Lomaluettavaa

Leena Lehtolaisen Ruohonleikkaaja tarjottiin lainaksi kun se tapahtuu siinä teidän kulmilla. Tuttuja taloja olivatkin, ja henkilöt ravasivat tavan takaa tuossa naapurikuppilassa. Pääjuoni jäi aika ohueksi, mutta lukujen alussa kursivoituna kuljetettu takauma kolahti enemmän. Kirjan loppuun luettuani huomasin, että sen olikin kirjoittanut Outi Pakkanen.

Lentokentän R-kioskilta lunastettu Liza Marklundin Livstid toi kovasti mieleen Stieg Larssonin trilogian, mutta jotenkin kauheudet eivät lopulta sittenkään tuntuneet oikein koskettavan Annika Bengtzonia. Ja ruotsalaiseen tapaan kaikkea ympäröi koko ajan vaurauden ja taloudellisen huolettomuuden henki. Pääpahis ei suorastaan hehkunut uskottavuutta, ja Annikan talopalojuonikin vedettiin vasemmalla kädellä. Ymmärsinköhän sittenkään oikein, mihin tulokseen vakuutuskorvauksen osalta jäätiin?

Matkalukemisten loputtua oli aika etsiytyä hotellin aulan hyllylle, ja sielläpä odottikin löytö: Scott Turown Innocent. Jatko-osa maailman parhaalle whodunitille Presumed Innocentille ei tietenkään ollut alkuperäisen luokkaa, mutta piti silti hereillä pikkutunneille. Rikos, elämä, syyllisyys ja tuomio kietoutuivat taas nipuksi, jossa syyt ja seuraukset eivät aina kohtaa loogisin perustein. Tommy Molto oli jo Polhemuksen tapauksessa mainettaan parempi syyttäjä, ja nyt ainakin hän sai oikeutta.

Mari Jungstedtin Saaren varjoissa toimi gotlantilaisen arjen kuvaajana, mutta jotenkin rikosten osuus toi mieleen Viisikon syömässä eväitä salaperäisessä luolassa. Ja suomennoksessa oli jotain epäluontevaa, josta en saanut kiinni.

En muista kaverista koskaan ennen kuulleeni, mutta Would the real Gerry Ryan stand up? sai vastuulleen viimeiset päivät auringossa. Kiintoisaa settiä irlantilaisesta arjesta, sodan jälkeen arkikäyttöön myydyistä pommikoneradioista ja Airfix-koottavista. Ryanin intoilut rahasta, viineistä, viskeistä ja eksklusiivisista ravintoloista eivät kolahtaneet, mutta mietteet radiotyöstä kyllä. Kirjan toinen puolikas jäi vielä lukematta, sillä päätöksen olla luopumatta Livstidistä myötä reppu oli kentälle lähtiessä täynnä.