Ruoholahti. Mikä luonnonkaunis nimi paikalle, joka on terästä, lasia ja betonia tiiviimmin kuin aika moni muu kaupunginosa Helsingissä. Kuulemma tätä paikkaa on joskus leimannut rock, punk ja rappio; nyt noista vuosista on jäljellä enää omituinen kuminen lepakko isossa lasikaapissa alueen läpi pyyhkäisevän valtaväylän vierellä. Nykynuoret vissiin ihmettelevät sen merkitystä, minä sentään olen aiheesta kuullut huhuja. Jotain suurta täällä on joskus tapahtunut.
- Silmänkääntövankila
Lepakko, toki, mutta muutenkin.
Ollapa tunnelmana pullossa tai edes valokuvina niitä lautatarhoja ja matalia pitkiä punamullattuja vajoja. Ja kaiken keskellä hämyinen sepän paja, johon hautiksen kesäduunari lähetettiin murtunutta lapiotako se oli korjauttamaan.
Seitsenkymmenluvun alkupuolen tuhopolttosarja, jonka tekijän naapurin veljekset osuivat huomaamaan.
Kun asiat ovat tarpeeksi vanhoja, alkaa miettiä, olivatko ne sittenkin unta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kuulostaa paikalta, jossa olisin lapsena viihtynyt. Haikaileekohan joku nykyistä Ruoholahtea muutaman vuosikymmenen kuluttua? Vaikea uskoa, mutta todennäköisesti silti niin tapahtuu.
Tein vartijan töitä pari vuotta 90-luvulla. Yksi kohde pari aidattua parakkia Jätkäsaaren kupeessa, työkaverin kanssa naureskeltiin että tähänkö ne meinaa tosiaan kerrostalon rakentaa.
Sitten kun rakentaminen alkoi niin satama alkoi nopeasti kutistumaan. Nykyään kun maisemaa katselee niin ei vaikea käsittää muutosta.
Haikailee sitten kun ehtii olla niitä, jotka ovat pyörineet siellä lapsina / nuorina ja eläneet niin vanhoiksi, että sitten yhtäkkiä huomaavat niiden päivien muuttuneen historiaksi.
Tuli pakkomielle löytää jostain kuvia vanhasta Ruoholahdesta ja Jätkäsaaresta. Oman blogimerkinnän paikka.
Lähetä kommentti