Vuosaari nykyään

Odotellessa Vuosaaren tiedustelu, jos vielä lyhyempää reittiä jäähallilta metrikselle.

Hiekkainen aukea pienin pensain, tuolla päässä nuoret miehet ilmassa välähtävine golfmailoineen. En ole varma, näkyykö hiekassa pallojen iskemiä pieniä kuoppia, mutta lisään varmuuden vuoksi vauhtia. Myöhemmin saan huomata miesten muksivan palloaan 90 astetta eri suuntaan.

Omenanimisen päiväkodin naapurissa erikoinen pieni jalkapallokenttä. Toinen maali seisoo vielä, toisen jäänteet maassa maatumassa. Columbus, metris toisesta suunnasta. Tuo rakennus tuossahan on Vuosaaren Urheilutalo muistoineen. Noinko lähellä, vieressä?

Palatessa käännös kulman ympäri ja yhtäkkiä jalallinen kori kirjoja. Suomeksi ylemmässä, ruotsiksi ja englanniksi alemmassa korissa. Päällimmäisenä Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema, jonka joskus ammoin luin. Yksi eurolla, kolme kahdella, maksu sisällä kahvilan kassalla, lukee lapussa. Sinne. Mies ilmestyy, ottaa euroni, en halua kuittia. Tiskillä berliininmunkkeja ja kahvia, ympäriinsä hyllyjä, kirjoja, lukevia ihmisiä. Pokkarikahvila? Miksen ole kuullut tästä, miksei meilläkin päin?

Ulkona istuu maassa seinää vasten ahavoitunut mies, hymyilee, sanoo jotain. Alkkis vai kerjäläinen, en pysähdy arvioimaan.

Aurinko, kesän korvan leppeys, orastava vihreys. Asuntokauppiaiden päivä. Täällä voisi asua, tulee mieleen melkein mistä tahansa paikasta tällaisena päivänä.

Kävely tyrkkää ajatuksen liikkeelle kuten aina. Pieni poikkeama tutulta turvalliselta reitiltä, ja heti näin paljon uutta.

Myöhemmin hallille palattua on käteistä tällä kertaa varattuna, ja parvella luistelua katsellessa käy kello hitaasti kahvilan aukeamisaikaa varrotessa. Kahvit ainakin, ehkä sämpylä, joka viime kerralla oli erinomainen. Munkki?

Mutta ikkunoiden takana pysyy kahvila pimeänä vaikka oveen kirjattu aika lähestyy. Eivät syty valot, ei laske kukaan pöydille kumottuja tuoleja, ei näy liikettä, ei tuoksu kahvi.

Katastrofi. First world sellainen.