maanantai 20. helmikuuta 2012

Leikkikalugangsteri

Näin Speden Leikkikalugangsterin edellisen kerran varmaan joskus 70-luvun alkupuolella, ja tähän saakka siitä on jäänyt mieleen puussa roikkuva pienoissukellusvene etä-äänineen.

Sukellusvenekohtaus oli tallella ja tehosi yhä. Mielenkiintoisia leluja oli muutenkin esillä siinä määrin, että ymmärrän lapselle jääneen mielikuvan innostavuudesta.

Muuten kyllä näin nyt enemmänkin kankeutta ja väkinäisyyttä, niin jopa Leo Jokelan tekemässä hitlerviiksisessä etsivässä sekä Loirin kamreerissa, joka oli monesti kiusaannuttava.

Mutta mielenkiintoisinta nyt? Ehdottomasti kamreerin kaahaus autokoulun Kuplalla pitkin Hietarannan rantaviivaa ja hirsilaiturilla, joka aikanaan oli Taivallahden pohjukassa ja jolta Mustasaaren lautta liikennöi. Sen rakenteissa tuli tenavana kiipeiltyä kerran jos toisenkin.

Vanhojen kotimaisten elokuvien painoarvo ajankuvan tallentajina vain kasvaa.

(Lisäsin kuvankaappauksen kohtauksesta. Uskoisin tekijänoikeuslain mukaisen sitaattioikeuden vetoomusfunktionkin tässä tapauksessa täyttyvän.)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

minä olen speden elokuvien kanssa pattitilanteessa. niissä on loisteliaita yksilösuorituksia niin kuin leo jokelan tokaisut. mutta ne usein päätyvät juoksutuksiin, joissa käsikirjoitus on selvästi loppunut kesken. kreisiys menee niissä niin kreisiksi, että se puuduttaa.

muistaakseni elokuvassa oli joku tuuran tapainen ärsytetty appiukko ja noituva proletaari eli härski hartikainen.

mutta huonokin helsinkiin sijoitettu kotimainen elokuva on katsomisen arvoinen ihan pelkästään helsinki-bongauksen vuoksi. ja ovat ne hevoskepit ja pienoissukellusvenetkin kivoja.

Mika kirjoitti...

Kyllä, lihava johtaja Krakstrom osoittautui paitsi lelutehtailija Jim Kingin epäonniseksi kilpailijaksi, myös tämän appiehdokkaaksi. Ja tehtaalla jostain pomppasi yhtäkkiä parodia kärttyisestä proletaariagitaattorista.

Sketsikokoelmissa on puolensa, mutta joskus kaipaisi vähän juontakin. Ja toki sen aikaiset sketsitkin ovat nykysilmällä hitaita ja venytettyjä. Siihen nähden niissä on ansionsa.