Perjantaiaamu kun pisarat piiskasivat poikittain. Hyinen tuuli kiemurteli kauluksesta sisään ja repi sateenvarjoa käsistä. Sopiva keli suunnistaa tai ryömiä lotisevassa kangasmetsässä kumisaappaat jalassa, työpuku märkänä ja RK kourissa.
Illalla Joharilla pienten peli pääsi alkamaan kun kamerakulmia kirkosta kyykkivät japanilaisturistit jättivät kentän. Se pakollinen etyyliltä tuoksahtava ohikulkija pysähtyi luennoimaan näkemyksensä potkupallosta ja kouluaikaisesta jumppaopestaan.
Satoi, ei satanut, satoi, ei satanut, satoi.
Matkakortissa 0,90 eikä käteistä. Kännykkälippu kolmoseen, joka pullisteli jotain romaanista kieltä puhuvia nuoria aikuisia. Kotona eikun TV:ssä eikun Moldovassa maajoukkue romahti.
Kolea lauantai. Bolliksella 78 katsojaa värjötteli toppatakeissaan mutta kaksi forzalaista lauloi toisen jakson ilman paitaa kun HJK:n naiset pieksivät KPV:n 6-1. Auttavatko nämä sisäänpääsyssä, näytin kassalla miesten kausikortteja. Varmaan mikä vaan mikä Klubiin liittyy, kuului vastaus pikapalaverin jälkeen ja kävelimme sisään.
Sunnuntaina Väiskillä syttyivät valonheittimet seitsemän tienoilla. Olisiko se syksyn merkki.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mulla on Pojalle sisällä kestolupaus, että heti kun Suomi pääsee miesten potkupallossa arvoturnaukseen niin paikan päälle mennään katsomaan riippumatta siitä missä ja paljonko.
Positiivisena puolena tietysti, että on aikaa säästää, negatiivisena se, että jaksaako niin vanhana enää matkustaa.
Pitkästä aikaa on sellainen tunne, että se Suomen arvokisapaikka on itäisten pienten maiden kehittymisen myötä loittonemassa entisestään.
Mutta jos jonain päivänä pääsisi perillisen kanssa edes vaikka katsomaan Bundesliigaa paikan päälle.
Lähetä kommentti