A319 kiiti pitkään ja irtosi Vantaan ilmatilaan. Lufthansan
asiakaslehden kuvat matkustamohenkilökunnan työstä. Ruusuja ja viinejä, vaalea viileä lentoemäntä ja pillerihattu. Kuvassa noin 30, tekstin mukaan 43 vuotta. Economyn puolella ei ihan.Frankfurtissa am Main satoi vettä eikä kentän kirjakaupoissa ollut mitään pakollista ostettavaa. Eikä tällä kertaa amerikkalaisia kuljetuskoneita platalla.
Prahassa lentokenttäbussin kuski kaivoi lukulasit laukustaan, katsoi junalippua ja sanoi okei. Puuttuvat jouset ja pitkä alamäki. Iso kaupunki. Holesovice-asema kuin Helsinki 1972.
Sinivalkoinen Pendolino seisoi sivummalla, vihreä veturi kiskoi pysähtymättä läpi tukkeja ja säiliövaunuja. Neitonen tummissaan katukuvasi järkkärillään asemalaiturin kulkijoita. Juna Wienistä saapui vartin myöhässä jatkaakseen kaikkiin niihin paikkoihin, jotka kuulutukset luettelivat ainakin kuudesti. Dresden, Berliini, Ludwigslust, Hampuri ja Altona listassa ainakin oli. Vaunuissa DB ja ÖBB ja paikalliset kirjaimet. Ja tämä on Eurooppaa ja me jostain syrjästä, tuli tunne. Aurinko kurkisti harmaiden pilvien välistä.Pendolinon porras kolahti tutusti esiin mutta juna oli pikemminkin sininen. Tuttuja ääniä ja kasvoja, viereiset paikat. Ulkona pimeni iltayöksi, ja kolme tuntia riikinruotsiin keskittymistä uutti päänsäryn. Olomouc. Ostrava. Jonossa kohti ovea ja äkkistoppi, ei se ole vielä tämä. Vielä vartti matkakommellusten vaihtoa, pilotti, joka starttasi lentokoneen ja lähti, 20 asteen pakkasessa.
Kaupunki pimeä mutta taksi ei. Neljänneksi viimeinen ibuprofeeni.
Hämärä sali. Itsenäisyyspäivän kunniaksi caesar-salaatti, grillattu kananrinta lisukkeineen, tshekkiläinen vohveli marjahilloineen ja kermavaahtoineen. Kaksi olutta.
Kolmen jälkeen heräsin katumeluun ja lukitsin oven. Leica-podcast ennen kuin uni palasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti