduin rajaamaan, ja onneksi on jopa vaihtoehtoja. Thaiversiot riisistä ja kanakastikkeista Sashissa olivat maittavia ja palvelu ujosti hymyilevän ystävällistä.

Päivälleen kolmekymmentä vuotta aikaisemmin Hätilässä pyrytti lunta. BTR-60-letka humisi halki leppeän kevättalvisen hiljaa illaksi hämärtyvän iltapäivän. Niin hieno näky, että piti jäädä avoimelle takaluukulle istumaan ja ihailemaan hetkeä, vaikka alhaalta "Petterin" uumenista vaadittiin sulkemaan luukku ettei sisällä tule kylmä. Valokuva hetkestä on vain aivoissa, mutta verkossa ainakin samat elementit. Ei sama vaunu mutta samanlainen, asut myös. Paikkakin saattaa olla samoilla kulmilla.

Muistot toistavat itseään ja vahvistuvat, mutta niin se menee.

Toistasataa onnittelua Facebook-seinällä hämmensi ja lämmitti.

Ei kommentteja: