maanantai 19. maaliskuuta 2012

Musta umpiauto alaovella

He kulkevat paksu asiakirjanippu kainalossaan ja kertovat jokaiselle kuuntelemaan pysähtyvälle salatuista vääryyksistä. Vakuutuslääkärien, pankinjohtajien, herrojen peitellyistä tekosista. Tällä vuosituhannella he ovat tietenkin myös internetissä kotisivuineen ja niille johtavine keskustelupalstoille siroteltuine linkkeineen.

Aina virheitä sattuu, sitä ajattelee, mutta kyllähän kai vallankäyttäjät kuitenkin yleensä hyvää tarkoittavat.

Sitten Finnair jakaa uutisissa avokätisesti insentiivejä johtajilleen samalla kun firmalla kuulemma menee niin heikosti, että kaikkien on uhrauduttava ja kiristettävä vyötä. ja VR:n Gestapo salakatselee työntekijöitä ennen kuin tunkeutuu asuntoon takavarikoimaan tietokoneen. Puolustusministeri kertoo lakkautuspäätökset tehdyn puhtaasti puolustuspoliittisin perustein ennen kuin tulee ilmi, ettei se ihan niin mennytkään.

Välillä alkaa tuntua, että he tietävät sittenkin, mistä puhuvat.

Mutta lienee naiivia toivoa johtajia, joita voisi kunnioittaa. Ja ulkona räntä kasautuu kaduille loskaksi.

Ei kommentteja: