Jos ensivaikutelma kerran ratkaisee, tuli Håkan Nesserin tuotanto vastaan aika komeasti.
Ollapa taas neljäntoista ja mökin yläkerrassa lukemassa Jules Verneä. Ulkona peilityyni järvi, linnunlaulua ja valoisa kesäyö kauneimmillaan. Ehkä vielä toisessa punkassa toinen samanlainen, jonka kanssa pohtia elämän ihmeellisyyksiä kunnes puuttumaan jäävä vastaus paljastaa kaverin nukahtaneen. Siihen aikaan kun Nainen oli vielä suurempi mysteeri kuin aikuisena, upeudellaan Perse-Enokin pyörtymään saava opettajatar tai omanikäinen ihanuus, kyläkaupan Britt Laxman.
Nesser on kirjoittanut tarinaa riittämiin idyllin aineksia. Harson takana on aikuisten maailma: Syöpä-Treblinka-Rakkaus-Nussia-Kuolema, Erik rimpsuttaa. Edes Se Kamala ei läpäise harsoa samalla tavoin kuin monesti muuttaneen Edmundin synkät muistot oikeasta isästään.
Että lukee vaikuttavan kirjan huomatakseen kaksi päivää myöhemmin, että kirjasta on olemassa myös elokuvasovitus ja se esitettäisiin samana iltana.
Elokuvan Ewa Kaludis ei kirjan lailla tuonut mieleeni Kim Novakia, mutta tavoitti oikean tunnelman kuten elokuva muutenkin. Ja loppu oli muutettu paremmaksi kuin kirjassa, jossa se romaanikriteereinkin ylitti uskottavuuden rajan.
(Ja että kirjan oli kääntänyt Kyllikki Villan tytär. Pisteet yhdistyvät.)
Kirjasta lisää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti