Lähtöpäivä on aina semmoinen, ettei enää oikein saa mistään kiinni. Pakkaillaan pikkuhiljaa tavaroita ja mietitään petivaatteiden ja polttoaineen riitävyyttä. Voi yrittää vielä heittää kierroksen tikkaa tai potkia vähän palloa, mutta ajatus on jo muualla. Kahvipöydässä mustikkapiirakan ääressä ollaan vähän hiljaisia, yritetään yhteenvedonomaisia kommentteja säistä ja siitä, mitä kaikkea tässä sentään ehdittiin ja mitä myös olisi pitänyt.
Pienenä maalla Mamma paistoi aina lähtöpäivänä lättyjä ja muistutti että pitää käydä vielä kerran uimassa. Oli triste vaikkei silloin sillä nimellä. Häräntappoase tavoittaa sitä tunnetta.
Isäntäväki vilkutti rivissä kuistilla.
Vaajakosken ABC:n mutkassa jono hidastui. Voimalaitos, järven takana Jyväskylä, Keskisuomalaisen talo. Nelostiellä rekkapäivä. Paljon hevosautoja, ravit jossain. Tikkakosken kohdalla laskeutui juuri matkustajakone tien yli, kerrankin. Kamera oli sylissä mutta missasin. Ehtiessämme aukon kohdalle platta oli jo tyhjä.
Aina on niitä köröttelijöitä, jotka saavat äkillisen teholisän kun joku lähtee ohi. Silloin muistaa, miksi insinööri kykenee taivuttamaan ratakiskon.
Onneksi ei tämän pidempi matka tällä kertaa.
Majoittuminen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti