Toivoin syntymäpäiväherkukseni runebergintorttua, ja toive toteutui. Yksi, kahvin kanssa. Herkullista.
Aamupäivälle yllätyksenä H:n soitto ja ehdotus lounaasta. Kunhan tapahtuu noin korttelin säteellä, jouduin rajaamaan, ja onneksi on jopa vaihtoehtoja. Thaiversiot riisistä ja kanakastikkeista Sashissa olivat maittavia ja palvelu ujosti hymyilevän ystävällistä.
Päivälleen kolmekymmentä vuotta aikaisemmin Hätilässä pyrytti lunta. BTR-60-letka humisi halki leppeän
kevättalvisen hiljaa illaksi hämärtyvän iltapäivän. Niin hieno näky,
että piti jäädä avoimelle takaluukulle istumaan ja ihailemaan hetkeä,
vaikka alhaalta "Petterin" uumenista vaadittiin sulkemaan luukku ettei
sisällä tule kylmä. Valokuva hetkestä on vain aivoissa, mutta verkossa ainakin samat elementit. Ei sama vaunu mutta samanlainen, asut myös. Paikkakin saattaa olla samoilla kulmilla.
Muistot toistavat itseään ja vahvistuvat, mutta niin se menee.
Toistasataa onnittelua Facebook-seinällä hämmensi ja lämmitti.
torstai 4. helmikuuta 2016
maanantai 1. helmikuuta 2016
Asiaa tarkemmin tutkittaessa
Urheilupiireissä on fysioterapeutteja tullut vastaan paljonkin, mutta meni puoli vuosisataa ennen kuin päädyin sellaisen vastaanotolle ihan potilaana. Vai sanotaanko yleensä "asiakkaana"?
Positiivinen kokemus kumminkin.
Edellisenä päivänä kaksi kerrosta alempana tavattu lääkäri kuunteli ihan rauhassa, mutta varsinkin päivystyksessä joutuu pikapuhumaan sille tietokonettaan naputtelevan tohtorin niskalle.
Myönteisen mielikuvan pohjusti nyt fyssarin huoneessa tietenkin se kiireettömyyden tunne, jolla sain kertoa vaivan historian ja viimeisimmät vaiheet ammattilaisen tehdessä muistiinpanoja ja kysellessä täsmentäviä lisiä. Ei toki haittaa siitäkään, että ammattilainen on nuori ja nätti ja aurinkoinen mutta tässä kohdin kävisi vaikka Nasse-setä kunhan osaa asiansa. Ja sitten tutkimukset: pitkälti samat tuntosivelyt ja jalannostot ja entä miltä tämä vääntö tuntuut kuin lääkärissä mutta vielä perusteellisemmin.
Näyttää siltä, että viljelemäni käsitys lihasjumituksista pakarassa on ollut harhaa. Kyllä tämä kuulemma ihan perinteiseltä iskiashermoa painavalta välilevyn sisällöltä vaikuttaa. Vieläpä siinä perinteisimmässä L5-S1-saumassa, kuului jokin päätelmä viittaavan.
Tunnin lopuksi kotitöiksi valikoima liikkeitä vaivaa helpottamaan ja kuvat niiden tueksi. Minuutti tunnissa, kuuluu suositus.
Kotona oli kurkattava Googlesta, mitä se yhdessä ohjeessa vilahtava "kivun sentralisointi" tarkoittaa. Löytyi systeemi nimeltä McKenzie therapy, ja sitähän koko tutkimus ja ohjeet näköjään jollain lailla seurailivatkin. Sillä mennään. Ja ajan parantavalla vaikutuksella, toivoakseni.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Ei hernettä
Ensi kertaa sitten joulun nukuin sängyssä. Pehmeä kuin prinsessasadussa.
Siedettävää asentoa haettava pitkään, mutta tällä kertaa ei tarvinnut kiemurrella kesken yön lattialle.
Kokeilen uudestaan.

maanantai 18. tammikuuta 2016
sunnuntai 17. tammikuuta 2016
Pieniä saavutuksia
Ensi kertaa yli kuukauteen nukuin muuten kuin vasemmalla kyljellä jalat tiukasti päällekkäin tai rukoilevan muslimin asennossa.
Toista kertaa sitten joulun nukuin aamuun heräämättä kertaakaan särkyyn.
Pikkuhiljaa.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Bowie revisited
tiistai 12. tammikuuta 2016
Bowie
Iltayö Töölössä joskus keskikouluaikoina, 70-luvun puolivälissä, Kekkosen valtakaudella. V meillä yökylässä, hakataan pöytälätkää ja kasettimankasta soi Diamond Dogs tai Ziggy Stardust tai jopa Young Americans. Kaikki toki äänitetty V:ltä, jonka Bowie-kokoelma on pedantin täydellinen.
Yritykset hahmottaa tekstejä parin vuoden englannintunnit takana.
The Thin White Duke Helsingissä 1976. V oli paikan päällä, minä en.
Sittemmin öisin olkkarin TV-tuolissa lojuen kuulokkeilla urakoidut Low ja Heroes, lukion alkuun jo muutamalla soinnulla palauttava Scary Monsters.
Sen uudemmista ote heltisikin, myöhemmät hitit osuivat silmiin ja korviin lähinnä osana taivaskanavien musavideovirtaa. Oman mainintansa ansaitsee Jazzin for Blue Jean, koska on myös elokuva.
Mutta onhan Bowie yksi niistä oman musiikkihistorian kulmakivistä, hahmottuu nyt pidempää kaarta katsoessa.
Ja että hän eli ja oli tänne saakka, toisin kuin Kekkonen ja V, joiden kivet Hietaniemen lehdoissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)