Lentokentällä tuttuja naamoja matkalla kotiin kuka Amsterdamin, kuka Tukholman, kuka Köpiksen kautta. Riikinruotsia, MoDo-verkkareita, MM-pelaajalta finaalin jälkeen kinuttu salibandymaila. Boeing 737-800 saapuu vartin myöhässä. Putken telineestä Dagens Nyheter, keskipaikka. Ikkunanainen täyttää iPadilla sudokuja, käytävän puolella S. kertoo omat kisakokemuksensa englanniksi. Harvinaisen söpö lentoneito asiakaspalveluhymyilee kadehdittavalla intensiteetillä. Teetä, kiitos, ilman lisukkeita. Nukahdan kämmen kirjanmerkkinä.
Arlandassa välikävely portille 10A. Selvästi jurompi kabiinihenkilökunta tuo tunteen, että ollaan melkein kotona Suomessa. Noin lumisilla siivillä ei kyllä lennetä, mietin, ja samassa perämies kuuluttaakin, että kun loputkin koneenvaihtajat ehtivät mukaan, päästään aloittamaan koneen puhdistaminen lumesta ja jäästä. Räpisevä ääni ylhäällä, ikkunoita pitkin valuva punainen liemi. Kone on täynnä, mutta kiihtyy komeasti.
Kolmen vartin kurkkauksessa tekee tiukkaa ehtiä tarjoilla mitään. Ei kiitos, helpotan osaltani samalla kun kapteeni kertoo meidän olevan Turun yllä. Arvaan, että lentokouluissa on epäselvästi puhumisen kurssi. Hnrrrr, kuuluu, ja laskusiivekkeet kääntyvät vielä enemmän auki. Vierellä vilisevä luminen maisema, kosketus, siiven pinnasta pystyyn räpsähtävät spoilerit.
Helsinki-Vantaalla liehuu laiskasti siniristi hämärtyvässä iltapäivässä. Seutubussin ja 3T:n yhdistelmä Finskin dösän sijaan on iltapäiväruuhkassa huono valinta. Ollaan rautiksella, sanoo nuori ihminen puhelimeensa Steissin pysäkillä. Rautiksella?
Kotona odottavat kuulumisten puhetulva ja ruisleipä. Aamiaisesta onkin jo aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti