Kuusi epäonnistumista! Saksan ja Italian rankkarikisa oli suoritusvarmuudeltaan ehkä arvokisahistorian heikoin mutta tunteiden vuoristoratana toki täydellinen. Ja että suosikkipelaajani saattoi epäonnistua ensimmäisen voittopallon paikassa.
(Juu, tiedostan, että torjuttu rankkari on vähintään yhtä lailla maalivahdin onnistuminen kuin laukojan epä.)
Jonkun Hollannin tai Argentiinan kaataminen on perinteisesti ollut hunajaista, mutta Italian tultua vastaan ei tappiota voinut toivoa kenellekään. Ja kisojen tyylikkäin pelaaja Gigi Buffon toki tasollaan tämänkin tuloksen jälkeen.
Sunnuntain iltakävelyllä liittyi penkillä istuskelleen hiukan epämääräisen pariskunnan miekkospuolikkaan keskustelunavauskin jalkapalloon. Voittaakohan Islanti tänään, hän aloitti peukkuaan nostaen, ja vasta 50 metrin päässä hahmotin, että vastaukseni "toivottavasti ei" taisi kuulostaa töykeältä. Luultavasti hän ei ollut puhunut lainkaan jalkapallosta vaan koettanut sanoa jotain yhteisesti hyväksyttävää tyyliin "tuleekohan huomenna kaunis päivä".
Kiusallista.
Luettava yötä vasten vielä loppuun Steven Gerrardin muistelmat. Päällimmäisinä vaikutelmina pelaajan henkinen hauraus fanien ja median paineessa sekä Englannin maajoukkuetoiminnan amatöörimäiseltä tuntuminen jopa MM-lopputurnauksessa. Mitä ne oikein siellä saarilla puuhastelevat, voisi kärjistää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti