Anna Funder: Stasiland

This was a regime ruled by dour old men - Marxisten-Senilisten. For the most part the party leaders were Saxons - a revenge on Prussia for its earlier domination of Germany.

Trabant-vitsit eivät naurata silloin kun Stasin nappaaman aviomiehen ilmoitetaan "hirttäytyneen sellissään" ja valtio hoitaa hautajaiset suostumatta näyttämään kalmoa vaimolle. Tai kun hätääntyneet vanhemmat jäävät - vuosiksi - eri puolelle muuria kuin hengestään sairaalassa taisteleva vauva. Tai kun opiskelu- ja työpaikat alkavat mennä mystisesti sivu suun kun on seurustellut ulkomaalaisen kanssa.

Hyytävää touhua, kun asiaa alkaa ajatella. Mutta entä kapitalistinen maailma, johon joutuminen saa DDR:nkin tuntumaan monen silmissä turvalliselta.

Jotenkin kuitenkin Anna Funderin kirjan nostaa vielä uudelle tasolle se arkinen reportaasimaisuus, jolla kirjoittaja kulkee junissa, museoissa, lähiöissä ja asematunnelin yleisessä vessassa. Ja toki sekin, että sellaisilla Leipzigin kaduilla, joita itse muistaa turistina tallanneensa.

Ja että pitäisi koko ajan kriittisesti arvioida, onko oma maamme saamassa tuollaisia piirteitä. Tai joitain muita epäilyttäviä. Itsestäänselvyys, klisee.

Kevätlumi

Kontrastihan sen tekee, tänä aamuna ja eilisenä. Vastasatanut valkoinen lumi mutta kirkas kevätaamu ja lintujen laulu.

Aurinko paistoi pitkin Museokatua, raitiovaunu sukelsi valon läpi kaartaessaan kirskahtaen Caloniuksenkadulle.

Kovalevyltä eilinen tyylillä tehty dokumentti Matti Pellonpäästä. Kiinnostavia etenkin lapsuuden kaitafilmille kuvatut elokuvat. Ja bonukseksi tarjoilee Kokoonpanolinja linkkejä lisätietoihin maailman parhaasta elokuvasta.

Kalliita vehkeitä

Tarinaa etevien kavereiden uusista aluevaltauksista kirjasin Avokatsomoon.

Kun nykyään niin ristiinlinkitellään.

Ravunkäyntiä

Odotuksiin nähden Günter Grassin Ravunkäyntiä tuntui lyhyemmältä, kevyemmältä ja jotenkin pienemmältä kirjalta. Luultavasti siksi, että niin Wilhelm Gustloff kuin saksalaissiviilien kärsimykset ja jaonjälkeiset ongelmatkin ovat nyt jo niin tuttuja. Tuoreena on epäilemättä säväyttänyt.

Mutta toki: Ennen, sodassa, nyt, aina.

Kaltaiseni maallikkokin arvasi tekstistä, että se on ollut suomentajalle tavallista isompi haaste.

Kaipa tämä pitäisi lukea vielä toistamiseen, hitaasti ja maistellen.

Kärsivällisyys koetuksella

Aamulla paistoi aurinko korttelien katoille ja kaduille oli ripoteltu tomusokeria, mutta.

Jää anturan alla oli kovaa, tuoksui marraspakkaselle eivätkä lumet lorisseet iloisesti viemäreihin.

Toiveissa kymmenen astetta lämmintä kun aurinko kimmeltää märissä kaduissa ja sulamisvesi sihisee autojen renkaiden alla.

Parempaa luettavaa

Frederick Taylorin Berliinin muuri 13. elokuuta 1961 - 9. marraskuuta 1989 oli sujuvasti sekä kirjoitettu että suomennettu, ja historialliset murrosvaiheet aina mielenkiintoisia.

Neljän vallan yhteishallinnon muuttuminen ja luutuminen rautaesiripun eri puoliksi. Sotilassaattueessa itäpuolelle porhaltavat jenkit aluksi kieltäytymässä tunnustamasta rajaa, josta ei ollut sovittu.

Kaupungin jakamisen suunnittelu ja toteutus ja ihmisten tuleminen yllätetyksi. Huolella luetellut ihmiskohtalot, länteen murtautunut juna, rajalle kuolleet. Muurin juurelle kuiviin vuotaneet, järveen paleltuneet. Piikkilangan yli loikannut Conrad Schumann, joka aikanaan teki itsemurhan.

Vuoden 1953 kansannousunen itäpuolella. Eristäytyneiksi reppanoiksi kuvatut DDR:n johtajat. Berliini Hrustsevin, Kennedyn, Brandtin ja muun maailmanpolitiikan pelinappulana. Ilmasilta. Ihme sinänsä, että Länsi-Berliini jäi olemaan ja eloon. DDR:n viimeiset hetket, kun selvisi, että tällä kertaa neuvostoarmeijan panssarit eivät enää saapuisi kääntämään kehitystä.

Taloudelliset realiteetit, kuten aina. Ensin aivo- ja taitovuodon volyymi, joka pakotti DDR:n johtajat sulkemaan rajat. Ja sitten maan surkea taloudellinen tila, joka pakotti taas avaamaan ne kun edessä olisi ollut konkurssi.

Muiden elämä (Das Leben der anderen) toissailtana FST5:llä sopi jatkoksi.

Tursake sohvalla II

Edellisen merkinnän ansiokkaan kommentin johdosta lisämietteitä Libyasta:

Ketkä siellä taistelevat? Jalo kansa vastaan paha diktaattori on heleä asetelma, mutta jos vastassa on vain aseettomia siviilejä, mikseivät Gaddafin joukot vain aja kaupunkeihin ja käy taloksi?

Keitä ovat ne "kapinalliset", jotka heiluttavat uutisissa aseitaan ja joilla kuulemma on myös panssariajoneuvoja ja ollut joku suihkuhävittäjäkin?

Onko Libyassa sisällissota ja jos on niin kuka ja mikä on se osapuoli, jota "me" tuemme?

Kuinka monen kaduille lähteneen ihmisen kohdalla menee raja, jossa "levottomuudet" muuttuvat "kansannousuksi"? Onko kaduilla olevien ihmisten agendalla tai keskitetyllä johdolla merkitystä asiassa?

Mihin ne risteiluohjukset ja pommit ovat osuneet? Millä aseilla osapuolet taistelevat? Keitä ne "ulkomaiset palkkasoturit" ovat?

Minkä verran Libyassa on länsimaiden maajoukkoja tiedustelemassa, maalinmerkitsijöinä tai muissa tehtävissä?

Mikä on pitänyt Gaddafin joukot lojaaleina? Koston pelko, heimotaustat, joku muu, mikä?

TV:n äärellä

Täällä ei ole kuin aseettomia ihmisiä, kiihtyneet aseistautuneet miehet kertoivat uutisissa. Seuraavassa kuvassa heiluteltiin lippuja ja ammuttiin sarjoja ilmaan.

Uutisfilmeissä Lähi-idästä kuuluu aina ampua kiivaasti ilmaan, joten ammushuolto lienee kunnossa. Meille jaksoi yliluutnantti Juurtti tähdentää a-tarvikkeiden säästämisen tärkeyttä. On maamme köyhä ja siksi jää.

Tiedonsaanti Libyasta on vaikeaa, mutta tuntuu myös, että toimittajilta jää joitain kysymyksiä kysymättä.

Ensimmäisenä iskuyönä Libyaan ammuttiin muun amitsuunin lisäksi kuulemma yli 110 risteilyohjusta, mutta siviiliuhreja ei tullut. Hämmästyttävää tarkkuutta.

YK on ilmeisesti päättänyt lentokiellosta, mutta en ole tarkemmin perehtynyt sisältöön. Diktaattorin joukot eivät kuulemma ole olleet päiviin ilmassa, mutta ja joten tarvitseeko silloin tuhota tukikohdatkin?

Mutta tämä nyt on tätä. Tursake sohvallaan ihmettelee ruudussa näkyvien venäläisten miehistönkuljetusajoneuvojen renkaita Afganistanissa, kirjoitti Matti Mäkelä.

Torstain lainaus, kollegiaaliseen päätöksentekoon

...on hyödyksi käydä esitettyä vastaan käyvät käsitykset ennen inlagan jättämistä tuomioistuimelle, koska joka tapauksessa on se vaara, että vastapuoli keksii ne, ja siinä sitä sitten ollaan sen puhtaan kaulan kanssa.

- Kemppinen, kuten usein

Kaisa Raatikaisesta Twitteriin

Uutisfriikki elää Japanin maanjäristysten ja tsunamien myötä mielenkiintoisia aikoja. Tarjonta on toista kuin Tshernobylin ja Kaisa Raatikaisen aikaan.

Twitter tosin on savolainen: vastuu kuulijalla kun jokainen tarjoaa omaa näkökulmaansa ja joku eilisiä uutisia kuin uusina käänteinä. Rinnalla on hyvä kurkata välillä niitä perinteisiä suodatetumpia medioita.

Vaikka nykyään onkin arkea lukea perinteisestä mediasta uutinen, johon törmäsi verkossa jo päiviä sitten.

Petteri Järvinen ruoskii viranomaisten verkkotiedottamista, ja onkin helppo olla osittain samaa mieltä. Päälle kaatuvien totisten kriisien tiedottamisen luulisi toimivan täysillä myös verkossa, mikä ei näytä olevan asianlaita.

Silti voi kysyä, missä on viranomaisten tiedotusvastuun raja? Riittäisikö viranomaisen sivuille tässä kohdin tieto, että Japanin katastrofi ei vaikuta Suomessa yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen tavalla, joka edellyttäisi täällä kansalaisilta mitään toimenpiteitä? Vaikka suomalaisia toki kiinnostaakin, mitä muualla tapahtuu.

Paikan päällä olevien suomalaisten asema on toki oma kysymyksensä.

Enkä toki rinnalla luopuisi myöskään radiosta enkä Teksti-TV:stä. Viime kesän myrskyn jäljiltä oli Keski-Suomessa seuraavaksi avattava patteriradio (radiollinen mp3-soitin) kun ei ollut sähkönjakelua eikä siis myöskään tukiasemia eikä kännyköissä kenttää eikä näin ollen sitä internetiäkään.

Heinäkuinen aamu Itä-Preussissa

Roger Manvellin ja Heinrich Fraenkelin Operaatio Valkyyria: miehet jotka yrittivät tappaa Hitlerin kävi kovasti läpi monien salaliittolaisten uskonnollisia taustoja.

Pieni suuri siirto kun Hitlerin henki säästyi pommisalkun tultua siirretyksi toiselle puolelle pöydän tukevaa jalkalevyä.

En ollutkaan muistanut, että Stauffenberg ammuttiin jo melkein saman tien.

Mutta mielenkiintoisinta vallankaappausjärjestelyt, jotka sittemmin osoittautuivat riittämättömiksi. Miten oli suunniteltu johtajien pidättäminen, miten radiolähetysten varmistaminen omaan käyttöön? Heikosti, ilmeni. Mitä olisi tapahtunut vaikka attentaatti olisi onnistunutkin?

Junailupuoli kiinnostaa aina. Matti Mäkeläkin kirjoitti mökillä aina ensimmäiseksi tiedustelevansa eteentyönnettyjen konekivääriasemien paikat.

Miksi jotkut vallankumoukset epäonnistuvat ja jotkut onnistuvat melkeinpä ilman väkivaltaa vallanpitäjien huomatessa tilanteensa toivottomuuden?

Mutta kenraaleista Alcatraz ja Tapioca ei tässä kohdin enempää ettei mene farssiksi.

Malttamattomuutta

Aamuaurinkoisella Väiskillä luistelivat vielä koululaiset, mutta on tämä jo kevään odotusta.

Talven kauniit lumimassat enää jalkakäytävien paksuja harmaanmustia jääpolanteita, joilla jalka lipeää milloin mihinkin päin.

Luksusta on läikkä paljasta pitävää asvalttia.

Steissin poikki

Vaihto 72:sta 3T:hen Steissillä. Alas bussista Kansallisteatterin puolella, pujottelu taksijonon lomasta, pitkän sivun yöelämän läpi Kaivokadulle.

Kaksi vesirajahameista neitosta kaulakkain, huutoja hihkuen, toisella puolitäysi kirkas pullo kohotetussa kädessä. Pääovien luota vastasi tummahipiäinen mies huutoihin ja lähti kävelemään perässä. Tarinan jatkoa en tunne.

Kolme minuuttia kolmosen tuloon. Reppuselkäinen hahmo kaiveli pysäkin roskista, jossa kilahti jokin.

Tämänkin olin unohtaa kirjata ylös kunnes luin tämän.

Niin paljon mielenkiintoista

Anthony Beevorin ja Artemis Cooperin Pariisi miehityksen jälkeen 1944-1949 oli sekavuudestaan huolimatta lukemisen arvoinen. Saksalaisten viimeiset päivät, tietty, ja totuus (totuudet) vastarintaliikkeestä ja katukahvilat, filosofit, taiteilijat.

Yhteydet muuhun luettuun: Hemingway, Brassaï ja iänikuinen Giacometti, Sartre, de Gaulle, Dien Bien Phu, Ici Chacal...

Mielenkiintoisinta suurimmat linjat: sodanjälkeisen Euroopan talous, Ranskan halu hyötyä Saarista ja miehitysvyöhykkeestään, levottomuudet ja alati häämöttävä kommunistien vallankaappaus, orastava kylmä sota, Marshall-apu, Neuvostoliiton pyrkimys kammeta Ranskaa irti NATOsta.

Taas pitäisi lukea paljon lisää tästä kaikesta.

Mutta seuraavaksi Operaatio Valkyyria.

Satunnaisia mieleenjuolahduksia

Hammaslääkäriä odottaville oli tarjolla autolehtiä, Me Naisia, Gloriaa ja Kotivinkkiä. Ei autottanut, joten selasin ne naisellisemmat.

Julkkis toisensa jälkeen kertoi henkisistä arvoistaan ja [toimittaja?] antoi rivien välissä ymmärtää, etteivät maine ja mammona näin jaloa ihmistä kiinnosta. Tai kaipa se ymmärryttäminen kuuluu näihin juttuihin kuin sanattomasta sopimuksesta.

Henkilöjutuissa voisi olla faktalaatikko, jossa kerrottaisiin haastateltavan vuositulot, asunnon laatu ja ajopeli. Jotenkin se auttaisi laittamaan asiat ja henkilön julistukset suhteisiinsa. City-lehdessä taisi joskus ammoin sellaisia ollakin.

Toisin sanoen epäilen aina vain enemmän, että asioista puhuminen taustalla olevat taloudelliset seikat ohittaen on puolittaista. En tiedä, onko sellainen epäily jotenkin marxilaista.

Sairaala-alueen halki kotia kohti. Jotenkin varuskuntamainen maisema. Luulen tunnistaneeni matalan puurakennuksen, jossa minulta pienenä kaapaistiin kitarisa.

Historiaa verkossa

Kuinkahan paljon ihmisillä on laatikoissaan lisää kaitafilmejä ja muita aarteita, joiden digitointi verkkoon olisi kulttuuriteko.