lauantai 26. marraskuuta 2016

Pekka ja Pätkä antiikkikauppiaina

Lasivuoka oli sen verran liukas, että lipsahti sormista ja kolahti viiden sentin korkeudesta takaisin tiskialtaaseen. Ei vaurioita, ehdin ilahtua ennen kuin huomasin altaan pohjalla kolmessa osassa olevan ruokalautasen.

No, kaupasta uusi tilalle, ajattelin. Kunnes selvisi, ettei Arabia ole valmistanut sarjaa enää pariinkymmeneen vuoteen.

Googlettamalla opin, että käytetyillä astioilla on vilkkaat jälkimarkkinat ja sen mukaiset hinnat.

Helsingin koleantuulinen torstai-iltapäivä oli hämärtymässä illaksi, kun vaelsin töistä palaavien ihmisten seassa Fredaa Rööperiin, ja sitten kilahtikin jo Astiataivaan oven kello astuessani sisään lautasten, kuppien ja kippojen ihmemaahan.

Ne ovat meillä täällä, pätevänoloinen myyjätär muisti heti, ja matalia ruokalautasia enää kaksi jäljellä. Otin varuiksi molemmat ja yhden leipälautasen myös, joskus aiemmin särkemäni tilalle.

Kotimatkalla vielä Lidlistä leipää ja saunapalvikinkkuviipaleita.

Voi olla, että astioiden hinnat kuultuani haen käyttökupin ja lautasen Etolasta. Paremmat kannattanee pitää piirongin kaapissa pääministerin vierailun varalta.

Mutta entä jos proppaukset pettävät ja astiakaappi jonain yönä putoaa seinältä?

Hyvästi unet.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Käyttöesineitä nuo ovat!!!......ja kuten kerroit....rahalla saa uusia!!!

----Topsukka

Mika kirjoitti...

Sama pätee Ferrareihinkin. Niitä en osta edes käytettyinä.