Kirotun eturenkaan arvoitus

Kolmas kerta toivottavasti toden sanoo eli arkinen, ehkä opettavainen pyöräilykokemus. 

Kesäkuussa alkoi etukumi tyhjetä omia aikojaan. Lopulta vaihdoin sisurin, samalla luonnollisesti tunnustellen, ettei vanteessa tai ulkorenkaassa ole mitään terävää, joka rikkoisi kumin.

Maalta palattua oli uusi etukumi tyhjä ja täytettynäkin parin päivän päästä selvästi taas vajunut. Ongelman jatkuessa vaihdoin jälleen sisurin, samalla luonnollisesti tunnustellen, ettei vanteessa tai ulkorenkaassa ole mitään terävää, joka rikkoisi kumin.

Eilen vihjasi 25 kilometrin jälkeen perstuntuma ja vahvisti sormella painelu, että eturengas ei ole enää kova. Lisää ilmaa sisään, mutta viisi kilometriä myöhemmin oli rengas jo hälyttävän pehmeä. Toisen kenttätäytön ja muutaman kilometrin jälkeen ei auttanut enää pumppaaminenkaan, vaan ilma tuli läpi. 

Viiden kilometrin säteellä kotoa talutetaan perille korjattavaksi ja sitä kauempana vaihdetaan kumi tien päällä, olen miettinyt, ja matka jatkui taluttamalla. Jolloin tuli mieleen, että Meilahden pyörähuoltohan muuten on ihan tässä matkan varrella.

Kuvasin etukumin salaperäisen toistuvan tyhjenemisen mekaanikkomestarille, ja pianpa etukiekon pajan uumeniin vienyt Gökhan palasikin kenties arvoituksen ratkaisun kanssa. 

Terävä metallilastu, niin pieni, että jouduin hetken tihrustamaan edes sen kämmenellä erottaakseni, mutta riittävä puhkomaan sisurit yhä uudelleen. Ulkorenkaasta se oli löytynyt ja pihdeillä siitä irronnut.

Renkaanvaihto on tarkkasilmäisten hommaa.

Garmin ja myönteinen tuotetukikokemus

Varia RTL 516-takavalo/tutka oli iät ja ajat antanut kesken ajon virheilmoituksia tyyliin "tutka irrotettu", "anturivirhe" tai "0:FC". Toimi silloinkin koko ajan, mutta herjaa sai kuitata napinpainalluksella pois pahimmillaan toistakymmentä kertaa ajelun aikana.

Oletin ohjelmisto-ongelmaksi, joka jonkun päivityksen myötä aikanaan poistuisi, mutta jostain verkossa osuin lukemaan, että kyseessä on tietyn valmistuserän rautavika.

Yhteydenotto tukeen tuotti nopean vastauksen, jossa asia todettiin, ja härpäkkeen sai lähettää valmistajan kustannuksella huoltoon. Paluupostissa saapui kaksi viikkoa myöhemmin kiiltävänsiloisesta ulkomuodosta päätellen suoraan pakasta uusi laite, jonka myös totesin toimivan ilman virheilmoituksia.

Tour de France – Unchained ja kiittäen hyväksytty arvosana

Netflixin dokumentti vuoden takaisesta Tour de Francesta oli eittämättömän onnistunut.

Päälankana tietenkin Jonas Vingegaardin ja Tadej Pogacarin voittotaistelu, jossa ovelasti keskityttiin tanskalaisen näkökulmaan ja tiiminsä taktiikoihin samalla kun Pogacar jätettiin vieraammaksi ja uhkaavaksi antagonistiksi.

Mutta pääjännitteen rinnalla vietiin etevästi muita tarinoita pienemmistä voitoista ja selviytymisistä. Pikkutallin ”pakko” voittaa edes yksi etappi ollakseen menettämättä sponsoreitaan, ranskalaisten kansalliset paineet menestyä, melkein hengen vieneen kolarin jälkeen kilpailemaan palannut arpinen Fabio Jakobsen.

Ylämäissä kärsivää keskivartalolihavaa harrastajaa kosketti etenkin kohta, jossa  joukkuetoverit jännittävät ja kannustavat maaliviivalla, kun parhaimmillaan etappivoitoista taisteleva sprintterirakenteinen Jakobsen sinnittelee murhaavassa vuoristonousussa henkihieverissä viimeisenä perille 16 sekuntia ennen aikarajan täyttymistä ja diskausta.

It never gets easier, you just get faster, kerrotaan Greg LeMondin sanoneen lajista.

Ja että dokumentissa leikillisesti ”Jasper the Disasteriksi” kutsuttu Jasper Philipsen onkin vienyt tämänvuotisessa kisassa jo neljä etappia ja kantaa vihreää paitaa.

Ja vilahtelihan siellä suomalaistaustainen Charly Wegelius EF Education – EasyPost -tallin ajajia ohjeistamassa.

Vamos, vamos, venga, venga! eli kaksi kautta taitavaa lajimarkkinointia

Perehtymiseni ammattilaispyöräilyyn on ollut sitä tasoa, että tiedän Tour de Francen olevan (dopingin pahasti tuhrima) kisoista suurin ja Eddy Merckxin olleen kaikkien aikojen nimi.

Netflixistä silmiin osunut espanjalaisesta Movistar-tallista kertova dokumenttisarja El día menos pensado on nyttemmin tullut katsottua pariinkin kertaan ja vihjannut, millaisella otteella asiasta pohjiksi jo vähän kiinnostunut voidaan kiskoa syvemmälle lajin syövereihin.

Sarjan katsomisen jälkeen tiedän ainakin myös Giron ja Vueltan ja huomaan alkaneeni seurata kyseisen tallin ja sarjasta tutuiksi tulleiden ajajien kuten Alejandro Valverden, Enric Masin, José Joaquín Rojasin, Annemiek van Vleutenin, Mikel Landan, Richard Carapazin ja Nairo Quintanan  pärjäämistä ja napanneeni joitain heistä jopa seurantaan Instagramissa. 

Yllättävän lähelle ja sisälle, sikäli kuin lopputulokseen nyt on luottamista, kuvausryhmä tuntuu kahdella tuotantokaudella päässeen, ja menestysten ohella myös pettymykset ja porukan sisäiset ristiriidat ovat esillä. Kerran meni ajajien ja valmennuksen sananvaihto niin kitkeräksi, että kameroiden muistikortit siltä päivältä pyyhittiin, mainitaan kakkoskaudella.

Vahvoja ja värikkäitä persoonia löytyy myös tallin johtoportaasta aina isähahmo Eusebio Unzuésta temperamenttis-hassuttelevaan Chenteen. Pidättyvälle suomalaiselle on espanjalainen välillä machismoa pirahteleva kulttuuri oma ihmettelyn aiheensa. Cojones on sitä, mitä tiimiradioon huutavat johtajat ajajilta toistuvasti peräävät.  Vamos, vamos, venga, venga! 

Tallin yhteistyökumppanien tuotesijottelu on tietenkin häpeämättömän avoin osa sarjaa mutta niin esteettisesti toteutettuna ettei osaa itseä edes ärsyttää.

Auringon kuumentaman asvaltin tuoksu

Sommarpanik 2021 eli tunne, että jokaisena kauniina päivänä on käytävä hiukan fillaroimassa, kun ne sadepäivät kuitenkin vaanivat kulman takana. Kauniita päiviä on onneksi kertynyt.

Vantaalla oli yksi nuori mies tuloillaan kolmion takaa syliin mutta niin hiljaisella vauhdilla, että molemminpuolinen jarrutus sai jatkokseen molemminpuoliset kysyvät katseet. Muutoin lähinnä liiankin höveleitä autoilijoita, jotka antavat pyöräilijän mennä ensin silloinkin kun ei tarvitsisi. Muutamien pyöräilijöiden ja etenkin sähköpotkulautailijoiden liikennekäyttäytyminen sen sijaan...

Enemmän vaivaavat joka puolelle nousseet tie- ja taloremonttityömaat, jotka työntävät epämukaville kiertoteille ja tekevät liikennejärjestelyistä epäselviä. Etenkin Itiksestä Otaniemeen ulottuvan pikaraitiotien rakennustyöt tuntuvat katkovan reittejä kaikkialla. Kantakaupungissa asumisen huono puoli on, että sotkettava vähintään viisi kilometriä ennen kuin pääsee selkeämmille väylille.

Maisemat ovat muuttuneetkin, mutta moni pätkä esimerkiksi Vihdintiellä kovin samanlainen kuin nuorena, kun niitä nyt jo edesmenneiden V:n ja E:n kanssa huristeltiin. Haikeilta takaumilta ei välty.

Muutoin kaikkein parasta ovat edelleen samat asiat kuin ennenkin: kesäillan tai -aamun valo, lintujen laulu ja kesän tuoksut: Alkuun ne tuomet ja syreenit, juhannuksen jälkeen Töölön ja Munkkiniemen kesän kypsyttämät lehmukset, ehkä maailman parhaalta tuoksuvat. Auringon kuumentama asvaltti tai jossain jopa tietyömaan tulikuuma piki, vastaleikattu nurmi, sateen kastelema Keskuspuisto, rantareiteillä merituulen levänvihreä aromi.