Poikain lämmitellessä toivioretki puiden takaa melkein häämöttävän meren rantaan. Komeita omakotitaloja, kalliita autoja, venelaituri ja kovasti korkea näköalakallio.
Palattua asetuin ensin juoksuradalle ja treenaajien ilmestyttyä nurmikkokaistaleelle. Avustava erotuomari oli puhelias ja halusi kommentoida niin käynnissä olevaa ottelua kuin EM-kisoja ja metsästä mielestään kuulemiaan ketun äännähtelyjäkin.
Kentän toisella puolella katsomossa outoa liikehdintää ja hälinää. Käärme, kuulin myöhemmin. Kyy, sovimme, kun lajinmääritys oli jäänyt tekemättä. Kuulostaa heti dramaattisemmalta.
Itse ottelussa tarinoista se, jossa vierasjoukkue aloittaa huonosti keskittyneenä, jää heti alussa tappiolle ja kadottaa sitten keskittymisensä kiukutteluun ja napinaan.
(Tämä on tietysti oma tulkintani. Yksi futisfaija näkee jalkapallon juoksukisana, toinen syöttöpelinä ja kolmas taktisena shakkina. Itse huomaan puhuvani juniorille eniten mind gamesista, fokuksesta ja voittajan kehonkielestä. Katso, miten vaikkapa Gigi Buffon ja Tero Tiitu esiintyvät, vaikka olisivat tappiolla tai sinä päivänä hävinneet.)
Suosikkipelaajani tämän kesän maali syntyi maalivahdin torjuman vapaapotkun kakkospallosta ja lämmitti vanhempia hiukan. Olisitko vaihtanut sen kolmeen pisteeseen joukkueelle, kysyin myöhemmin kotona, ja vastaus oli, että no totta helvetissä, kuten odotinkin. Maaleista elävä rehellisesti vastaava hyökkääjä olisi sanonut toisin, mutta puolustava pelaaja on puolustava pelaaja.

Paluumatka on aina lyhyempi.
Muistan Italian menneen Belgiaa vastaan johtoon, mutta jo puoliajalla iski ratkaisun Nukkumatti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti