Pyrypuuhia

Jouluviikko 2010

Sunnuntai ja Hyvinkäällä sama lumipyry kuin Helsingissäkin. Tuttu taival asemalta Marttiin ja illan pimettyä toiseen suuntaan. Puhelin soi juuri, kun olin kantanut Big Mac -aterian pöytään. Seuraavan päivän maakuntalehdessä oli kittilinssillä otettu kuva eivätkä sen suurimmat puutteet olleet teknisessä laadussa.

Maanantain illallinen Mayassa Rautatientorin laidalla. Paahdettu vuohenjuusto toimii aina ja broilerifileissä oli ulkogrillin makua. Kaiken kruunasi creme brulee mansikkalsalsalla, jokaista suullista piti maistella viivytellen jottei menettäisi molekyyliäkään. Päin punaisia kolmoseen kiirehtiessä olin taklata konstaapelit, jotka taluttivat maijan takana farkkutakkista.

Kaupungilla jouluostostungoksen hiki ja kyynärpäät. Joululaulumuzakia joko ei ollut tai sitten en huomannut sitä.

Jotenkin joulu valui päälle ennen kuin ehdin valmistautua, ja sitten se olikin ohi. Lumi ja pakkanen, yllättävän täyteen pakkautunut Temppeliaukion kirkko. Perusmässäily.

Yksi noidannuoli ja kaksi yrjötautiakin suistivat tunnelmasta.

Wii.

Maanantaina Pohjoisella Hesperiankadulla miehiä töissä. Tosiaan, arki taas.

Espoo, Helsinki ja lauantai

Viima viilteli Merituulentien pysäkkiä, mutta pitkiä kalsareita myöten asianmukaisesti pukeutuneena saattoi keinua kannoillaan ja ajatella omiaan.

Puheista päätellen teinikaksikko oli menossa jonkinlaiselle rap-keikalle. En ollut tiennyt, että sanaa lol käytetään nykyaikaisessa puhekielessä. "Mä tunnen sen semisti" oli odotettavissa.

Bussissa käsittämättömän sanavalmis kvartetti, jota kuunnellessa oli vaikeaa pitää naama peruslukemilla. Kuulematta olisin väittänyt, että tuollaiseen ilotulitukseen vaaditaan amerikkalainen käsikirjoittajatiimi ja hyvin harjoitelleet näyttelijät. Bussista noustaessa jokainen näytti olevan vähintään 195.

Kaljamaltaiden etsiminen K-kaupasta vei vartin, mutta kun en kysy henkilökunnalta niin en kysy. Lappu hyllynreunassa paljasti lopulta, ja käden työntäminen tyhjään väliin kyynärpäätä myöten toi ilmoille kaksi pussia.

Tunjets?, kysyi turkiksiin pukeutunut rouvasihminen ja näytti tonnikalapurkkia. Tonno, tunafish, tonfisk, atun, ehdotin. Tunjets?, rouva kysyi uudelleen. Da, tunjets, vakuutin nyökkäillen, sanojen samankuuloisuuteen luottaen. Nuorempi ja nätimpi rouvasihminen taaempana vakuutti samaa ja näytti seuralaisensa puolesta aavistuksen nololta.

Vielä vaalea Velko, jonka unohtaisin illalla juoda.

Solassa Pressan ja toimistotalon välissä tuuli nousi nopeuksiin, jotka jäärouheella terästettyinä sattuivat kasvoihin.

Kaupunki ilmastonmuutoksessa

Nyt Helsingin haudanneet lumimassat tuntuvat lähinnä hauskuudelta.

Olisin varmaan eri mieltä, jos olisin vaikeasti liikkuva vanhus tai tarvitsisi työnnellä lastenvaunuja tai saada auto liikkeelle tai muuten päästä kiireellä johonkin.

Kaupungin virkamiehet ovat kuulemma tunareita kun eivät ole hankkineet varastoon tiekarhuja ja muutenkin paljon nykyistä enemmän aurauskalustoa.

Kuinkahan tunareina heitä pidettäisiin, jos varastot pullistelisivat pölyisiä tiekarhuja ja traktoreita ja meneillään olisi neljäs perättäinen vesisadetalvi kuten tässä kaupungissa myös on vähintäänkin mahdollista?

Koulun kohdalla

Kuskin päätös kiihdyttää vielä punaisilla läpi kariutui, kun vanha mies astuikin suojatielle heti vihreän ilmestyttyä.

Musta maasturi-Mersu oli kiepsahtaa äkkijarrutuksessa poikittain mutta pysähtyi onneksi ajoissa.

Paluu maailmaan

Kasautuessaan väsymys muuttaa muotoaan. Alkuun terävärajainen tunne muuttuu tahmeaksi sementiksi, josta ajatukset yrittävät liikkeelle.

Viikko näkymää junaradalle ja Itä-Pasilaan, hallin puolen epätodellisuutta, TV-ruutuja joka puolella, porkkanaraastepitoisia staffilounaita, D-rapun portaita, Zambonin sisukset, bunkkerin juustonaksuja, naurunkiherrystä saksaksi ja innostussaarnoja ruotsiksi.

Viimeisenä päivänä yhtäkkiä yhteys edelliseen kertaan 2002, ja katso: viimeinenkin pala oli loksahtanut paikalleen. Kaikki oli valmista.

Suurin osa finaalista ruuduista koneen ääreltä, vasta viisi minuuttia ennen summeria kamera kainaloon ja kenttätasolle. Joukkueen nostellessa pokaalia oli pakko laskea kamera hetkeksi ja pyöriä paikallaan antaen katseen kiertää katsomoita. Kokea 13276 katsojan meteli ja se hetki.

Kisaviikko ei lopu paukahtaen vaan vähitellen hiljenevään pressisaliin, jossa ulkomaalaiset vetävät takkeja ylleen ja tekniikan miehet kiepittävät datakaapeleita.

Pari olutta rauhallisessa nurkkapöydässä on hyvä mutta meluisa disko painajainen, niinpä päätös jättää päätösbileet väliin oli helppo. Reppu vielä kerran selkään ja C-ovesta ulos Ilmalan pakkaseen. Kävely kotiin rapsakassa iltayössä helpotti siirtymää takaisin maailmaan.

Kymmenen tunnin yöunet. Silti vielä seuraavina päivinäkin tuntui, että voisi nukkua aina vain lisää.

Missä mennään

Viikko on silloin kiireinen kun sitä lähettää vaimolle linkin blogimerkintäänsä kertoakseen, mitä kuuluu.

Pitkiä päiviä Ilmalassa.

Lumimassoihin hautautunut Helsinki. Mahtavaa, ainakin kun ei tarvitse liikkua autolla. Eiliset sokerihuurretut puut, kimmeltävät hanget, ilmassa leijaava lumipöly ja kulkijoiden siluetit vastavalossa kun astui ovesta. Katsoisko herra ylös, huusi haalarimies, ja siellä tappajalumi roikkui räystään reunalla minua odotellen.

Runskin, Museokadun ja Caloniuksen risteys on tällaisina aamuina tavattoman valoisa, vaikka on pimeää.

Kotiin aamuyhden aikaan. Kameran akut lataukseen ja kaulaflaba repun kahvaan, hammaspesu ja itse lataukseen. Aamulla soi herätys 7.20.

Jokin Wikileaks tuntuu puhuttavan verkossa. Jos ensi viikolla ehtisi tutkia, mistä on kyse. Tai seuraavalla.

Lopuksi päivän sitaatti Kemppiseltä, vastauksena kommentteihin:

Aikuisen ihmisen, lapsen ja sikiön surmaamisen vertaaminen on juristin työtä. En ole rikosoikeuden asiantuntija, mutta näillä asioilla on vahva liittymä ihmisoikeuksiin.

Niitä vanhoja

Tämä talo seisoi jo tässä, kun kaupunkia täsmälleen 71 vuotta sitten toista päivää pommitettiin. Lähimmät taisivat osua Rautatieasemalle ja Eläintarhaan. Jatkosodan suurpommituksissa sitten jo lähemmäs: tuohon Sammonpuistikkoon, Lutherinkadulle ja Temppeliaukion kallioille.

Nyt voi yrittää kuvitella mielessään ilmahälytyssireenit, lähestyvän moottorien pörinän, ilmatorjunnan tulenavauksen ja räjähdysten kumun. Tunnelmaa ei silti tavoita. Varmaan hyvä niin.

Isoisän veli haavoittui 11. joulukuuta Tolvajärvellä 9./KTR 13:n riveissä ja kuoli seuraavana päivänä sotasairaalassa. Arkistolaitoksen tietokannassa kuivasti:

menehtymisluokka: kuoli haavoittuneena, siunattu ja haudattu

Näkyy kenraali Talvela kirjoittaneen:

11.12.1939: Yöllä oli Tolvajärvellä ollut kiivas taistelu saartavaa vihollista vastaan. Aamulla jatkui ankara taistelu. Illalla annettiin uusi hyökkäyskäsky.