keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Oudompia juttuja

Olivat varoittaneetkin, ettei Stranger thingsiä kannata yrittää alkaa katsoa vain hiukan.

Viikon päästä en enää muista koko sarjaa, mutta olihan se ahmittavaksi tehty eli katsottava kaikki kahdeksan jaksoa melkeinpä peräkkäin. Tai osuvammin sanottuna silmäillä, sillä tavaksi tuli ohittaa tylsemmän oloisia kohtia pikakelauksella.

Erinäiset kliseiset elementit eivät olleet suorastaan makuuni, mutta lapsisankareista oli saatu samaistuttavan sympaattisia.

Jopa minä huomasin ilmeen ja hengen muistuttavan 80-luvun tekeleitä, mutta en olisi ikinä tunnistanut kaikkia Spielbergeihin, Stephen Kingeihin ja muihin klassikoihin osoittavia viittauksia, joita IMDB luettelee uuvuttavan määrän.

Mutta hetkittäin kyllä aika creepy.

2 kommenttia:

/mek kirjoitti...

Itsekin aloitin tuon katsomisen joskus illalla yhdentoista aikaan. Virheistä oppii... Miten tämä on saatu julkaistua ilman alkuteksteissä olevia varoituksia?

Mika kirjoitti...

Ankara erhe.

Mutta ja että tähän on tekeillä vielä kakkoskausikin. Jollainen tosin harvoin jää historiaan. Nyt tuntuu, että tarina olisi ollut tällaisenaan valmis.