Voisiko ikävä ihminen olla vuoden valmentaja?

Faktat:

Urheilutoimittajain Liitto palkitsee vuosittain mielestään maan parhaat urheilijat ja valmentajat. Nyt on asiaa valmistellut liiton toimikunta nimennyt ehdolle joukkuevoimistelussa MM-kultaa valmentaneen kaksikon, jonka toinen osapuolen valmennusmenetelmien eettisyyden Urheilulehti taannoin näyttävästi kyseenalaisti. Ehdokasasettelu on esimerkinomainen, ja jäsenillä on vapaus äänestää myös listan ulkopuolisia ehdokkaita.

Kyseisen valmentajan nimeäminen ehdokkaaksi on herättänyt urheilutoimittajien keskuudessa närkästystä, ja jotkut toimittajat ovat jopa ilmoittaneet eroavansa liitosta asian vuoksi. Liiton puheenjohtaja on vastannut kritiikkiin ehdokasasettelun perustuvan varsin kaavamaisesti kilpailulliseen menestykseen, ja että jäsenillä on äänensä antaessaan valta harkita, minkä painoarvon millekin seikalle antavat.

Pohdintaa:

Kalibrointina on aluksi tietysti hyvä muistaa, ettei kyse ole mistään sen suuremmasta asiasta kuin yhden yhdistyksen yhdellä elämänalueella jakamista huomionosoituksista.

Periaatteellisesti tapaus pistää miettimään ensinnäkin, mitkä ovat relevantteja seikkoja jaettaessa kunnianosoituksia jollain erityisalalla kuten urheilussa ja toiseksi, millaisin menettelyin niitä seikkoja tulisi punnita.

Sijoituksin mitattu urheilumenestys on melko yksiselitteinen kriteeri, mutta kuinka laajalti tulisi tarkastella henkilön yleisempää kelpoisuutta ja kunnollisuutta harkittaessa, onko hän kelpoinen vaikkapa ehdolle vuoden valmentajaksi tai urheilijaksi?

Kyseenalaistuksen tässä aiheuttanut valmentajan väitetty ankaruus tai jopa julmuus alaikäisiä urheilijoita kohtaan on vielä lähellä itse urheilua liikkuva seikka, mutta urheilumenestyjä voi toki herättää pahennusta muutenkin. Kuinka laajalti tulisi huomioida moraalisesti paheksuttavat seikat, vaikka ne eivät ylittäisi mitään sanktiokynnystä?

Kuten I-medioiden urheilun toimituspäällikkö Minna Kallasvuo Twitterissä totesi: Kymmenen vuotta sitten tästä tai vastaavasta ehdokkaasta ei olisi edes spekuloitu. Nyt urheilun ja huippu-urheilun tekemisen konteksti on muuttumassa.

Entä, jos urheilumenestyjä on laiminlyönyt tai kohdellut julmasti perheenjäseniään? On päihteiden väärinkäyttäjä? Velkaantunut vastuuttomasti? Nähty persujen marssilla? Rehvastellut epäekologisella elämäntavalla kuten isoilla autoillaan tai pihvien grillaamisellaan?

Entä miten epäeettinen toiminta tulisi todeta, jotta se voitaisiin katsoa perusteeksi katsoa henkilö kelvottomaksi saamaan huomionosoitusta? Vaikkapa täytäntöönpanokelpoinen päätös syyllistymisestä rikokseen tai vakavaan urheilun sääntöjen rikkomiseen kuten dopingiin varmaankin olisi sellainen.

Nyt puheena olevassa tapauksessahan valmentajaa ei ole tuomittu tai edes syytetty missään urheilun instanssissa, ja tietääkseni seura on katsonut hänet edelleenkin päteväksi ja sopivaksi jatkamaan tehtävässään nuorten urheilijoiden valmentajana.

On toki sinällään loogista, että juuri urheilutoimittajat pitävät urheilutoimittajien esittämää näyttöä painavana, mutta kuinka oikeudenmukainen toimija on media toimiessaan samaan aikaan syyttäjänä ja tuomarina? Riittäisikö mediassa esitetty väite tai vihjaus väärintekemisestä perusteeksi henkilön hyljeksimiselle?

Palaamme toki jälleen alkuun: tässä kyse on kaikkinensa vain urheilutoimittajien keskinäisestä näkemyksestä.

Ilmiö on kuitenkin mielenkiintoinen myös sikäli, että julkisuudessa vaikuttaa siltä kuin myös erinäisissä työ- ja muissa tehtävissä olisi alettu perata ihmisten mainetta ja mielipiteitä ohi varsinaisen ydinasiaan liittyvän pätevyyden.

(Valmentaja-asiaan liittyy vielä liiton puheenjohtajan eräitä ilmeisesti heikosti harkittuja julkisia kommentteja, mutta ne jätän järjestön jäsenten väiteltäviksi kun en ole urheilutoimittaja.)