Hellekesä 2021

Tänä kesänä sai tottua heräämään paita hiestä märkänä jopa ilman kuumetta tai liskojen yötä.

Monelle otti ennätysmäinen helleputki koville, mutta itse joudun myöntämään nauttineeni. Kuin muistojen kultaamat lapsuuden kesät, jolloin muka oli aina tällaista. Tai siis ne kauniit päivät tallentuneet selkeinä ja sateiset ja kylmät himmentyneet johonkin.

Luita hellivä lämpö, illaksi hiukan viilettyä sopivan mittainen fillarointi, jonka päälle pitkä lasillinen kylmää kivennäisvettä ja suihku. Tai parhaimmillaan maaseutuviikkoina tunnin kellunta juuri sopivan vilpoisessa Keiteleessä. Ja tuli sitä vesijuoksuakin ensi kertaa kokeiltua. Ihan hauskaa joskin ehkä hiukan yksitoikkoista.

Ja vastaan ennen kuin kysytään: Kyllä, tiedän, että kyse kuuluu olevan ilmastonmuutoksen antamasta varastetusta ilosta. Totta kai se ajatus kaihertaa.

Auringon kuumentaman asvaltin tuoksu

Sommarpanik 2021 eli tunne, että jokaisena kauniina päivänä on käytävä hiukan fillaroimassa, kun ne sadepäivät kuitenkin vaanivat kulman takana. Kauniita päiviä on onneksi kertynyt.

Vantaalla oli yksi nuori mies tuloillaan kolmion takaa syliin mutta niin hiljaisella vauhdilla, että molemminpuolinen jarrutus sai jatkokseen molemminpuoliset kysyvät katseet. Muutoin lähinnä liiankin höveleitä autoilijoita, jotka antavat pyöräilijän mennä ensin silloinkin kun ei tarvitsisi. Muutamien pyöräilijöiden ja etenkin sähköpotkulautailijoiden liikennekäyttäytyminen sen sijaan...

Enemmän vaivaavat joka puolelle nousseet tie- ja taloremonttityömaat, jotka työntävät epämukaville kiertoteille ja tekevät liikennejärjestelyistä epäselviä. Etenkin Itiksestä Otaniemeen ulottuvan pikaraitiotien rakennustyöt tuntuvat katkovan reittejä kaikkialla. Kantakaupungissa asumisen huono puoli on, että sotkettava vähintään viisi kilometriä ennen kuin pääsee selkeämmille väylille.

Maisemat ovat muuttuneetkin, mutta moni pätkä esimerkiksi Vihdintiellä kovin samanlainen kuin nuorena, kun niitä nyt jo edesmenneiden V:n ja E:n kanssa huristeltiin. Haikeilta takaumilta ei välty.

Muutoin kaikkein parasta ovat edelleen samat asiat kuin ennenkin: kesäillan tai -aamun valo, lintujen laulu ja kesän tuoksut: Alkuun ne tuomet ja syreenit, juhannuksen jälkeen Töölön ja Munkkiniemen kesän kypsyttämät lehmukset, ehkä maailman parhaalta tuoksuvat. Auringon kuumentama asvaltti tai jossain jopa tietyömaan tulikuuma piki, vastaleikattu nurmi, sateen kastelema Keskuspuisto, rantareiteillä merituulen levänvihreä aromi.

Kovennettua

Juniorinkin nyt siirryttyä reserviin voi vetää yhteen varusmiesaikansa olleen koronarajoitusten vuoksi kovennettu sellainen. Ei tietenkään mitään sota-aikaan verrattuna, totean ennen kuin  joku muu ehtii, mutta kuitenkin.

Ei iltavapaita, jotka itsellä olivat Hämeenlinnan harvoine krouveineen tärkeä osa armeijamuistoja, ei viikonloppuvapaita. Kahvihetki sotkussa harvinainen herkku samoin kuin ruokailu sisällä ruokalassa tai muonituskeskuksessa, kuten sitä nykyisin kutsutaan. Soittoniekan odottama bänditila koko ajan koronan vuoksi suljettuna.

Itse koulutus kuulosti omiin aikoihin verrattuna selkeästi intensiivisemmältä ja realistisemmalta, joten eteenpäin on menty. Rivissä radalla paukuteltujen sijaan liki alusta asti realistisempia ammuntoja, lasersysteemien eli kasiliivien myötä aidommanoloisia taisteluharjoituksia. Torjuntaosaston kimppuun sivusta koukanneen sinisten panssaritiedusteluosaston 50 metrin päähän ehättäneen rynnäkkövaunun tuhoaminen kuului olleen todentuntuisempaa kuin varmaan 35 vuotta sitten mikään. Ja kuulemma Panssariprikaatin ammattimiehet pyyhkivät toistuvasti Niinisalon Pohjankangasta vastassa olleilla Karjalan jääkäreillä, kuului yhden osapuolen näkemys. 

Edit: Kuten uskalsin arvatakin, taitaa tarina Karjalan jääkärien sotapäiväkirjassa olla varsin toisenlainen:

Kovasti on omat suoritukset värittyneet! Ei pidä paikaansa että PSPR:n joukot olisivat pyyhkineet toistuvasti Niinisalon Pohjankangasta vastassa olleilla Karjalan jääkäreillä. Eikä se torjuntaosastokaan sitä vaunua saanut tuhottua. Taisipa olla toisinpäin, kun itse olin paikalla.

— Mika Mäenpää (@MMaenpaa1) July 6, 2021

Ja ilmeisestikin on koulutusta muokattu omien aikojen geneerisemmästä sodankäynnistä torjumaan nykyajan uhkia Krimin tapahtumista ja vastaavista oppineina. Se ei liene mikään salaisuus, niin selvästi on sama viesti Puolustusvoimien  Taistelukenttä 2020 -videossakin lähetetty.

Hyviä elementtejä

Lämpötilat luimistelleet vielä kahdessa-kolmessatoista, mutta lähiseuduilla fillaroidessa kesän tuoksuja erottaa jo.

Leikattu nurmikko, auringon kuumentama asvaltti ja jopa levitystuore piki, vähän leväinen meri. Hesperian esplanadin poppeli. Jossain espoolaispihassa taidetaan grillata makkaraa, jossain pihviä. 

Ja tietysti tuomet ja syreenit. Onhan mellan hägg och syren vuoden parasta aikaa.

Korruptiota ja mudan makua

Pääjohtaja maksatti kampaamolaskunsa ja autopesunsa veronmaksajilla. Päätoimittajat suojelivat ahdistelusta epäiltyä saunakaveripoliitikkoaan. Vartija kavalsi vankien rahat. Poliisit kännäsivät työaikana. Miljonääri raiskaili. Tuttu tullimies ei ollut huomaavinaan kiellettyä lastia.

Iän karttuessa alkaa ihmetellä, kuinka sinisilmäinen ja luottavainen sitä joskus onkaan ollut. Sittemmin uutisia ja erinäisiä muistelmia lukiessa usko vuosi vuodelta karissut.

Valta selvästikin turmelee, ja tilaisuuden tullen ihminen kahmii itselleen rahaa, muita etuja, seksiä, hänelle kuulumatonta lisävaltaa. Ja varmaan useimmissa tapauksissa oppii uskottelemaan itselleen ansaitsevansa sen kaiken, koska onhan hän tehnyt kovasti töitä tai ainakin koska on hän, erityinen.

Varmaan vain hyväksyttävä, että ihminen on itsekäs, ahne ja laiska. Ja toimittava sen mukaan.

Luottamus hyvä, kontrolli parempi, muistutti oliko se sitten Feliks Dzeržinski vai kenen suuhun lause milloinkin onkaan laitettu.

Prosessoitavana

Jätkäsaaren pitkän entisen tavaramakasiinin oikean oven erotti kahdesta sen edessä päivystäneestä huomioliivisestä naisihmisestä. Varmaan liian aikaista mennä sisään kun aikani on vasta kymmentä yli, kursailin. Menkää vaan, voi päästä aikaisemminkin jos siellä on vapaata, rohkaistiin.

Riskiryhmää vai iän puolesta, kysyi oven sisäpuolella päivystänyt kolmikko. Sitten tuolle puolelle odottamaan. Ja sitten tänne, saapui neitonen ilmoittamaan saatuani vasta takalistoni penkkiin, ja johdatti yhteen valtavan tilan kymmenistä looseista. 

Henkilötodistus, olisiko mieluummin Kela-korttia kun siinä on viivakoodi, piip. Oletteko sairastanut koronan, onko oireita, oikea- vai vasenkätinen, hiha ylös.

Just a little pin prick, lauloi joskus Pink Floyd.

Ja sitten 15 minuutiksi tuonne puolelle.

Ja millainen on olo, hyvä, ja sitten ulos.

Kahden kuukauden päästä sitten taas.

Idylliksi täydellistynyt kesä

Taannoisen takaisinheittotorstain mietteinä: Niitä kesiä ei oikeasti varmaan edes ollut kovin montaa, kun tädit, enot ja serkut kesälomalla joukolla vanhaan kotipaikkaan kokoontuivat, mutta jotenkin sellainen on mielessä idylliksi tiivistynyt. 

Majoittuminen aitanvinnille, aamu- ja iltalypsyt, savolaisvene, katiskat ja verkot, kotikaljasiemaus heinäpellolla, saunomiset ja järvessä pulikoinnit, kaikki yhdessä pitkän ruokapöydän ääressä isoisä tietenkin pöydän päässä. 

Pukeutumiskoodin ja jäykistelyn kaupunkiin jättäneiden aikuisten jutut ja me tenavat jaloissa pyörimässä. 

Aikaa loputtomiin ja aina kesähelle.

Kuva saattaisi olla kesältä 1968, joten ääniraidaksi matkaradioon sopisi sen vuoden hiteistä vaikka Dannyn Tuuliviiri, Tapani Kansan Päättyneet on päivät tai miksei Päivi Paunun Oi niitä aikoja.

Jotain samaa lienee Metsoloihin kirjoitetussa nostalgiassa.