Jaksetaanko nykyään enää syventyä, ajatella?
Vai tyydytäänkö keräämään tykkäykset helposti selattavilla kuvilla kauniista ihmisistä tai auringonlaskuista, hassuilla meemeillä ja videoilla, joissa tekstiä on korkeintaan viidessä sekunnissa hahmotettava määrä, iskulauseilla.
Pari tänä vuonna tallentamaani linkkiä vie jossain aivolohkossa väreilleen kysymyksen äärelle.
"Runoilija, kirjallisuudentutkija Matti Kangaskoski kirjoittaa Avain-lehdessä nopeasta tunnistettavuudesta psykologi Daniel Kahnemanin kognitiivisia käsitteitä hyödyntäen: Instagram alustana hyödyntää nopeaa ja intuitiivista järjestelmää 1 ja hylkii tietoisen vaivannäön järjestelmää 2.
Instagramin ruudun ja kuvien pieni koko sekä sen toiminnalliset tarjoumat rohkaisevat nopeaan selaamiseen, jossa pysähdytään vain hetkeksi katsomaan yhtä kuvaa tai videota ja päätelmät niistä tehdään nopeasti. Nopeaa selaamista suosii myös käyttöliittymien kulttuurinen tarjouma, jolla viittaan siihen, että esimerkiksi älypuhelimia selataan lyhyitä aikoja kerrallaan ohi menevissä mutta jatkuvasti uusiutuvissa jokapäiväisissä tilanteissa."
Ja
"Jälkikäteen katsottuna 2010-luvun alussa maailma vaikutti meritokraattisemmalta ja pitkäjänteisemmältä. Myös internetin arkistot puhuvat tämän puolesta. Elettiin blogien kulta-aikaa. Internet oli suotuisa jäsennellyille puheenvuoroille ja kärsivällisille hehtaaridialogeille. Laatu korvasi määrän. Parikymppisenä opiskelijana pääsin keskustelemaan kokeneempien ja nimekkäämpien henkilöiden kanssa intensiivisesti ideat edellä. Nykypäivän Twitteriä ja TikTokia katsoessani olen kiitollinen, että sain debatoida ja oppia vanhassa blogimaailmassa nykyisen huomiohakuisen someteatterin sijaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti