Hietaranta

Toi uus kahvilahan on hirvee harmaa hökötys, naisääni sanoo. Miksei ne ois voinu kunnostaa sitä kaunista vanhaa.

Valmis kesäksi 2011, seinän kyltissä lukee, nyt taitavat viimeistellä. Näyttää isolta ja harmaalta. Bunkkerilta.

Muuten kaikki on Hietarannassa niin kuin aina. Me ja muut lapsiperheet pohjoispäässä, voimailu- ja beachvolleyväki etelässä. Kaiuttimista tulvinut jumputus puuttuu. Kaivan varpaat kuumaan hiekkaan, poimin talteen kirkkaan lasinsirpaleen.

Seurasaarenselällä vesibussi puksuttaa Mustasaaresta, ohittaa kirkkoveneen. Pikaveneitä muttei tällä kertaa kajakkeja. Lapset polskivat palelematta, pienimmät kaivavat vesirajaan kuoppaa ja kantavat siihen muoviämpäreillä vettä.

Otatko fetakolmiota, äiti kysyy jossain, ja bubbelvattenia. Är du törstig, kysyy miesääni. Kaksikielinen perhe. Sinä ET riko sitä linnaa, äiti huutaa pienimmälleen, vielä kerran. Voi vittu että sen pitää, sähähtää jatkoksi hiljaa. JJA NYT! äiti ampaisee pystyyn ja raahaa kiljuvan lapsen käsipuolesta pyyhkeelle. Vähitellen uusi vesileikki vaimentaa vonkunan.

Neitosia bikineissään käy yksi kerrallaan kokeilemassa vettä, valelee sitä käsillä ylleen ja palaa kuivalle maalle. Nuori mies juoksee mereen ja heittäytyy hidastelematta aaltoihin, kroolaa kauemmas. Pikkupoika rannalla isoäidin kanssa, mummi katselee salaa pienen leikkejä onnellinen hymy kasvoillaan.

Pullonkerääjät kasseineen partioivat edestakaisin, lasken neljä eri hahmoa. Lokit ovat viime kesää röyhkeämpiä, pelmahtavat aivan viltin viereen ruoantähteitä etsimään. Parvi kinastelee meren yllä, jotain putoaa yhden linnun nokasta veteen.

Pilvi ajelehtii auringon eteen, katkaisee paahteen hetkeksi.

Silloin joskus 40 vuotta sitten täällä oli liukumäki, josta laskettiin veteen. Eteläpäässä kiipeiltävinä isot metalliset kehikot, jonkinlaiset vesihiihtosimulaattorit. Veden nieleminen toi vatsataudin, Rajasaaren puhdistamo pyöri vielä. Kompastuin hiekanrajassa kiertävillä betonilaatoilla, kotona äiti puhdisti vereslihalla ammottavan polven. Nyt osa laattapolusta on hautautunut hiekkaan.

Hautausmaan ja tenniskenttien välistä kotia kohti kävellessä pää on täynnä kuumaa auringonpaistetta. Silloin ja nyt.

Tahaton miestappo

Harlan Cobenin Loisto-pokkari Viaton oli rannalla mukana repussa, mutta uimarien silmälläpito ja sosiaalinen media puhelimessa jättivät sen sinne.

Tänään vasta.

Tahattomaan miestappoon nuoruudessaan syyllistyneen Matt Hunterin elämä on palaamassa raiteilleen, takakansi aloittaa.

Tahattomaan miestappoon? Kuulostaa involuntary manslaughterilta muttei suomenkieliseltä termiltä.

Kuka tämän on kääntänyt? Jukka Jääskeläinen. Vaikka eihän kääntäjä välttämättä takakansien tekstejä tee, kai?

Voiko suomeksi sanoa tahaton miestappo? Ei kuulosta hyvältä. Mutta mikä sitten? Pitäisikö kääntäjän tutkia teonkuvaus ja käydä rikosoikeudelliseen arviointiin Suomen rikoslain mukaan? Kirja alkaa ammoisen tapahtuman kuvauksella, joka sopisi vaikka oikeustieteellisen tenttikysymykseen. Syyllistyikö Matt Hunter tappoon? Surmaan? Törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen? Vai olisiko hän voinut vedota menestyksellisesti hätävarjeluun? Dolus eventualis? Culpa luxuria?

Vai pitäisikö kääntäjän vain miettiä, mikä suomalaisesta maallikosta kuulostaisi luontevimmalta?

Tiistain lainaus

Voimme sanoa mitä tahansa miesten koulusta tai miehistymisestä tai muista latteuksista, mutta armeija on väkivaltakoneisto eikä sen tehtävänä ole kansalaiskasvatus vaan väkivalta.
- - - - -
Maanpuolustuksen laiminlyöminen - olipa se kuinka kallista tahansa - on signaali heikkoudesta, ja heikkous vetää aggressiota puoleensa kuin magneetti rautanauloja.

Takkirauta

Asioita ja niiden suhteita poistopöydältä

Jotenkin Hannu Raittilan Ulkona pisti silmään siinä Töölön kirjaston poistokirjojen pöydällä ulko-ovien vieressä. Viisikymmentä senttiä, virkailija tiskillä sanoi ja otti vastaan hiutuneen punervan kymppini. Ojensi takaisin ryhdikkään vitosen setelin ja kolikot.

Alkupään sivut elämästä stipendiaattina belgialaisella maaseudulla lähtivät hiukan hitaasti, mutta miellyin koko ajan enemmän. Raittilahan kirjoittaa Asioista ja niiden suhteista. Valumavesien reitit Belgiassa, bunkkerien rakenne, koko ja kykenemättömyys tukea toisiaan tulella Albanian rannikolla. Vedenkorkeuden säännöstely ja sen vaikutus rannoilla. Havainnot tuontiautojen, aggregaattien ja polttoaineen määristä Albaniassa ja maan kauppatasetta koskevat johtopäätökset. New Yorkissa laivat, lentokoneet, autot, vesisäiliöt, kaduista tulviva höyry. Mitä, miten, miksi. Kaupungin jätehuolto, vesihuolto, sähkönsaanti.

En erota toisistaan raittiloita, mäkelöitä ja jalosia, Matti Mäkelän kyllä. Hänet tämä teksti toi mieleen.

Henkilökohtaisen liitynnän toivat rivit, että Raittila olisi työskennellyt jätevesipumppaamolla (kuten Pamisoksen purkauksen insinööri). Myös Rajasaaressa, jonka haisevista altaista J:n kanssa tongimme pikkupoikina vanhoja kolikoita.

Ei mitään iänikuisia tunteita ja ihmissuhteita, vaikka sellaisiinkin viitattiin.

En oikeasti tiedä, onko Suomessa miesten kirjallisuutta ja naisten kirjallisuutta. Ensimmäiset googlaamalla silmiin osuneet arviot Raittilan kirjasta olivat kuitenkin kaikki jotenkin tyytymättömiä ja kaikki naisten laatimia.

Joudun palaamaan tunteeseen ja toteamaan: tykkäsin.

Sitten takaisin saman kirjailijan tuotantoon: Liikkumaton liikuttaja.

Kuntalainen aktivoituu

Lähetin kaupunkini Liikuntavirastolle kysymyksen:

Olisiko mahdollista saada Väinämöisen kentälle jalkapallomaalin kokoinen laukaisuseinä, jollainen löytyy esimerkiksi Kadetintien kentältä Munkkiniemestä sekä Saharasta?

Vielä 70-90-luvuillahan sellainen oli Väiskilläkin, mutta on sittemmin kadonnut.

Viimeksi eilenkin kentällä harjoittelevat jalkapallojuniorit kaipailivat laukaisuseinää.

Alan odotella vastausta.

Silloin ennen vanhaan Väiskin laukaisuseinä toimi kesät talvet. Jääkaudella siihen treenattiin lämäriä, kesällä hakattiin fudispallolla pilsua, jossa hudista tuli aina kirjain. Nykyjunnuilla se taitaa olla aasia.

Juhannus siltä väliltä

Naapurien kutsu ex tempore mökilleen mullisti mukavasti juhannusaaton, vaikka Hakunilan kohdalla pitikin koukata Kehä III:n kautta kolarin tukittua pohjoiseen johtavat kaistat.

Perillä vain 48 kilometrin päässä kotoa olivat tarjolla kaikki perinteiset elementit alkaen kukkasin koristellusta pöydästä, jolle katettiin perunat, sillit, salaatti ja grilliherkut. Ruokalepo pihanurmelle aurinkoon levitetyllä viltillä tenavien ampaistua leikkeihinsä ja kukkasia keräämään.

Moottoritieltä kaukaiset liikenteen äänet ja oikoradalta junien kohina, jokunen lentokonekin jylisi häiritsemättä yli.

Lähistöltä löytyneellä nurmikentällä kelpo juhannuspalloilut, vaikka vapariyritelmäni vasurilla ohi yläkulman karkailivatkin. Tony Montana esiintyisi illalla lähistöllä, luki kentänlaidan rakennuksen seinällä.

Iltaa kohden kävivät hyttyset hyökkäykseensä, aaton vaihtuminen juhannuspäiväksi sujui saunan lauteilla. Tölkin sihahdettua auki selviää, että jäisen hyhmäiseksi asti viilennetty olut laajenee vielä.

Leipäkin on parempaa hiilloksella grillattuna, paljastui isäntäväen kestitessä vieraita vielä kotimatkalle.

Pitkällä juhannuspäivän puolella kääntyi auton keula kohti Helsinkiä, keskiuusimaalaisella pellolla roihusi vielä kokko. Kotona ei tarvinnut unta odotella.

Mutta miten juhannusta pitäisi viettää? Ensin ruuhkassa maantiellä ja sitten järvenrannassa grillaten ja saunoen vaiko heinähatuista tyhjenneen Helsingin rauhassa?

Molempia kokeilleena en lähde vieläkään lukitsemaan mitään kantaa.

Väliosa

Ajoittainen tunne, että parhaat blogit syntyvät eläkeikäisten kynistä.

Yhdeksi syyksi voisi kuvitella kirjoittamisen rentouden ilman tarvetta todistella enää dynaamisuuttaan tai myydä osaamistaan.

Voisi kuvitella, että pidempi elämänkokemus yhdistettynä mahdollisesti lukeneisuuteen antaisi pohjaa. (Vaikka oli toki myös muistinvarainen Simpsonien isoisä, joka palkattiin Harvard-poikien tilalle tekemään käsikirjoituksia piirrettyihin. Hänellä on jotain mitä teiltä puuttuu - elämänkokemusta, pomo pauhasi. Olin 40 vuotta Iowassa hirssisiilon vartijana, isoisä mutisi itsekseen.)

Huomenna ehkä palaa taas ajoittainen tunne, että vassarihipit kirjoittavat mielenkiintoisemmin kuin konservatiivit.