Kuolema lähestyy, ei voi mitään, kirjoitti A viestissään lauantaina.
Mutta maanantain uutinen tuli yllättävän nopeasti.
Kertaakaan en kuullut valittavan tai synkistelevän.
tiistai 31. maaliskuuta 2015
maanantai 30. maaliskuuta 2015
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Harmaa suhahdus
Kun verkko oli vihjannut Hornetin kunnioittavan lentäjäveteraanin hautajaisia ylilennolla, oli laittauduttava ulos sateeseen. Ehdin Väiskin kentän reunaan saakka.
Runsaat kolme minuuttia ilmoitetun ajan jälkeen alkoi Seurasaaren suunnalta kuulua kohinaa. Se kasvoi, kunnes matalalla makaavasta pilvimassasta suhahti esiin tummemmanharmaa hahmo ja katosi kohdallani taivaaseen jättäen jälkeensä minuutteja kestävän jylinän.
Oli se komea näky, äänestä puhumattakaan, sanoi sisäinen kahdeksanvuotiaani.
Ja nopea.
If you see one, it will already have killed you, sanoi suihkuhävittäjistä aikanaan kouluttaja ensimmäiseen Irakin sotaan valmistautuville brittitaistelijoille.
Runsaat kolme minuuttia ilmoitetun ajan jälkeen alkoi Seurasaaren suunnalta kuulua kohinaa. Se kasvoi, kunnes matalalla makaavasta pilvimassasta suhahti esiin tummemmanharmaa hahmo ja katosi kohdallani taivaaseen jättäen jälkeensä minuutteja kestävän jylinän.
Oli se komea näky, äänestä puhumattakaan, sanoi sisäinen kahdeksanvuotiaani.
Ja nopea.
If you see one, it will already have killed you, sanoi suihkuhävittäjistä aikanaan kouluttaja ensimmäiseen Irakin sotaan valmistautuville brittitaistelijoille.
Perjantain lainaukset
Kulttikirjoittaja Theodore Dalrymplen teksti syyllisyydestä sopii taannoiseen pohdintaani Antti Blåfieldin sulkeutumiskolumnista Hesarissa. Itse asiassa se sopii suureen osaan HS:n ja monen muunkin alustan kolumneista.
The root cause is always in us, the us in question being our biological, cultural, or political ancestors, but never me in particular. We are responsible, but I am not.
Ja:
The kind of guilt I have described is designed to demonstrate the superior moral sensibility of those who express it. “I am not like the mass,” that person tells himself, “who see only appearances. I, by contrast, make no hasty censorious judgments and suffer no vulgar prejudices, and see through to the moral reality of things with my gimlet or X-ray intellect.” And in the process, he displays his superiority for others of like mind to see and approve; for they are the Brahmin caste of moral philosophy to which he wants to belong.
Samassa tekstissä vilahtaa toinen monessa paikassa silmään pistänyt suhtautumistapa.
...only the West is capable of sin, the rest of the world not being fully human and therefore incapable of sin, in the same way as animals are incapable of sin.
The root cause is always in us, the us in question being our biological, cultural, or political ancestors, but never me in particular. We are responsible, but I am not.
Ja:
The kind of guilt I have described is designed to demonstrate the superior moral sensibility of those who express it. “I am not like the mass,” that person tells himself, “who see only appearances. I, by contrast, make no hasty censorious judgments and suffer no vulgar prejudices, and see through to the moral reality of things with my gimlet or X-ray intellect.” And in the process, he displays his superiority for others of like mind to see and approve; for they are the Brahmin caste of moral philosophy to which he wants to belong.
Samassa tekstissä vilahtaa toinen monessa paikassa silmään pistänyt suhtautumistapa.
...only the West is capable of sin, the rest of the world not being fully human and therefore incapable of sin, in the same way as animals are incapable of sin.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Tamin TV-kyykky ei kolahtanut
Suomalaisten liikkumattomuus puhuttaa.
Taannoin television ajankohtaisohjelmassa Juhani Tamminen ja kumppanit patistivat suomalaisia urheilemaan ja tekivät malliksi kameroiden edessä kilpaa kyykkyjä.
Urheiluihmisiä pursuava sosiaalisen median virtani totta kai komppasi hartaasti. Toinen toisensa jälkeen nousi todistamaan väkevästi, miten mahtavan olon ja endorfiinitulvan kunnon hikoilu antaa.
Samalla kuitenkin vahvistui tunne, että valmiiksi samanmieliset tässä kohottavat tunnelmaa. He, jotka jo nyt aloittavat päivänsä punttisalilla ja kruunaavat sen juoksulenkillä.
Jotain samaa koettiin kun Yle taannoin päästi ääneen ne, joissa muisto kouluaikojen jumppatunneista eri syistä herätti lähinnä puistatuksia. Urheiluihmiset eivät voineet ymmärtää moista.
Tammisen TV-kyykyt eivät kyllä minua motivoineet yhtään liikkumaan, myönsi muuan urheiluun myönteisesti suhtautuva Twitterissä. Eivät minuakaan. (Ja erikseen ammattihärnääjä Tuomas Enbuske, joka Twitterissä hamstrasi vastaväitteitä uskaltamalla väittää, että elämä voi olla nautittavaa ilman hikoiluakin.)
Nyt samaa henkeä Urheilusanomien nostettua pöydälle suomalaisten lasten liikkumattomuuden. Tämä aikapommi romauttaa vielä koko Suomen, elämänsä kentillä kiitäneet järkyttyivät.
Ei ole helppoa olla suomalainen lapsi, jonka harteille tulevaisuus kasataan. Pitää olla liikunnallinen, pitää olla yrittäjähenkinen, pitää hallita vieraat kielet, pitää osata luonnontieteitä, pitää osata kädentaitoja. Tai maamme kohtalo on sinetöity.
Itse asiasta on toki helppo olla samaa mieltä. Minunkin mielestäni voitaisiin aloittaa lanseeraamalla päiväkoteihin ja kouluihin kirmailuminimiksi tunti päivässä. Mutta miten ulottaa liikuntainto sinne passiivisten puolelle (ja elvyttää se meissä entisissä pelureissa)?
Entä miltäköhän maailma näyttää urheilu-ulottuvuuden ulkopuolella? Kaipa kulttuuriväki, helpon komplementtiosuuden valitaksemme, on yhtä huolissaan suomalaisten henkisten harrastusten kuihtumisesta?
Taannoin television ajankohtaisohjelmassa Juhani Tamminen ja kumppanit patistivat suomalaisia urheilemaan ja tekivät malliksi kameroiden edessä kilpaa kyykkyjä.
Urheiluihmisiä pursuava sosiaalisen median virtani totta kai komppasi hartaasti. Toinen toisensa jälkeen nousi todistamaan väkevästi, miten mahtavan olon ja endorfiinitulvan kunnon hikoilu antaa.
Samalla kuitenkin vahvistui tunne, että valmiiksi samanmieliset tässä kohottavat tunnelmaa. He, jotka jo nyt aloittavat päivänsä punttisalilla ja kruunaavat sen juoksulenkillä.
Jotain samaa koettiin kun Yle taannoin päästi ääneen ne, joissa muisto kouluaikojen jumppatunneista eri syistä herätti lähinnä puistatuksia. Urheiluihmiset eivät voineet ymmärtää moista.
Tammisen TV-kyykyt eivät kyllä minua motivoineet yhtään liikkumaan, myönsi muuan urheiluun myönteisesti suhtautuva Twitterissä. Eivät minuakaan. (Ja erikseen ammattihärnääjä Tuomas Enbuske, joka Twitterissä hamstrasi vastaväitteitä uskaltamalla väittää, että elämä voi olla nautittavaa ilman hikoiluakin.)
Nyt samaa henkeä Urheilusanomien nostettua pöydälle suomalaisten lasten liikkumattomuuden. Tämä aikapommi romauttaa vielä koko Suomen, elämänsä kentillä kiitäneet järkyttyivät.
Ei ole helppoa olla suomalainen lapsi, jonka harteille tulevaisuus kasataan. Pitää olla liikunnallinen, pitää olla yrittäjähenkinen, pitää hallita vieraat kielet, pitää osata luonnontieteitä, pitää osata kädentaitoja. Tai maamme kohtalo on sinetöity.
Itse asiasta on toki helppo olla samaa mieltä. Minunkin mielestäni voitaisiin aloittaa lanseeraamalla päiväkoteihin ja kouluihin kirmailuminimiksi tunti päivässä. Mutta miten ulottaa liikuntainto sinne passiivisten puolelle (ja elvyttää se meissä entisissä pelureissa)?
Entä miltäköhän maailma näyttää urheilu-ulottuvuuden ulkopuolella? Kaipa kulttuuriväki, helpon komplementtiosuuden valitaksemme, on yhtä huolissaan suomalaisten henkisten harrastusten kuihtumisesta?
torstai 19. maaliskuuta 2015
Puolitoista kuukautta etuajassa
Melkein tunsi nenässään uusien tennareiden, polkupyörän renkaiden ja prennarin kuumentaman puun tuoksun.
Tällaisina päivinä lasten hiukset tuoksuvat pölyltä, tuulelta ja auringolta.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
