Bowie

Iltayö Töölössä joskus keskikouluaikoina, 70-luvun puolivälissä, Kekkosen valtakaudella. V meillä yökylässä, hakataan pöytälätkää ja kasettimankasta soi Diamond Dogs tai Ziggy Stardust tai jopa Young Americans. Kaikki toki äänitetty V:ltä, jonka Bowie-kokoelma on pedantin täydellinen.

Yritykset hahmottaa tekstejä parin vuoden englannintunnit takana.

The Thin White Duke Helsingissä 1976. V oli paikan päällä, minä en.

Sittemmin öisin olkkarin TV-tuolissa lojuen kuulokkeilla urakoidut Low ja Heroes, lukion alkuun jo muutamalla soinnulla palauttava Scary Monsters.

Sen uudemmista ote heltisikin, myöhemmät hitit osuivat silmiin ja korviin lähinnä osana taivaskanavien musavideovirtaa. Oman mainintansa ansaitsee Jazzin for Blue Jean, koska on myös elokuva.

Mutta onhan Bowie yksi niistä oman musiikkihistorian kulmakivistä, hahmottuu nyt pidempää kaarta katsoessa.

Ja että hän eli ja oli tänne saakka, toisin kuin Kekkonen ja V, joiden kivet Hietaniemen lehdoissa.