Oli sitten 30-luvun Pariisi, 40-luvun New York, 60-luvun Helsinki
tai sadan vuoden takainen Karjala, nykykuvassa ei voi koskaan olla samaa taikaa.Epämääräinen nostalgia, lapsuuden kesät maalla. Inha kuvasi Pisavuorella, minä tenavana soutelin järvellä, pisarat putoilivat airoista vedenpintaan ja Pisa häämötti horisontissa utuisen sinisenä.
En keksi, ketä Uhtuan kaunis Toarie muistuttaa. Ehkä sillä ei ole väliäkään. On kirjoitettu:
Tämän neidon elämäntarina olisi vielä löydettävissä. Ehkä se on kirjattukin, mutta en oikein usko siihen, enkä olisi siitä kovin kiinnostunutkaan. Luultavasti hän nai jonkun naapurikylän "Iivana Teppoisen", synnytti tälle seitsemän lasta, ja ehti vielä kokea Stalinin suomalaisvainot ja lastensa tai lastenlastensa "katoamisen".
I.K.Inhan häikäisevän kaunis kuva kertoo minulle kuitenkin keväästä tai kesästä, joka ei koskaan lopu - niinkuin ei koskaan lopu Nausikaan, Ifigeneian tai Khloën ikuinen kreikkalainen muinaiskesä, eikä myöskään se kesä, joka loputtomasti vallitsi omien lapsuus- ja nuoruusmuistojeni aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti