Waltz with Bashir oli juuri niin vaikuttava kuin minulle oli kerrottukin. Painostava, ahdistava ja intensiivinen, silti samalla analyyttinen.
Tummankeltainen paksun kuvottavan unen väri. Toistot ja kärjistykset toimivana tehokeinona. Siviili, ihminen, sotilaana, tulikasteessa, tositilanteessa. Syömässä sipsejä ja kuuntelemassa musiikkia, seuraavassa hetkessä elvyttämässä tarkka-ampujan tapaamaa vaununjohtajaa.
Rinnastus holokaustiin ja sen sivusta seuraajiin ja osittaisiin auttajiin. Kuka teki, tiesi mitä, ja kenen olisi pitänyt tehdä mitäkin.
Entä ovatko muistomme totta vai keksittyjä, jotta historiasta tulee johdonmukainen?
That was whoa material, sanoi Barry Beck yhdessä kirjassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti