Tour de France – Unchained ja kiittäen hyväksytty arvosana

Netflixin dokumentti vuoden takaisesta Tour de Francesta oli eittämättömän onnistunut.

Päälankana tietenkin Jonas Vingegaardin ja Tadej Pogacarin voittotaistelu, jossa ovelasti keskityttiin tanskalaisen näkökulmaan ja tiiminsä taktiikoihin samalla kun Pogacar jätettiin vieraammaksi ja uhkaavaksi antagonistiksi.

Mutta pääjännitteen rinnalla vietiin etevästi muita tarinoita pienemmistä voitoista ja selviytymisistä. Pikkutallin ”pakko” voittaa edes yksi etappi ollakseen menettämättä sponsoreitaan, ranskalaisten kansalliset paineet menestyä, melkein hengen vieneen kolarin jälkeen kilpailemaan palannut arpinen Fabio Jakobsen.

Ylämäissä kärsivää keskivartalolihavaa harrastajaa kosketti etenkin kohta, jossa  joukkuetoverit jännittävät ja kannustavat maaliviivalla, kun parhaimmillaan etappivoitoista taisteleva sprintterirakenteinen Jakobsen sinnittelee murhaavassa vuoristonousussa henkihieverissä viimeisenä perille 16 sekuntia ennen aikarajan täyttymistä ja diskausta.

It never gets easier, you just get faster, kerrotaan Greg LeMondin sanoneen lajista.

Ja että dokumentissa leikillisesti ”Jasper the Disasteriksi” kutsuttu Jasper Philipsen onkin vienyt tämänvuotisessa kisassa jo neljä etappia ja kantaa vihreää paitaa.

Ja vilahtelihan siellä suomalaistaustainen Charly Wegelius EF Education – EasyPost -tallin ajajia ohjeistamassa.

Jaksammeko enää syventyä?

Jaksetaanko nykyään enää syventyä, ajatella? 

Vai tyydytäänkö keräämään tykkäykset helposti selattavilla kuvilla kauniista ihmisistä tai auringonlaskuista, hassuilla meemeillä ja videoilla, joissa tekstiä on korkeintaan viidessä sekunnissa hahmotettava määrä, iskulauseilla.

Pari tänä vuonna tallentamaani linkkiä vie jossain aivolohkossa väreilleen kysymyksen äärelle.

"Runoilija, kirjallisuudentutkija Matti Kangaskoski kirjoittaa Avain-lehdessä nopeasta tunnistettavuudesta psykologi Daniel Kahnemanin kognitiivisia käsitteitä hyödyntäen: Instagram alustana hyödyntää nopeaa ja intuitiivista järjestelmää 1 ja hylkii tietoisen vaivannäön järjestelmää 2.

Instagramin ruudun ja kuvien pieni koko sekä sen toiminnalliset tarjoumat rohkaisevat nopeaan selaamiseen, jossa pysähdytään vain hetkeksi katsomaan yhtä kuvaa tai videota ja päätelmät niistä tehdään nopeasti. Nopeaa selaamista suosii myös käyttöliittymien kulttuurinen tarjouma, jolla viittaan siihen, että esimerkiksi älypuhelimia selataan lyhyitä aikoja kerrallaan ohi menevissä mutta jatkuvasti uusiutuvissa jokapäiväisissä tilanteissa."

Ja 

"Jälkikäteen katsottuna 2010-luvun alussa maailma vaikutti meritokraattisemmalta ja pitkäjänteisemmältä. Myös internetin arkistot puhuvat tämän puolesta. Elettiin blogien kulta-aikaa. Internet oli suotuisa jäsennellyille puheenvuoroille ja kärsivällisille hehtaaridialogeille. Laatu korvasi määrän. Parikymppisenä opiskelijana pääsin keskustelemaan kokeneempien ja nimekkäämpien henkilöiden kanssa intensiivisesti ideat edellä. Nykypäivän Twitteriä ja TikTokia katsoessani olen kiitollinen, että sain debatoida ja oppia vanhassa blogimaailmassa nykyisen huomiohakuisen someteatterin sijaan."

Ensimmäinen lainaus on Vesa Rantaman kirjoituksesta "Terapiarunoutta fanituotteena – miksi Kiira Korpea julkaistaan?" (linkki) ja toinen Thomas Taussin tekstistä "Miten 2010-luvun idealistiset aate- ja asiakeskustelut vaihtuivat kielipeliin ja kulttuurisotaan? Osa 1" (linkki)