Joukkoliikkeitä

Alepan kassa kuului keskustelevan asiakkaan kanssa Islannin jalkapallomenestyksestä. Raahautuessani maitojen ja leipien kanssa kohti kotia puhuivat ukot paikallisen kulmalla Islannin voittojen merkityksestä lajille.

Somevirroissani kaikki hyppivät tasajalkaa ja heiluttavat Islannin lippuja, mutta itse en ole löytänyt mukaan fiilistelyyn. Niin toisen tason metaitseanalyysiin en taivu, että osaisin erottaa, onko kyse spontaanista ulkopuolisuudesta vai vastarannan kiisken reaktiosta muodikkaalle joukkoliikkeelle. Tosin olen mielestäni ennenkin ollut keskimääräistä vähemmän altis kannattamaan urheilussa sympaattisia altavastaajia.
- - -
Orlandon taannoisen ampumisen kunniaksi oli Suomessa kuulemma kuorolaulua ja eduskunnan hiljaista hetkeä. Odotan mielenkiinnolla, seuraako Istanbulin itsemurhapommittajien 36:sta vastaavaa. Jollei, voinemme päätellä, että reagointiraja kulkee jossain lukujen 36 ja 50 välissä.
- - -
Olen kuullut argumentoitavan ettei suomalaisuutta tai suomalaista kulttuuria oikeastaan ole olemassakaan. Nyt Sofi Oksanen kirjoittaa otsikolla Suomalainen kulttuuri on olemassaolomme perusta.

Nämä väitteet eivät välttämättä ole ristiriidassa. Oksanen saattaa itse asiassa tarkoittaakin vain Haluan resursseja itse tärkeänä pitämälleni asialle.

Epäilyttävän viisaita ajatuksia

Puolivahingossa kirjastosta mukaan lähteneestä nipusta kolmantena lukuun Osmo Soininvaaran Jäähyväiset eduskunnalle. Ennen kaikkea toimintatapoihin eikä niinkään politiikan sisältöihin keskittyvä analyysi, kuten kirjoittaja lupaa.

Lohdullista, että vastuullisen poliitikonkin silmään viiltää se väsyneeltä vitsiltä kuulostava tarmokkuus, jolla oppositioon pudonnut puolue suomii kuukausi sitten hallituksessa itse puolustamaansa asiaa. Ja kuinka ihan hyviä asioita pitää jarruttaa, koska poliittinen peli.

Keulakuvat ja aivot eivät välttämättä ole sama asia, ja Soininvaarakin kirjoittaa, että ...käy helposti niin, että avustajat ovat kansanedustajia ja ministereitä pätevämpiä. --- ...he (poliitikot) edustavat tahtomista ja sihteeristö osaamista. Idea, että politiikkaan olisi pestattava lisää poliittisia avustajia sekä vallassa oleville että oppositiolle poliitikkojen rajallisuutta paikkaamaan, on mielenkiintoinen mutta toki byrokratiaa ja julkisia menoja paisuttavana huolestuttava.

Luku Juristerian nousu herättää kahdensuuntaisia tuntemuksia. Vakiintuneiden oikeusperiaatteiden kyseenalaistaminen vetää mietteliääksi mutta lakien alisteisuus talouden tosiasioille on kova pointti sekin. Jos jollekin hyvälle asialle taataan perustuslakitasoinen suoja, se on silti usein pois jostain muusta hyvästä.

Paljon hyviä pointteja, joista oikeastaan joka luvun voisi referoida tähän hyväksyvästi nyökkäillen. Poliitikko painottamassa (puolueesta riippumatta) asiaosaamista ja kaipaamassa oppositiolle resursseja keskittyä iskulauseiden asemesta substanssikritiikkiin on kuin tuulahdus raikasta ilmaa.

Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Tekstin välityksellä

Tilanteita sodassa ei voi ymmärtää jollei ole itse ollut siellä, kirjoitti tarkka-ampujana Irakissa kunnostautunut Chris Kyle muistelmissaan, ja kaipa sama pätee myös huippujääkiekkoon.

Kylmäävintä sittemmin kotimaassaan traagisesti kuolleen Kylen muistelmissa on hänen järkkymätön vakaumuksensa oikeassa olemisesta. Ihoonsa punaisen ristin tatuoituttanut ja Raamattua mukanaan kantanut sotilas ampui vastaan taistelevia paikallisia ilman tunnontuskia, mitäs taistelivat. Yhdysvaltojen Irakiin hyökkäämisen oikeutusta hän pohti yhtä vähän kuin paatuneimmat natsit lupaa teurastaa juutalaisia.

Itselleni Jarkko Ruutu oli se lupaava hyökkääjä, joka uitti kevään 1998 finaaleissa IFK:lle hienon alivoimamaalin Ilveksen verkkoon ja katosi sitten johonkin Pohjois-Amerikkaan palatakseen pelaamaan kotimaassa muutaman otsikkoihin nousseen pelin.

Muistelmista sain lukea, mitä muuta tapahtui ja ennen kaikkea, miltä se kaikki päähenkilöstä tuntui. Parasta luettavaa Amerikan-vuodet anekdootteineen ja pukuhuonekepposineen, joista osa jopa huomattavan hauskoja. Ja kuvaukset eri tavoista valmentaa ja pyörittää joukkueita. Suomeen paluun jälkeinen osuus sitten jotenkin kiusallista Ruudun ajautuessa väärinymmärrettynä nerona kohti umpikujaa niin erotuomarien ja seurapomojen kuin koko kotimaisen jääkiekonkin ympärillä ollessa huonoa ja väärässä. Toki vaikutelmaani saattaa vaikuttaa, että kirjoittaja suuntaa lopussa paljon itkupotkuvittuilua perinteisen suosikkiseurani suuntaan.

Rytmi hukassa

Olen ollut 40 vuotta notoorinen yökyöpeli, mutta leikkauksen ja nukutuksen jälkeen tehnyt tiukkaa valvoa juurikaan yli keskiyön.

Aikaistuneet ovat myös herätykset eli unentarve kyllä ennallaan.

Käänsivät samalla sisäisen kellosi viimeinkin normaali-ihmisten aikaan, kuului kuitti läheltä.

Myrskyn jälkeen on poutasää

Lööppien lietsoma kesämyrsky taisi jäädä tälläkin kertaa tulematta, unen läpi kuului sentään tuulen kohinaa ja pisaroiden ropinaa ikkunapeltiin. Kelpasi kuitenkin köllötellä lauantai sisäpuuhissa.

Sunnuntaina ensimmäiset pallottelut yli puoleen vuoteen usvaisella Väiskillä. Ei vihlonut mihinkään mutta isompia palloja ei vielä uskaltanut. Kaksi yötä myöhemmin tulisivat lihasjäykkyys ja -jomotus, hyvät sellaiset.

Iltakävelyllä sopi istahtaa toviksi Taivalsaaren rantaan. Korea kokosukeltaja pulahteli saalista rannan tuntumassa, kaksi meriharakkaa päivysti kivellä.

Iltaisin toisella silmällä jalkapalloa. EM-kisat ovat kovasti käynnissä mutta vasta yksi melkein kokonainen peli tullut tihruttua suunnilleen keskittyneesti.

Itse asiassa viikonlopun mielenkiintoisin TV-peli oli kotimainen SJK - HJK.

Mechelinin esplanadi

Kuin metsempänäkin.

Iltakävelyllä.

Vedestä viiniksi edustustiliin

En pidä alkoholia syntinä enkä kuulu kirkkoon.

Silti ajatus ainakaan luterilaisista piispoista latkimassa aamupaukkujaan ja iltaviinejään edustustiliin tuntuu jotenkin tympeältä ja aikaamme kuvastavalta. Isä Camillolta ehkä menisi läpi.

Entäpä virpojille varatut pääsiäismunat - muttei omilla rahoilla?

Henki tosin on altis mutta liha on heikko. Siksi Herramme harkitsi tarpeelliseksi luoda myös tilintarkastajat.

Kvassia kadunkulmassa

Yle Areenasta löytyvä venäläissarja Kuun pimeä puoli tahtoo koukuttaa vaikken ihan kaikkia 16 jaksoa ole vielä ehtinytkään.

Juonen paksuin punainen lanka sarjamurhaajasta on vähän väkinäinen mutta oikeastaan tarpeeton kun pääasiana kuitenkin on paluu Brezhnevin ajan Neuvostoliittoon. Nuhruisuus, puute kaikesta ja jonot, ja kaikista eniten ihmisten kanssakäymisen tapa. Esimiehet kurittamassa alaisiaan melkeinpä korvatillikoin, kansalaiset nöyrinä toveri miliisin edessä ja silloin tällöin tummissa puvuissaan esiin putkahtava kaikkivoipuudessaan ylimielinen KGB.

Vaikutelmat limittyvät tietenkin myös niihin oman historian pariin visiittiin Sosialististen neuvostotasavaltojen liitossa. Kolmessa vieraassa maassa on tuntunut outoa kotoisuuden tunnetta: siellä, Saksassa ja Ruotsissa.

Kapteeni Solovjovin yhtäkkiä jähmettyvät katseet menevät överiksi, mutta on päähenkilö jotenkin sympaattinen. Ja aluksi perusmulkulta vaikuttava miliisimajuri Kotovkin alkaa osoittaa inhimillisiä piirteitä. Eikä (montaa) menestyssarjaa voi tehdä ilman naiskauneutta: alamaisen kärsivällisesti hymyilevä Katja ja kovin surullinen Ljuda.

Kaikki Paluu tulevaisuuteen -trilogian katsoneet tietävät, miten vaarallista on kajota avaruus-aika-jatkumoon, mutta Solovjov ottaa rajusti riskiä. Ja hänen vuodessa 1979 kohtaamiensa henkilöiden teot nykyajassa tuovat kyllä tarinaan oman tasonsa.

Handicappeja

Keihäänheitostakin tuttu Mikaela Ingberg tweettasi naisasiahengessä kuvat Ylen, Ruotsin SVT:n ja Ruotsin TV4:n jalkapallon EM-kisastudioista. Ylellä kolme miestä, SVT:llä kaksi miestä ja nainen, TV4:llä mies ja kaksi naista.

Kuvat olivat pieniä, mutta vaikutelmaksi jäi, että jokaisella kolmesta naisesta oli pitkät vaaleat hiukset. Kahdella housut, yhdellä minimekko, heteromiehen silmin miellyttäviä katseltavia jokainen.

Ainakaan rumien ihmisten on turha hakea, vastasin. Ruotsissakaan.

Mihin ketjun aloittaja, että näinhän se aina menee, joka maassa.

Ei sillä, että vaatisin tai odottaisin asiaan muutosta, mutta ajatusleikkinä mielenkiintoista verrata sukupuolen merkitykseen. Ulkonäölleen voi vähän enemmän,. Silti osa on senkin kohdalla valmiiksi ulkona johtuen ominaisuudesta, jota ei syntyessään pääse valitsemaan.

Meren tuoksu

Sturenkadun reitillä kesäkuuksi jopa yllättävän sakea ruuhka, mutta Porvoon motarilla neula sai nousta. Tolkkisten tie, sitten Hamarin, ja vihreyden keskellä auringonpaahteessa paistui kelpo nurmikenttä.

Poikain lämmitellessä toivioretki puiden takaa melkein häämöttävän meren rantaan. Komeita omakotitaloja, kalliita autoja, venelaituri ja kovasti korkea näköalakallio.

Palattua asetuin ensin juoksuradalle ja treenaajien ilmestyttyä nurmikkokaistaleelle. Avustava erotuomari oli puhelias ja halusi kommentoida niin käynnissä olevaa ottelua kuin EM-kisoja ja metsästä mielestään kuulemiaan ketun äännähtelyjäkin.

Kentän toisella puolella katsomossa outoa liikehdintää ja hälinää. Käärme, kuulin myöhemmin. Kyy, sovimme, kun lajinmääritys oli jäänyt tekemättä. Kuulostaa heti dramaattisemmalta.

Itse ottelussa tarinoista se, jossa vierasjoukkue aloittaa huonosti keskittyneenä, jää heti alussa tappiolle ja kadottaa sitten keskittymisensä kiukutteluun ja napinaan.

(Tämä on tietysti oma tulkintani. Yksi futisfaija näkee jalkapallon juoksukisana, toinen syöttöpelinä ja kolmas taktisena shakkina. Itse huomaan puhuvani juniorille eniten mind gamesista, fokuksesta ja voittajan kehonkielestä. Katso, miten vaikkapa Gigi Buffon ja Tero Tiitu esiintyvät, vaikka olisivat tappiolla tai sinä päivänä hävinneet.)

Suosikkipelaajani tämän kesän maali syntyi maalivahdin torjuman vapaapotkun kakkospallosta ja lämmitti vanhempia hiukan. Olisitko vaihtanut sen kolmeen pisteeseen joukkueelle, kysyin myöhemmin kotona, ja vastaus oli, että no totta helvetissä, kuten odotinkin. Maaleista elävä rehellisesti vastaava hyökkääjä olisi sanonut toisin, mutta puolustava pelaaja on puolustava pelaaja.
Isäntien hukattua rankkarinsa onnistuivat vieraat vielä punnertamaan tasoihin, mutta toisella jaksolla kotijoukkue karkasi uudestaan, ja lopussa kertoivat ilmeet, että voimia uuteen nousuun ei enää ollut jäljellä. Vaihtopenkilläkin enää ontuvia haavoittuneita.

Paluumatka on aina lyhyempi.

Muistan Italian menneen Belgiaa vastaan johtoon, mutta jo puoliajalla iski ratkaisun Nukkumatti.

Yksi ratkaisu

Aseet tappavat Yhdysvalloissa jo enemmän kuin autot, luki otsikossa.

Aseet ja autothan voitaisiin viedä erämaahan ja sulkea aitaukseen, jossa ne tappaisivat vain toisiaan.

Muiden mukana mutaan

Verkkoviestinnän historia on lyhyt, mutta mielestäni muistan vielä sen ajan kun Yle jätti tällaiset otsikkotyylit iltapäivälehdille.

Ehkä toimituspäälliköiltä on sielläkin tullut painetta, että vain klikkausmäärät lasketaan.

Toisaalta olen ollut huomaavinani tämän tyylin painottuvan Ylellä nimenomaan urheiluotsikoihin.  Ehkä urheilun puolella istuvat ne nuoret äijäilijät, jotka muutenkin surffailevat tämäntyylisten tekstien maailmassa ja imevät sävyt itseensä.

Olisi hienoa, jos Yle olisi suomalaisessa mediakentässä vähän fiksumpi, vähän aikuisempi, vähän tyylikkäämpi. En tiedä, onko BBC omalla alueellaan sellainen. Mielikuvissani on.

Keskeneräisiä ajatuksia: Hyvät veljet urheilevat

Olympiakomitean rahankäyttöä on tutkittu, Valoa tutkitaan ja Yle on tarttunut.

Poreilee kevyesti.

Julkista (verkko)keskustelua aiheesta en kuitenkaan löydä. Ehkä aihe on suurelle yleisölle kuitenkin etäinen, ja (me) urheilujärjestöpiirit olemme liian cosa nostra avoimeen keskusteluun. Jokaisella on joku tuleva yhteistyösopimus, tulevaisuudessa ehkä haettava työpaikka tai tuttu kaveri liian lähellä. Kovin sopivaa, että aiheesta on tehnyt kantelun eläkkeellä oleva virkamies, jonka ei enää tarvitse murehtia tällaisia asioita.

Keskustelua voisi olla sekä muodoista (kaveri valvomassa kaveriaan) että rahankäytöstä sinänsä: kuinka paljon urheilujärjestöt saavat julkista rahaa, kuinka paljon siitä jää järjestötasoille ja kuinka paljon päätyy urheilijoille ja valmentajille.

(Itsekin urheiluorganisaatioille kirjoittavana ja siitä pientä korvausta saavana kuulun tuohon järjestötason osuuteen.)

Ja sitten rahankäytöstä järjestötasolla. Mikä ja mihin on kohtuullinen määrä edustuskuluja, jollaisia kai myös tarvitaan, jos potentiaalisia yhteistyökumppaneita halutaan syöttää, ryyppäyttää ja majoittaa? Millaisia ovat kohtuulliset urheilujärjestöjen toimihenkilöiden palkat, luontaisedut ja lahjat? Ymmärsinköhän oikein, että joidenkin liksa olympiakomiteassa olisi ollut enemmän kuin 70 000 euroa vuodessa? Wow.

...että valtion avustusrahalla saa maksaa järjestön työntekijälle vuosipalkkaa enintään 70 000 euroa sivukuluineen. Omista rahoista saa maksaa lisää palkkaa niin paljon kuin haluaa. Olympiakomitean tarkastusraportissa todetaan, että järjestön viidestätoista henkilöstä kahdeksalla palkkakatto on ylittynyt - enimmillään 70 000 eurolla.

Keskeneräisiä ajatuksia: Signaalit

Lasse Lehtinen kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnissaan, kuinka polkupyörät ja asvalttivihreys valtaavat Helsingissä tilaa autoilta ja muilta kaupunkilaisilta.

Persujen puhis on kuulemma käyttänyt plokissaan sellaisia termejä kuin polkupyöräkommunismi ja nytliiteläisyys.

Ja edistykselliset ovat kilpailleet moisten termien pilkkaamisessa kuten eri mieltä olevien  länsimaisessa yhteiskunnassa tietysti kuuluukin.

Kirjoittajien käyttämien termien osuvuudesta en mene sanomaan, mutta näkisin sekä Lehtisen että Soinin tekstien heijastelevan joitain sellaisia olemassaolevia reaalimaailman ilmiöitä, joista itsekin olen tehnyt havaintoja.

Ehkä tilannekuva jatkossa selkiytyy.

Laskutelineet alhaalla

Pään yli jylisevät lentokoneet ovat vantaalaisille arkea mutta niemeltä tuleville harvinaista herkkua, joten kamera loksahti monta kertaa.

Myyrmäen stadionin liukkaaksi kuluneella tekonurmella piti vierailla kiirettä sarjakärjen kyydissä, mutta onneksi koulunpäätöspäivän jälkeinen sairastumissuma osui juuri tähän otteluun. Pisteitä tuskin olisi ollut näpeissä vaikkei loppua olisikaan pelattu vajaalla kahden vielä kolhiinnuttua pelikyvyttömiksi.

Tulostaulun lämpölukema vajosi alku- ja loppuvihellysten välissä viidestätoista kolmeentoista, ja lokakuisessa tuulessa huopa oli tarpeen. Käteistä ei nykyään juuri mukana kulje, joten tarjolla olleet kahvi ja kisamakkarakin jäivät testaamatta.

Tapahtui niinä päivinä

Tämä voi vähän kirpaista, päivystävä terveydenhoitaja varoitti, mutta ei se pahemmin. Selkäni takana leikkaushaavan metallihakaset kilahtelivat keoksi hänen kämmenelleen, tulkitsin äänet. Vielä viikko saunomatta ja uimatta, muokkasi komento tulevan saunaillan ohjelmaa.

Perjantai-iltapäivänä pölisi Hietarannan hiekka kun jääprinsessat ja taustat mittelivät jalkapallossa ja polttopallossa. Vajaakuntoisena keskityin dokumentoimaan rupeaman valokuvin. Taivaalla ajelehtivat pilvet ropsauttivat pari kertaa. Pyrin sittemmin rajaamaan taustalla oluttölkit kourissaan virnistellen tapittaneet äijät lopullisten kuvien ulkopuolelle. Veikkaan, että eivät mieltäneet neitosten olevan yhä lapsia.

Illan ruokapöydässä kehuttiin kokkia useaan otteeseen. Savulohitoast, kliseinen pippuripihvi, johon en koskaan sorru paitsi nyt, ja salmiakkinen creme brulee olivat kaikki niin hyviä, että yritin syödä hidastetusti tavoittaakseni jokaisen makumolekyylin. Mainio henkilökunta kruunasi aterian. Vielä pystypuolella porukalla muun muassa sen pohdintaa, voiko urheilukuva olla taidetta. Ensin on selvitettävä taiteen määritelmä.

Hakaniemestä kotiin spåralla pitkän kaavan mukaan Etelä-Helsinki kiertäen. Matkustajiston esi-isät eivät olleet ainakaan Iisalmesta. Hupparipäinen kertoi ylpeänä kaverilleen pitkistä päivistään ja tienesteistään ravintolan tiskissä. Viiskulman tienoilla jääneestä kolmikosta jokainen kiitti kuskia etuovesta ulos astuessaan.

Koulun kevätjuhlassa tunti kansainvälisen solidaarisuuden ylistyslaulua ja lopuksi Suvivirsi, josta oli riisuttu kaikki kristinuskoon viittaavat säkeistöt. Teinit keskittyivät olemaan cool kuten aina. Kuinka paljon he sitä murehtiessaan menettävätkään.

Ennen perinteisten päätöspäiväpizzojen hakua iltakävely. Entisellä viisvitosen päätepysäkillä kaksi mustaamaijaa, hautiksen takana Birger Käcklundin raitilla partioi poliisikaksikko ajopeleinään Segwayt. Ylhäällä kalliolla notkuneet pojat lupasivat heille olla kunnolla. Vedessä ja nurmilla valkoposkihanhia untuvikkopoikueineen.

Jalkakäytävällä Mechelininkadulla vaati pyöräilijäjoukko kellojaan kilistäen tietä. Eivät saaneet eivätkä halunneet keskustella reittivalinnastaan.

Kaksi Operaa, yksi Opera Special ja minulle perinteisesti Chicken Hawai: kanaa, ananasta, sinihomejuustoa ja valkosipulia.

Nukutti jo ennen keskiyötä.

Muodon vuoro

Jalkapallomaaottelun seuraaminen ilmaiseksi maksukanavalta olisi vaatinut jonkinlaisen katalan kapitalistin juoniman rekisteröitymisen todennäköisesti luottokortin numeroineen, pankkisalasanoineen ja esikoisen sieluineen, joten jätin väliin.

Sen sijaan Yle Teemalta tuttu Waltz with Bashir, joka oli edelleen pysäyttävä.

Sisällön oltua jo tuttu valtasi huomion nyt esitystapa. Animaatio flashbackeineen ja myrkyllisenkeltaisine ynnä muine outoine väreineen juuri omiaan korostamaan epämääräisyyttä muistojen, kenties konstruoitujen muistojen ja unohdettujen kauheuksien sekamelskassa.

Ja tietysti lopun dokumenttihetket muistuttamaan, että Sabra ja Shatila tapahtuivat todella.