perjantai 30. huhtikuuta 2010

Haircuttia

Onni on luottoparturi, joka järjestää lyhyellä varoitusajalla ajan johonkin väliin. Vaikka vappuaattona.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Vanhinen

Lööppi Leppäsuon ABC:n ikkunassa kertoi jonkun rakastuneen naiseen.

Kukapa nyt ei naiseen rakastuisi.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Syndikointi moninkertaistaa myös palkinnot

Helsingin Uutiset: Helsingin Uutisten valokuvaaja palkittiin lehtikuvakisassa
Vantaan Sanomat: Vantaan Sanomien valokuvaaja palkittiin lehtikuvakisassa
Länsiväylä: Länsiväylän valokuvaaja palkittiin lehtikuvakisassa

Kuvia muistoista

Edellisen merkinnän jatkoksi.

Ilmeisimmästä paikasta eli Flickristä ei vanhoja kuvia Ruoholahdesta osunut silmiin, nykyisistä teräs- ja lasipalatseista senkin edestä.

Seuraavat paikat: Albumit auki ja Stadin taivaan alla.

Jo alkoi löytyä jotain. Tällaista ja tällaista ja tällaista ja tällaista.

Ihan erityisesti nuo lauta-aidan viertä kulkeneet nurmettuneet spårakiskot. Kun aamulla tuli Larusta 65A:lla ja vaihtoi Salmisaaressa vanhanmalliseen kasiin, jolla zombiväsyneenä kolkutteli aidanviertä Perhonkadun pysäkille ja kouluun.

Bonuslinkki: Talot näyttävät samoilta, autot ja spårat ovat eri. Ja puinen päiväkoti (lekari), jota moni samalle ekalle luokalle tulijoista oli käynyt.

Kaupunki on muuttunut
mutta ei järin paljon
muistamme sen värin
joka oli harmaampi
silloin ei ollut yhtään
eurooppalaista vaateliikettä
olutta oli vain ruokailijoille
koko paikka muistutti
Neuvostoliittoa

Ultra Bra: Helsinki

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Tiistaiaamun lainaus

Ruoholahti. Mikä luonnonkaunis nimi paikalle, joka on terästä, lasia ja betonia tiiviimmin kuin aika moni muu kaupunginosa Helsingissä. Kuulemma tätä paikkaa on joskus leimannut rock, punk ja rappio; nyt noista vuosista on jäljellä enää omituinen kuminen lepakko isossa lasikaapissa alueen läpi pyyhkäisevän valtaväylän vierellä. Nykynuoret vissiin ihmettelevät sen merkitystä, minä sentään olen aiheesta kuullut huhuja. Jotain suurta täällä on joskus tapahtunut.

- Silmänkääntövankila

Lepakko, toki, mutta muutenkin.

Ollapa tunnelmana pullossa tai edes valokuvina niitä lautatarhoja ja matalia pitkiä punamullattuja vajoja. Ja kaiken keskellä hämyinen sepän paja, johon hautiksen kesäduunari lähetettiin murtunutta lapiotako se oli korjauttamaan.

Seitsenkymmenluvun alkupuolen tuhopolttosarja, jonka tekijän naapurin veljekset osuivat huomaamaan.

Kun asiat ovat tarpeeksi vanhoja, alkaa miettiä, olivatko ne sittenkin unta.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kerran näinkin päin

Siinä missä punaiseksi asvaltoitu pyörätie nousee ajoradalta jalkakäytävälle, päätti jalankulkija ylittää kadun ja astui pyörätielle sivuilleen katsomatta. Takaa tulleen pyöräilijän jarrut toimivat moitteettomasti, fillari pysähtyi ja takarengas nousi ilmaan. Polkija ei lopulta sittenkään lentänyt ohjaustangon yli vaan suistui syrjälleen asvalttiin.

Jalankulkijatar päivitteli ja pyyteli anteeksi, vakavilta vammoilta ilmeisesti säästynyt pyöräilijä jäi sukimaan vaatteitaan ja tutkimaan ajopelinsä kuntoa.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Urheiluopistoturisti kameroineen

Perinteinen vuotuinen (jo toinen) urheiluopistoviikonloppu.

Eivät vetäneet tänä vuonna shortseissa ilman paitaa. Ensin tuli vettä, sitten räntää, sitten tekonurmella pomppivia rakeita, sitten lunta. aamullaAamulla kone harjasi kentältä lumihärmää. Sauna ja uinti sulattivat, ja muutenkin lämpeni sunnuntaita kohti.

Treenit, suihku, ruokailu, lepo, varusteet, treenit, suihku, ruokailu, lepo, varusteet, treenit, suihku, ruokailu. Vähän väliä syödään. Puuroa, venäläistä seitiä, puuroa, porsasstroganoffia, puuroa ja silakoita. Sammioittain kotikaljaa.

Rupeamat muita lajeja sotkevat hetkeksi hierarkiaa. Näkymätön vasen pakki onkin se, joka heittää voltit ja kärrynpyörät, kiepauttaa ilmaveivit salibandyssa.

Lauantai-iltana sai ostaa karkkia, mopoja karkasi pienistä käsistä ja sokerihumalaiset horjuivat. sivussaPissakakkahuumori on klassikko, mutta käy toisen ja kolmannen tunnin alkaessa aikuisen korville.

Kiintoisa koe tehdä kahdeksan vanhoista joukkueet, jotka keskenään vetävät alkulämmön, valitsevat kapteenin, sopivat pelipaikat. Ja reagoivat onnistumisiin ja tappioihin. Ryhmädynamiikkaa. Seuraavan sukupolven pelihuumori oli väliin kovilla mutta löytyi sitten taas, ja miniturnauksen lopuksi ryhmäkuvaan käytäessä tulokset olivat jo historiaa.

Autossa vielä Nintendoa ja kännykkämusiikkia, mutta kotisohvalla vei uni voiton.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Pitkästä aikaa sarjakuvautuskokeiluja

sarjakuvautuskokeiluja

Vapaata liikkuvuutta

Varuillaan saa olla tässäkin kaupunginosassa.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Isossa kuvassa

Panoraamakokeiluja jonkun vihjattua Photomerge-toiminnosta.

Kolmetoista megaa tältä illalta Kadetintien kentältä.

Ja suomalaisen jalkapallon kevätarkea.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Töölöläisiä kauppamuistoja

Töölöläisten kauppamuistot kerätään talteen.

Toki verkossa eläjälle tulee heti mieleen, olisiko muitakin tapoja.

Mitäs näitä oli?

Caloniuksenkadulla Heinosen ruokakauppa, josta ostettiin päivittäiset vastakirjalle. Lasitiskin takana kauppias tai rouvansa viipaloi lauantaimakkaran koneella ja nosteli jauhelihan lastalla paperille käärittäväksi. Syksyllä soittivat kun oli hirveä tarjolla. Vieressä Hullun Miehen kauppa.

Mecklun ja Museokadun kulmassa Kulmakauppa, josta nallekarkit, jääkarkit, autonrenkaat ja salmiakkijauho pilleineen Töölön kirjastoon lähdettäessä tai välkällä. Nyt se on ompelimo.

Kukkurasta kekkuraa, nyt siinä on kahvila Eepos.

Elannot (Häälimppu) Mecklulla (nykyinen Siwa, sama haju) ja Runskilla. Vieressä kodinkoneliike, jonka ikkunassa ollutta TV:tä jäätiin partiosta tultaessa katsomaan.

Runskin, Mecklun ja Caloniuksen paperikaupat, joista löytyivät viikkorahojen turmaksi Aku Ankan taskukirjat ja Tex Willerit ja koottavat ja isot ja pikkuäijät. Mecklun paperikaupan vieressä oli suutari, joka teroitti luistimet (kokoura vai puoliura?). Ja siirtomaatavarakauppa.

Urheiluvakasta Runskilta muoviluistimet ja aikanaan vielä ensimmäiset salibandymailat.

Ennen Ärriä kiskat Caloniuksella ja Mecklulla, siinä, missä nyt on pizzeria Sivukaide. Kadun toisella puolella kulmakunnan eka pizzeria Alfonso (en tiedä oikeaa nimeä), nykyinen thaipaikka.

Mecklun ja Arkadian kulman kaupasta keväisin helteisellä välitunnilla Midit, Lipsit, Cokikset ja salmiakki- ja sitruunapommit. Pieni kioskintapainen oli myös Arkadialla kouluja vastapäätä, puoliksi kellarissa.

Runskilta Infosta koulukirjat ja -tarvikkeet, siitä, mihin paraikaa kunnostavat huutokauppakamarin tilalle jotain muuta.

Autotalon Alko, jossa K sanoi Yks vään blaank.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Katyn

Elokuva oli hyytävä, kun koko ajan tiesi.

Vangittujen upseerien hetkelliset yritykset reippaaseen optimismiin tajuamatta, ettei heitä odottanut mikään muu kuin pyövelin niskalaukaus.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Elämä kenttien laidoilla

Kuudessa päivässä viisi salibandyfinaalia neljässä kaupungissa.

Välipäivälle sopi jalkapallo.

satoja rankkareitaUudet pelipaidat ovat hienot ja niin olivat rankkaritkin vaikkei tuon pidemmälle päästykään. Ja nimikirjoitukset, tietenkin. Rohkein edellä ja muut perässä papereitaan ja kyniään tarjoamaan. Suurin osa hallitsevien mestarien aloituskokoonpanosta taisi saaliiksi tulla, etenkin kun faijat vähän auttoivat tunnistamisessa. Tampereelta tulleen brassin missasivat eikä uuden hyökkääjän nimi ollut oikein selvillä.

Seuran yhteinen pelikirja vaikuttaa kiintoisalta.

IC55:n yläkerrassa siihen viidenteen, ja juhlivia mestareita kelpaa aina katsella. Vielä Scandicin alakerrassa naputtelua, caesarsalaatti kanalla, olut ja kahvi ennen siirtymistä asemalle. Tämänpäiväisten junaongelmien jäljiltä S60 oli vain kymmenisen minuuttia myöhässä, ja 3T kolisi pysäkille juuri oikealla hetkellä, joten kohta kolahtikin jo kotiovi.

Myytinmurtajat.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ruutuvihkoblogi 14.4.1980

Ylös 8.20, kouluun 9:ksi. Enkussa työkirjaa ja moniste"koe". Mantsassa loistava esitelmämme ulkomaankaupasta. Matikassa geometriaa sekä paikkainvaihto. Suomessa Kalevalaa aina vaan. Pienimuotoisia esitelmiä. Ruotsissa Norgesta eroon vähitellen. Vihdoinkin. Hissassa kuunneltiin poliittisia kiihotuslauluja. Kuviksessa aikaansaannokset 0. Päästiin neljältä. Kotona oleilua, safka ja löhöilyä. V ja E meille noin klo 18, buckista sun muuta. Lähtivät xxxx. TV: SA-Int + Vartioitu sairaala - Rampton 2,5 h. Sisuteam - CAN 3-3.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Hyvinkää - Helsinki

Hallista ulos astuessa kirkas kuulas iltahetki. Viileän raikasta muttei kylmää, siinä ja siinä, höyryäisikö hengitys. Horisontissa vielä ruusunpunaa ennen kuin sinistyy ja mustuu. Katuvalot alkoivat syttyä sykkien.

hopealyhtyAsemalle päin. Mustarastas luritteli latvustossa.

Kevät, moottoripyörät, kaksitahtisen pärinä ja käry.

H-juna Helsinkiin saapuu klo 22.31, kuulutettiin ja pahoiteltiin. Odotellessa viihdyttivät junat: R pohjoiseen, InterCity etelään, konttivaunut pohjoiseen. Kolke, vaikuttava massan ja energian määrä. IC:n vauhti näytti vierestä katsoen huimaavalta.

Kuvan otin mennessä, kuuden maissa. Kun oli kuulokkeissa podcastina Miten minusta tuli minä: Ilkka Malmberg. Joka sanoi, ettei toimittajan tarvitse haastatella jotakuta kysyäkseen, sataako täällä, vaan voi observoida.

Tänään hiekkaista ja pölyistä, leipomon kohdalla talonmies lakaisi ilmaan pilven. Silmäterä ihmetteli kaikkia näkyville nostettuja sormikkaita. Kevätlämmin, pois käsistä, kainaloon tai laukun päälle, putoilevat, arvelin.

Hetken päästä poimin koiranulkoiluttajan yksi kerrallaan pudottaman parin ja juoksin perään ojentamaan.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Ihan kuin päiväkirjaa

Työskenneltyään aamukahteen sopi istuutua taas koneen ääreen jo ennen aamukahvia. Lisää tehtävää odottikin eri sähköpostiosoitteissa.

Kuukausiliite.

Bolliksella paistoi aurinko, pienet pelimiehet kuoriutuivat harjoitusten edetessä pipoistaan ja takeistaan. Talvitreeneissä hitaasti vajuneet juomapullot alkavat taas olla arvossaan. Lähtiessä pelasi vieressä Mapsi kolmosta, Finskillä Klubi ja oolantilaiset naisten liigacupin finaalia. Ylhäältä kallioilta näkee molemmat maalit.

En ymmärtänyt uusista Junamaateista juuri mitään, ja se Ctrl+Alt+Del -kehotus taisi viitata johonkin vikaan. Mihin rakoon se kortti oikein pitäisi laittaa? Lipunmyyntihallin kassalle. IC2 173:n ovi kolahti kaksi minuuttia ennen lähtöaikaa. Ai nykyään on joka istuinrivin yllä pistorasiat. Käytävän toisella puolella varusmiehet keskustelivat kevkookoosta ja Apilaksesta kunnes nukahtivat retkottamaan.

Kevättä Tampereellakin: tuttu reitti kohti Kalevaa. Pollo Americana ja colaa hanasta samassa Kotipizzassa kuin toissa talvena. Hallin aulassa tungeksi tuhat hikistä zumbaajaa, pusertauduin vastavirtaan kahvion pöytään odottamaan haastateltavia. Vielä nopea kahvi samalla kun aloituskokoonpanoja kuulutettiin.

Kasvatin suljinajan lukemaan /200, ja pienesti liikettä myötäämällähän tuli yllättävän hyvää jälkeä ruuvaamatta ISOa kohtuuttomuuksiin.

Tampereen junamaatit onneksi vanhaa mallia: raksuttivat lipun IC58:n yläkertaan. Mokkulan takaa juttu ja kuva maailmalle, päälle sitä sosiaalista mediaa.

Steissillä kolmosen perävalot, joten kävellen kotiin.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Vanhaa reittiä

Jäähallille samaa reittiä kuin junnuna, ohi kulmakaupan joka ei enää ole. Koulun ja puiston, kasarmin, joka ei enää ole eikä kypäräpäistä vartiomiestä rynnäkkökivääreineen portilla eikä astioiden kilinää avoimen ikkunan raosta. Ohi sairaalan ja Kesäkadun radiotalon ja Sibeliuspuiston. Ei ole pianoliikettä eikä Töölön poliisiasemaa eikä Kulttuuri- ja tiedekeskus enää Neuvostoliiton.

Nyt matka tuntuu paljon lyhyemmältä.

SuomiPopilta kuulokkeisiin juuri siltä keväältä Eppujen Puhtoinen lähiöni, huomaavaista.

Jäähallissa tuoksui samalta. Täällä IFK juhli Suomen mestaruutta päivälleen 30 vuotta sitten, kerroin ääneen, ja seurauksena luin sen myöhemmin, ruotsiksi. Muistan, olin täällä, Allu Lähteenmäki teki, reagoitiin muun muassa. Seppo Pakola on katketa riemuunsa, luki silloin seuraavan aamun kuvatekstissä.

En gång IFK, alltid IFK, maalattuna käytävän seinään.

Hyvät valot. Kolme perättäistä ohi kävelevää lausui merkitsevän huomautuksen tähtäillessäni tanssijatarten taukoesitystä, ja jokainen sai saman vastauksen.

Ilta sai yllättävän käänteen, ja kausi jatkuu vielä kaksi päivää.

Kolmosella kotiin.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Näinä päivinä

Se yhden aamun sade, joka oli keväinen, melkein kesäinen. Näinä päivinä tekisi mieli hakea katuharja ja alkaa työnnellä hiekkaa asvaltilta.

Ilta muutama matkalla kotiin, kun elämä näytti voivansa tarjoilla tilannekomiikkaa suoraan englantilaisesta sketsistä. Mutta tämä muistiinpanoksi itselle kun asian avaaminen olisi hieman epäkohteliasta.

Kylmä maitoisa sumu, joka kietoi kaupungin sisäänsä. Valokuvaajattaren kampaus. Ilo ehtimisestä tällä kertaa aikaisempaan bussiin kun pressi päättyi juuri ja juuri siiheksi.

Robbenin maali ManUn verkkoon ja mieluisa myytti saksalaisista jalkapallojoukkueista, jotka vain eivät osaa antaa periksi. Vaikka maalintekijät olivatkin Kroatiasta ja Hollannista ja muutenkin nykyään.

Lopulta sitten kumminkin Spotify, jolla voi palata menneeseen. Vaikka kuuntelemalla Dire Straitsin ensimmäistä levyä.

Stepping out to Angelucci's for my coffee beans...

HaloEfekti: "Aamulehti.fi | Suomi loukkasi sananvapautta 14 vuotta sitten: Valtio maksaa korvauksia 130 000 euroa" - veronmaksaja korvaa - miksei voi pidättää väärin tuominneilta tuomareilta?

Entä pitäisikö kaikkien työssä aiheutettujen vahinkojen korvaukset työnantajan sijasta pidättää ne aiheuttaneilta henkilöiltä? Puuttumatta tässä "väärin tuomitsemisen" käsitteeseen.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kevätkauden avaus

Sade hellitti iltapäiväksi.

Poliisi-Mondeo saatteli vilkkuvin valoin johtotähden jalkakäytävälle. Neuvonpito oli pitkä, mutta sen päätteeksi kuljettaja otti laukkunsa ja jatkoi jalan. Sinihaalarinen kyyristyi auton eteen ilmeisesti ruuvaamaan kilpiä irti.

Väiskin pinta pehmeä ja aavistuksen pallokin, mutta oikea ulkokenttäkausi on avattu, lämmitettyä tekonurmea ei lasketa. Laukaukset sinne ja tänne, mutta pientä peliäkin nähtiin. Myöhemmin yrittelin palautella puolisisäkierteisiä vastapallostoppareita.

Ykköseltä Silent witness, jaksot 59 ja 60, nyttemmin ilman Amanda Burtonia. Ei ihme, että krouvari tuntui tutulta, sehän oli Burt Kwouk.

kevätkauden avaus

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Vahvuuslaskenta keittiön pöydällä

fallschirmjager

Lankalauantain assosiaatio

Pyykkiä vintille viedessä se viileys ja sateen ropina peltikattoon ihan pään päällä.

*muistoihin vievä harppusointu ja kuvan häivytys aaltoilun kautta*

Kesäinen sadepäivä aitanvinnin hetekalla lukemassa vanhaa kirjaa tai viikkolehteä. Sen verran viileää, että pitää kaivautua makuupussiin tai villaviltin alle. Ropina, sisäkatossa roikkuvat kalanpyydykset ja harmaat ampiaispesät. Ehkä ukkosen rumina jostain kaukaa. Ulkona pihan märkä ruohikko, pisaroiden plumpsahtelu vihreään korvoon katonkulman alla. Myöhemmin kumisaappaat jalassa sadetakki yllä postille.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Kuulokkeissa Ultra Brata

Nervanderinkadulla rakennustelineet kuorruttivat Paasikiven talon, mutta puiston lumi lirisi lukemattomina puroina kivetykseltä alas jalkakäytävälle. HIFK-kaulaliinainen nuorukainen astui KY:n taloon. Pelipäivä.

Aika monta pyöräilijää jo.

Hautiksella vielä kunnolla lunta. Hietarannassa kasoja punervaa hiekkaa, jäällä hahmoja. Bussin 55 päättärin pensaissa kaksi ihan kuin mustarastasta.

Cafe Regatan ympärillä vilinää, mutta tien toisella puolella tuoksui kuorihake. Pariskunta kantoi kaksi kajakkia kadun yli ja alkoi pakata autoon.

Antikvariaatti kadonnut Mecklun lopusta ja tietokonekorjaamo myös. Ennen uusia taloja näkyivät Sibeliuksen kulmasta vain Kesäkadun radiotalo ja Taivallahden kasarmit.

Väiskin lumivuorten lomassa potkivat ensimmäiset jo palloa. Pinta vielä pehmeä ja upottava, mutta hiekka näkyy.

Kotona sauna.

Matti Mäkelän esseekokoelmat ovat tässä kammiossa jossain. Piti ottaa ensi hätään Salménin Plaza Realin kyyhkyset.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

452k kertaa 2

Elielinaukio, Ruskeasuo, Kaivoksela. Myyrmäessä valoissa saivat liikennevalo ja taivas kaivamaan äkkiä pokkarin fleecen sivutaskusta.

vantaan taivasPerillä haussa action & emotion, muutama hyväkin ruutu osui ja voittomaali tarkentui kerrankin muualle kuin taustan yleisöön. TV-valoissa on aina ilo.

Jututukset venyivät minuutin yli bussin lähdön, mutta valaistulta futisstadionilta kuului vielä komentoja ja Myyrmäessä tuoksui kevät. Niin Töölössäkin kun jäin hallien pysäkillä. Märkää multaa, päivällä lämmennyttä asvalttia. Ohi jyrisevän sinisen bussin lämpimän moottorin ja paksun dieselpakokaasun aromit.

Sanoja ja kuvia verkkoon aamukahteen. Uni ei odotuttanut.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Maailma muuttuu nopeasti

Twitterin parhaita puolia: täällä voi syntyä hetkessä intensiivinen keskustelu, johon kaikki pystyy osallistumaan tasapuolisesti #voimala

- @jpruohisto Twitterissä

Mitä ihmettä? Vastahan kaikki ekspertit tuhahtelivat, että Twitter on amerikkalaista hihkuntaa, jossa ei voi edes keskustella...?

Sumuisen aamun pokkaripannaus

sumuisen aamun pokkaripannaus