perjantai 10. heinäkuuta 2020

Jäähyväiset

Jotenkin vasta muun saattoväen vakavien ja itkettyneiden kasvojen näkeminen Temppeliaukion kirkon edessä vahvisti, että totta se on. Kukaan ei soittaisi ja sanoisi, että ei vaiskaan. Paljon halauksia ja kyyneliä pilvipoutaisen lämpöisessä heinäkuun tiistaissa.

Minä voin ottaa sen kääreen, lausui eteisessä ystävällinen vahtimestaritar, kun kuorin oman valkoisen ruusuni esiin ennen penkkiin käymistä.

Jotenkin aavemaista, että E:n kohtalokas sairauskohtaus oli iskenyt vain puolitoista tuntia sen jälkeen, kun itse olin iltakävelylläni poikennut V:n haudalla ja julkaissut kuvankin. Ja että sillä samalla kävelyllä olin ollut näkevinäni korttelin päässä edelläni E:n ja puolisonsa ajatellen, etten nyt tässä käy juoksemaan kiinni kun on kiire kotiin.

"Meille lensi eilen sisään kaksi lintua", T kuiskasi kirkon penkissä. "Jotka mitään sotkematta vain hetken katselivat ennen kuin häipyivät. Ihan hullua, mutta ajattelin, että V ja E siinä kävivät tervehtimässä."

Osa väestä lausui muutaman sanasen omat ruusunsa katafalkille laskiessaan. Itse pystyin vain nieleskelemään ja sipaisemaan kädellä arkun puupintaa. Tikanmäen Aamu lakeuksilla arkkua ulos kannettaessa jotenkin konkretisoi ajatuksen viimeisestä matkasta. Ja hetki, jonka autonkuljettaja antoi väen jättää hyvästejä ennen kuin sulki äänettömästi takaluukun ja auto lipui hiljaa liikkeelle Fredrikinkatua alas.

Muistotilaisuus Bottan juhlasalissa ja sitkeimpien jatkotuokio vieressä Urho's Pubissa. Lämpimiä puheita, muisteluita, musiikkia ja kuulumisten kertailua kahden sukupolven voimin. Kaverien nyt aikuiset lapset saattavat olla hämmästyttävän saman näköisiä ja oloisia kuin vanhempansa nuorina. 

Muistoja ja keskustelua elämän lyhyydestä. Tavallaan alkaa hahmottaa, mitä joku vanhus tarkoitti sanoessaan, että voisi jo kuolla kun kaikki ystävätkin ovat jo poissa. Heidän lähtiessään lähtee samalla pala palalta oma nuoruus. Ja ihmiset, jotka jakavat samat muistot, joku porukasta tiivisti osuvasti. Ihmiset, joille riittää, kun kysyy, muistatko, kun, ja he muistavat.

Ilta vielä itsen kokoilua kotona, seuraavana päivänä Onnibusilla takaisin Keski-Suomeen.

Ei kommentteja: