maanantai 23. toukokuuta 2016

Siin istus Asta 1958

Ensinhän Georg Ots oli laiva satamassa. Joskus 80-luvun lopulla O hyräili virnistellen Kalastajan laulua, ja taisi jossain bileissä levykin lautasella käydä M.A. Nummisen ja muun nuorten älykköjen erottumismusiikin lomassa.

Vanhetessaan voi nauttia muutenkin Saarenmaan valssin kaltaisista nostalgiapaloista.

Yhtenä lastuna suursodan ja Viron neuvostomiehityksen laineilla on Ots myös mielenkiintoinen.

Niinpä kävin katsomaan elokuvaa aiheesta (vielä neljä päivää Yle Areenassa) eikä se vailla ansioita ollutkaan. Tosin naispääosan esittäjän silmät anastivat huomiosta kohtuuttoman osan, ja olikin kurkattava, kenestä oli kyse. En muista ennen kuulleeni Anastasia Makejevasta.

Ei kommentteja: