Milläpä sitä nyt olisi muistanut että tonttulakit, lapsille, pikkujouluihin. Niiden lisäksi ei unohtunut kuin toinen sateenvarjo.
Kotimatkalla outo sade. Yhtä aikaa takin kastelevaa vettä, katulampun valossa keikkuvaa räntää ja ropisevia rakeita, jotka pomppivat asvaltilla ja ratisivat kengän alla.
Albumillinen kotiseutukuvia. Karua mutta kuulemma keväällä kukkameri. Notkuvat pitopöydät vaikka liinalla lattialla. Basaarin pähkinälaatikot ja korutiskit. Kaksi sotilasta taittoperäisine Kalashnikoveineen ja vaaleine amerikkalaisine maastokenkineen. Vuorten poimut tuovat mieleen jotain Ansel Adamsilta.
Isän nimeen jotenkin hajanaisempi kuin edellisellä lukukerralla. Nyt huomaa, kuinka paljon siinä jo on Missä kuljimme kerran -aineksia.
Digicamera.netistä Tommi Pitkäsen Kohtaamisia valokuvaajien kanssa. Yrittäjälle raha ja omaisuus ovat totisempi asia kuin kuukausipalkkalaiselle tai jollekin sitäkin turvatummalle. (Mutta entä Veloenalle?)
Jotain samaa sävyä kuin erään Puusan teksteissä. Takana tarpeeksi monta vuotta ja pettymystä. Eikä enää tarvitse tai halua vakuuttaa dynaamisuuttaan, tiimihenkisyyttään, ketteryyttään. Kelpoisuuttaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti