Teemalta, mahdollisesti näin ensi kertaa. En ainakaan muista aiempaa.
Ahmin tietenkin katunäkymiä, mainoksia, autoja, raitiovaunuja, astioita, käyttöesineitä. Auttamaan muistamaan, millaista oli, kun olin pieni. Fairy-pullo! Ratikan rahastaja! Hietalahden telakka! Mutta mikä uimaranta?
Ja millaista oli, kun olin vähän isompikin.. Vappukohtauksesta flashback, millaista hetki aamuyöllä opiskelijabileiden loppuhetkillä Uudella ylioppilastalolla. Varmaankin samoja huoneita.
Suomalaisia näyttelijöitä, jotka ovat olleet aina, mutta nuorina. Nuorina ja siloposkisina, voisi sanoa miehistä, nuorina ja kauniina, naisista. Mihin on tarvinnut ulkomaisia filmitähtiä maa, jolla oli Kirsti Wallasvaaran silmät?
Se kirkasotsainen vasemmistolaisuus. Ja että ihan noita samoja rajoja, sotia ja väestöräjähdyksiä pohditaan Suomessa 50 vuotta myöhemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mika
mika
kyllä, kirsti wallasvaara on ihkumpi kuin kukaan. ja se ääni! samantapaista pehmeyttä kuin elina salon äänessä.
itseäni kiehtovat suomalaisessa elokuvassa kaikkein kihelmöivimmin juuri nuo 60-luvun loppuvuodet. perinteiset suomifilmi-kömpelyydet olivat jääneet tippuneet pois. toisaalta tilalle vakiintui tietysti uusiakin kömpelyyksiä....
lapualaismorsiamaessa improvisoidaan kai enemmän kuin missään muussa niskas-filmissä. ajatukset ovat nuorten, sotilaspasseja poltetaan ja lahtareita vihataan. hyvä esimerkki tilanneherkkyydestä on se kohta, jossa kinnunen ja wallasvaara kantavat vähiä kamppeitaan uuteen yhteiseen osoitteeseen - heille on tulossa lapsi ja pari miettii kadulla lapselle nimeä.
asuivatkohan tenu, liisa ja lulu oikeastikin kimpassa vai oliko yhteisasuminen vain elokuvaa....
meri
Jotain vahvaa noista pätkistä ajankuvasta välittyy. Tai ainakin siitä, millainen sen ajan kuva mielessäni on. Ja että noilla kapinallisilla vielä on ollut olemassa oikea jännite suhteessa vanhoilliseen Suomeen.
Lapsi tulossa ja asunto haussa 60-luvun Suomessa vie ajatuksen Alpo Ruuthin kirjoihin.
Ja: niinpä.
Lähetä kommentti