6. Kävely
Ei nyt tietenkään mikään hieno erämaavaellus rinkka selässä mutta sellainen arkinen. Ihan vain paikasta toiseen jos matkaa yksinumeroinen määrä kilometrejä tai sitten huvin vuoksi sinne tänne. Flaneerausta Rööperissä, rantamaisemien katselua, metsäpolkuja, maantien reunaa tai avarammissa maisemissa vaikka pyöräteiden pitkiä suoria.
Tarkkaavaisuutta tarvitsee kävellessä vain vähän, kunhan ei miehenä yritä syödä samalla purukumia. Sen verran riittää, että huomaa loikata karkuun jalkakäytävällä pyöräilijöitä ja maantiellä isoimpia rekkoja eikä ylitä katua bussin alle. Ne kun tulevat yllättävän usein vanhoilla keltaisilla.
Huomionsa voi kävellessä suunnata ulos tai sisään riippuen päivän fiiliksestä ja ympäristöstä.
Aurinko laskee ja tarjoaa takuutykkäykset keräävän valokuvan tai nousee, tosin omalla vuorokausirytmilläni harvemmin. Linnut laulavat, metsä tuoksuu, kuparinvärinen puro solisee, puiden välistä siilautuvat säteet tekevät tuohon taikametsän, ihmiset näyttävät heitelleen autoistaan aika lailla roskia tienvarteen. Mopon pärinän kuulee hiljaisessa illassa jo kaukaa, ja kaksitahtibensan aromi pysyy ilmassa pitkään. Soratiellä rapisten ohi heilahtava auto nostattaa happamantuoksuisen pölyn. Aika lailla kauneimmin hivelee vastaleikatun nurmikon tuoksu. Kaupungissa kohisee Länsiväylän liikenne, kirskuvat spåran pyörät kaarteessa, loksahtaa risteyksessä kiskojen vaihde. Kaukaa lähestyvä hälytysajoneuvon vouvotus on yleensä ambulanssi tai läheltä hätkähtäen alkaessaan poliisi. Jos seassa on tietä vaativia torven kumeita törähdyksiä, tulossa on paloauto ja yleensä useampiakin. Medi-heli läpättää laskua Meilahteen, ilta-ATR surisee kohti Baltiaa. Sumuisena iltana huutaa jossain Länsisataman suunnassa laivan sumutorvi, mutta dieselveturin upea jyminä ja ulvahdukset ja tavarajunan helinä ja kolke ovat rantaradan purkamisen jälkeen enää muisto vain.
Ympäristönsä ehtii havainnoida ja matkan pituuden hahmottaa moottoripyöräillessä paremmin kuin autoillessa, sanovat. Ja polkupyöräillessä sitäkin paremmin. Ja kävellessä vielä sitäkin tarkemmin, kirjoitan nyt tähän.
Tai kävellessä voi kuunnella jotain mietteitä herättelevää herättävää podcastia tai miettiä vain. Joskus ajatukset tunkevat toistensa päälle sellaista tahtia, että on kaivettava muistikirja ja kynä taskusta, joskus taas pää tyhjenee tai jauhaa loputtomiin ärsyttävää korvamatoa. Jotain meditatiivistakin voi kävelemisessä olla.
Ja sitten tulee se ilta, kun taivaalta valuu räntää isolla sihdillä tai maassa on nilkkaan asti märkää sohjoa tai sellainen jääiljanne, että kolme askelta eteen tietää samalla kahta taakse, jos edes pysyy pystyssä. Sellaisena iltana voi juoda sisällä lämpimässä jotain kuumaa ja lukea Erkki Lampénin kirjaa kävelemisestä halki Suomen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti